Rinkebyläiset kohdanneet todellisen vihamyrskyn koronaepidemian takia

Skärmbild (220)

Rinkebyläinen sosiaalidemokraatti Mohamed Nuur kertoo SVT:n uutisille, että kun julkisuuteen kerrottiin somalitaustaisten henkilöiden koronakuolemista niin siitä seurasi todellinen vihamyrsky.

Nuurin mukaan vihaa taustaisia ihmisiä kohtaan on ollut aina, mutta nyt koronan tiimoilta vihaa on pursunnut ikkunoista ja ovista. Nuurin mukaan rasismia pukkaa Facebookissa ja erilaisilla keskustelufoorumeilla, kuten vaikkapa Ruotsin mitenkutenvastine Ylilaudalle Flashback.org:issa. Ivaa, vihaa ja kirjoittajien mielestä on ollut kivaa kun somalitaustaiset henkilöt ovat sairastuneet koronaan.
Nuur toivoo edes vähän solidaarisuutta, jota toki enemmistö ruotsalaisista tunteekin.  Monet rinkebyläiset ovat joutunueet jopa ihan paniikkiin vihamyrskyn takia.
Niin ikään paikallinen moderaattipuolueen Benjamin Dousa kertoo, että rasismia pusketaan eetteriin voluumit kaakossa.
– Hyvien voimien pitää pitää homma kasassa, tilanne tällä hetkellä on se, että kyseessä ei ole enää puoluepoliittinen kilpailu, Dousa kertoo.
_____
Pt-media ja sen kommentoijat ovatkin tässä maailmantilanteessa ainoa media, joka ei levitä rasistista saastaa. Kiitos siitä kommentoijillekin.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.