Tukholman läänihallituksen mukaan Järvan alue Tukholmassa potee koronaviruksesta moninkertaisesti verrattuna muihin Tukholman alueisiin.
Järvan alueeksi lasketaan ongelmalliset lähiöt Rinkeby, Tensta/ Hjulsta, Akalla, Husby ja Kista. Alueella asuu reilu 70 000 asukasta ja yhteensä ulkomaalaisten osuus näissä lähiöissä on 80,43 %. Rinkebyssä osuus on suurin 87 % ja Kistassa pienin 71 %. Kannattaa kuitenkin huomata, että esimerkiksi Rinkebyssä ei asu yhtään ainoaa kantaruotsalaista.
Lääninhallituksessa katsotaan, että tilanne Järvassa on hyvin vakava. Aiemmin kerrottiin, että iso osa Ruotsin koronaan kuolleista oli juuri Järvan alueen somalitaustaisia henkilöitä. Kyse on erityisesti Rinkebystä ja Tenstasta.
Suurin ongelma asiassa on se, että monet uusruotsalaiset riskiryhmiin kuuluvat vanhemmat ihmiset eivät ole millään tavalla kartalla mitä Ruotsissa tapahtuu. He eivät ymmärrä kieltä ja vielä vähemmän miten ruotsalainen yhteiskunta toimii. Mutta eivät sitä ymmärrä nuoremmatkaan, vaikka osaisivat kieltä. Eräässä haastattelussa nuori somalinainen kertoi:
– Somalikulttuurissa on tapana mennä lohduttamaan sairaita ihmisiä ja halailla heidän kanssaan. Teemme niin aina. Mutta koronavirus ei ole meille muutenkaan mikään iso juttu, sitä on maailmassa monenlaista vitsautta muutenkin ja korona rankataan somalikulttuurissa lähinnä jonkinlaiseen nuhaflunssaan. Sitäpaitsi yhteiskunta on hylännyt meidät eikä tietoa ole saatu.
Asia ei koske yksin somalialaisia vaan yleisesti kaikkia kolmansista maista tulleita maahanmuuttajaryhmiä.
Vaikka tavallinen ihminen, joka ymmärtää asian vakavuuden, tekisi kaikki käsienpesusta turvaväliin niin on väistämätöntä, että Tukholmaan roihahtaa lähipäivinä aivan jättimäinen korona-aalto. Nimittäin kaupungin julkinen liikenne on kuluvan viikon aikana aiheuttanut eräänlaisen tahallisen ruuhkan. Metrot ja bussit ovat kulkeneet pidennetyillä vuoroväleillä ja tästä on seurannut se, että ne harvemmat linjat, jotka ovat kulkeneet, ovat olleet aivan tupaten täynnä ihmisiä. Kuten ruuhkabussi ja -metro nyt tapaa ruuhka-aikana olla. Metrossa ihmiset kirjaimellisesti hengittävät toistensa suuhun.
Kun tähän soppaan vielä laskee mukaan uusruotsalaiset, joille “korona ei ole iso juttu” niin voi vain odottaa, että kohta iskee kunnon epidemia. Pt-median Rissnen kirjeenvaihtaja kertoo, että ajatteli maanantaiaamuna mennä töihin metrolla, mutta mutta jätti metron väliin, koska juna oli tupaten täynnä. Edelliset asemat kaupunkiin päin ovat Rinkeby, Tensta ja Hjulsta.
Lääninhallitus yrittää nyt tehdä jotakin. Erilaisia lippulappusia on käännetty useille kielille ja niitä yritetään jakaa kolmansista maista tulleille henkilöille. Niin ikään SVT tekstittää koronauutiset arabiaksi.
_____
Asia voi naurattaa, mutta ei naurata kun ymmärtää sen, että vaikka kantaväestö kuinka hyvin suojautuu niin yhteiskunnassa elää kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä hölkäsen pölähdystä mistä koronassa on kyse. He voivat nähdä, että jotain poikkeavaa on meneillään, mutta eivät ymmärrä mistä on kyse.
Sama koskee Helsinkiä.