Kun kuuntelin Ohisalon puhetta tiedotustilaisuudesta niin odotin koko ajan vain sitä, milloin tärähtää eetteriin ”läpsyttäjät pääsevät maahan ja heillä on oikeus hakea turvapaikkaa”.
Tiesin, että se tulee ja tulihan se sieltä. Tilanne on siis seuraava: Pohjoismaan kansalaisten matkustamista maiden välillä rajataan melko radikaalisti. Esimerkiksi Ruotsista tai Norjasta Suomeen tuleva ei pääse Suomeen ihan noin vain. Myöskään Suomesta ei pääse Norjaan. Ruotsiin pääsy on toistaiseksi vähän avoin, pyritään selvittämään rajoittaako Suomi ulosmatkustamista omilta kansalaisiltaan, jotka ovat kirjoilla toisessa maassa.
Mutta sitten toisaalta Ruotsista tulevat laittomat kolmansien maiden miehet pääsevät Suomeen. Riittää, että sanoo taikasanan. Aivan älytöntä. Ruotsista Suomeen pyrkivä ruotsalainen mies ei pääse ihan noin vain Suomeen mutta Ruotsista Suomeen tuleva laiton tulija pääsee.
Mutta, tilannehan on ollut tähänkin asti se. Tavallinen maiden välillä matkaava Pohjoismaan kansalainen joutuu esittämään rajalla passin, henkilöpaperin tms. asiapaperin. Ilman tätä rajan yli ei pääse, jos sitä siis kysytään. Mutta sitten laiton tulija pääsee ilman mitään papereita.