700 kuollutta koronaan

Ruotsissa on keskiviikkoiltaan mennessä raportoitu yli 700 kuolintapausta, jotka ovat koronaan yhteydessä.

Mainokset

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

33 thoughts on “700 kuollutta koronaan

      1. Trumpin suurin vika on että Trump on melkein aina oikeassa.

        Trumpin toinen suuri vika on että hän on rehellinen ja sanoo sen minkä ajattelee.

        Tähän eivät meidän pököpäämme pysty.

        37
        1. Ja kolmas Trumpin suurin vika on se, että vaikka se on yksi maailman rikkaimmista ihmisistä niin se on muuten umpitollo. Jos Trumpin tekee mieli arvostella Ruotsia nikn se voisi ensin hoitaa kotimaansa jättimäisen epidemian kuntoon.

          3
          14
          1. Ei Trump arvostellut Ruotsia, kertoi vain mitä ”menetelmää” Ruotsi käyttää ja että ihmiset kärsivät. Ja se on aivan totta.

            Monet saavat tukehtua kuoliaaksi kun ei edes happea ja kipulievitystä anneta, varsinkin vanhukset. Kertovat sukulaiset lehdissä.

            11
            1. Vaikka Ruotsissa on jonkin verran enempi tartuntoja ja sitä myöten kuolemia niin Ruotsin sairaanhoito on kuitenkin ihan yhtä hyvällä tasolla kuin Suomessa. Ruotsissa sairaat hoidetaan siinä missä Suomessakin ja tehohoitoa saavat sitä tarvitsevat.

              1
              4
              1. Ei pidä paikkaansa. Kun tehohoitopaikkoja on Ruotsissa vähemmän, niin se tarkoittaa, että siellä on asiat hoitopaikat täyttävän epidemian suhteen huonommin, ihan sama miten huolellisesti toimitaan.
                Suomessakin on huonosti, koska tehohoitopaikkoja on täälläkin alle EU keskiarvon väestöön suhteutettuna.

          2. Usa:n käpyjen kunkku, trump luulee että avaruuskin kuuluu heille, paras lahja tuolle olisi eutanasia.
            Jos joku maa luulee että omistaa avaruuden, se on sellainen merkki joka paljastaa että maata johtaa seniili jonka paikka on hoitolaitoksessa, ei päättämässä maan asioista.

            10
        1. Kaikki kansainväliset järjestöt ovat korruption pesäpaikkoja. Täynnä omien ja kavereiden taskujen täyttämiseen erikoistuneita lieroja.
          Varsinkin yk:n alaiset järjestöt ovat läpipaskoja, rahan hukkaamisen, varastamisen ja tehottomuuden ammattilaisia. Ylevien julistustensa irvikuvia, joidenka laatijoina ja valvojina röhnöttävät selkärangattomien, vasemmiston heikentämien länsimaiden lisäksi niin ”ihmisoikeuksistaan” ja ”rehellisyydestään”(hohhoho) tunnetut kiinan kommarit, venäjän oligargit, islamin mullahit kuin arabien öljysheikitkin ja afrikan gepardihatut. Jokaisen koura tietenkin länsimaiden suunnalta lisää varallisuutta ja valtaa mouruten.
          Mikäli länsimailla olisi vähänkään järkeä päässään, he eroaisivat välittömästi yk:sta ja kaikista ihmisoikeuksiin keskittyneistä kansainvälisistä järjestöistä, lopettaisivat rahoituksensa, lakkauttaisivat niiden toiminnan, yhdysvallat jyräisi yk:päämajan liiskaksi ja karkoittaisi kaikki sen virkailijat(vakoilun syöpäpesäke). Sama pitäisi tehdä geneven suunnalla majailevalle kansainvälisen korruption keskittymälle.

      1. Joo, voi ostaa kokonaisen kerrostalon. Ja sen jälkeen julistankin itseni Rinkebyn keisariksi.

        10
  1. ”jotka ovat koronaan yhteydessä”

    https://www.foxnews.com/politics/birx-says-government-is-classifying-all-deaths-of-patients-with-coronavirus-as-covid-19-deaths-regardless-of-cause

    ”There are other countries that if you had a pre-existing condition, and let’s say the virus caused you to go to the ICU [intensive care unit] and then have a heart or kidney problem,” she said during a Tuesday news briefing at the White House. ”Some countries are recording that as a heart issue or a kidney issue and not a COVID-19 death.

    ”The intent is … if someone dies with COVID-19 we are counting that,” she added.

    Näin usassa, italiassa lasketaan samoin. Ja näköjään ruotsissakin. Tarkoituksena on selkeästä pyörittää numeroita ylöspäin, jotta olisi tekosyy pitää ihmiset pois kaduilta ja työpaikoilta.

    1. Minä veikkaan että tiistaina 14.4 on Ruotsissa 1000 kuollutta ja 10.000 tartunnansaanutta.

      Voi olla että arvaan alakanttiin.

      22
  2. No menossa onkin Depopulation- ohjelma jossa aiotaan vähentää ihmiskuntaa 90%. Sehän näkyi jo Sipilä-Berner hallitusohjelmassa, joka aikoi lähettää 5 miljoonaa suomlaista kylmäleirille kitumaan ruuatta. Ruumispussitkin tilattiin. Vielä silloin sisu meni kaulaan ja Berner lähti pakoon.

    1. Ehkä siellä muttei Ruotsissa. Ruotsissa on kuollut nuoria, hyväkuntoisia ihmisiä ilmaan minkäänlaista pohjasairautta.

  3. Tottakai vanhuksilla sairauksia löytyy mutta eivät kestäneeet enää patentoitua virusta. joka estää hengityksen tuhoamalla keuhkot Eli: Ilman lisäongelmaa olisivat vielä hengissä ! => Ei käy tekosyyksi.

    2
    3
    1. Juu, patentoitu suoraan lepakon sisäkaluissa.
      Enkä tiennyt että alle 10 vuotiaskin on vanhus sillä heitäkin on kuollut koronaan.
      Milloinkahan ihmiset tajuaa että korona on hengenvaarallinen jokaiselle ihmiselle.
      Murto-osa saa pienempia oireita, he toimivat viruksen levittäjinä,mutta turha on noidenkaan luulla että ovat suojassa viruksen todella iskiessä.

      4
      1
  4. Miksi ei virusta alettu levittää jo 5 vuotta sitten?
    Iltalehti : ”Turvapaikkahakemusten määrä putosi nollaan”.

  5. Kun lehdistössä on ollut kuvia ravintoloiden terasseilta, en ole nähnyt yhtään sellaista kuvaa, joissa esiintyisi pääosin muita kuin kantaruotsalaisen näköisiä ihmisiä. Kysehän on viimekädessä jonkinasteisesta kurittomuudesta ja GCM ei salli moista siirtolaisten esittämistä epäedullisessa valossa.

    1. Muunneltu totuus = muunnellut kuvat tai ainakin paremmat sellaiset vanhaan neuvostotyyliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.