Kokaiinikauppa kukoistaa koronaepidemian aikana

pexels-photo-1089423
Photo by Alexander Krivitskiy on Pexels.com

Monet eri mediat ovat kertoneet kuinka Ruotsin alamaailmassa alkaa kohta valtataistelu kun huumekauppa tyrehtyy tiukentuneiden rajanylityssäädösten takia. Pt-median Ruotsin alamaailman asiantuntijan mukaan huumekauppa ei Ruotsissa tyrehdy jonkun koronaviruksen takia ja kokaiinia saakin tällä hetkellä kuten ennenkin.

Asiantuntijan mukaan kokaiinia on tarjolla jopa mahdollisesti entistä enemmän. Hintakin on tällä hetkellä ihan sama kuin ennen koronaepidemiaa.
– Huumekauppiaat ovat kekseliästä porukkaa ja rajatiukennukset ovat lähinnä haaste. Kokaiini tulee pääsääntöisesti Hollannista Saksan ja Tanskan kautta Malmöön siltaa pitkin tai lautoilla Helsingborgiin. Tätä reittiä käyttävät ”pienet tekijät”. Mutta rajavalvonta ei ole este. Nimittäin Tanskan Helsingöristä Ruotsin Helsingboriin on vettä välissä vain viitisen kilometriä. Jo tähän asti veneitä on käytetty todella yleisesti.
– On yleistä, että veneellä ajetaan salmen yli, tai sitten tehdään vaihto jossain ulapalla. Tanskasta ajaa vene puoliväliin tai muuhun hyvään paikkaan vastaan ja Ruotsista tulee hakija omalla veneellä. Niin yksinkertaista kuin vaan voi olla. Öresundin salmella (= Juutinrauman salmi) ei ole minkäänlaista merirajavalvontaa puolin ja toisin, joten huumesalakuljettajien ainoa tehtävä on ostaa hyvä vene ja siihen sopiva kuljettaja. Pitää olla vähän lapsellinen, jos kuvittelee, että huumekauppa tyrehtyy sen takia, että tavallisten ihmisten rajanylitys monimutkaistuu.
Skärmbild (290)
 
Alamaailman asiantuntijan mukaan minkään maan rajatiukennukset eivät tosiasiassa ole vaikuttanut varsinkaan isojen erien maahantuontiin yhtään mitenkään.
– Ihmiset kuvittelevat, että kama tuodaan maahan jossain auton peräkontissa tai ihmisen persesilmässä samoja rajanylityspaikkoja pitkin, jota tavalliset ihmiset käyttävät. Toki pikkutekijät toimivatkin näin, mutta kun puhutaan isojen erien maahantuonnista niin tavara tulee esimerkiksi rekkojen kyydissä konteissa. Rekkakuski ja muut rehelliset toimijat tässä logistiikkaketjussa eivät edes tiedä rekan kyydissä olevasta huumelastista.
– Hollantilainen logistiikkayhtiö ottaa tavaran kuljetettavakseen, rekkakuski ajaa sen Saksan ja Tanskan läpi Ruotsiin jonnekin välilajittelukeskukseen. Sieltä paikallinen jakelutoimittaja kuljettaa – siis tietämättä, että kyydissä on miljoonaerä kokaiinia – jonnekin. Lasti päätyy jossain tynnyrissä tai muovitetussa trukkilavassa jonnekin teollisuusalueen varastohalliin. Josta joku hakee sen jonnekin, josta se sitten jaetaan myytäväksi.
Asiantuntija painottaa myös sitä, että esimerkiksi marihuanaa ei edes tarvitse kuskata rajojen yli, sillä sitä voi kasvattaa melko helpoin kotikonsteinkin.
Alamaailman asiantuntijan mukaan vaikuttaa myös siltä, että Malmön ja Tukholman gangsterit ovat tehneet jonkinlaisen sopimuksen – luultavasti sanattoman – että toistaiseksi pahimmat keskinäiset vihamielisyydet laitetaan odottamaan parempia aikoja ja toisia aletaan ampumaan kun korona on ohi.
– Tämän voi päätellä yksinkertaisesti siitä, että ampumistapaukset ovat jos nyt ei ihan loppunut, niin ainakin ne ovat vähentyneet melkoisesti. Varsinkin kovan luokan gangsteripiireissä elossapysymisprosentti on nyt korkeampi, jos kuolinsyynä on lyijy.
 
 
 
 
 

Subscribe
Notify of
guest
14 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Suomi Finland
Suomi Finland
9.4.2020 15:10

Harmittava takaisku. Siis se, että salakuljetus on noinkin helppoa. Ei ole ihme, jos huumeongelma on paha ja gansterit ajelevat premium autoilla.
No. Sitä saa mitä tilaa.

Anonymous
Anonymous
9.4.2020 15:23

Huumereviirien takiako ne matut tappaa siellä toisiaan?
Helsingissähän ainakin heroiinikauppa siirtyi lähes kokonaan afrikkalaisten haltuun jo 90-luvulla.
Eli ei kestänyt edes vuosikymmentä saapumisesta siihen että Suomen isoimman kaupungin heroiinikauppa otettiin haltuun. Sosiaalitukien huijaaminen on sieltä lievimmästä päästä mitä moniosaajat puuhailevat.

Suomi Finland
Suomi Finland
9.4.2020 16:02

Onkohan noiden tiettyjen lähiöiden palot ja räjäytykset aina pelkkää ilkivaltaa tai pelottelua? Voisi olla, että tuollaisilla toimilla voisi hieman kartoittaa viranomaisten resursseja yms. Kehareita voisi pyöriä autoilla kaupungilla samaan aikaan kun jossain tapahtuu ja vahtia poliisien partioautojen liikkeitä.
Kun esimerkiksi pistetään oikein kunnolla hulinaksi ja poliisipartioita tulee paikalle, niin silloin on varmaan paljon helpompi toimia jossain muualla vaivihkaa.

Kymppipyörä
Kymppipyörä
9.4.2020 16:39

Kyllä se näin menee miten Pate kirjoittaa aiheen avauksessa. Pate unohti vaan kertoa, että rahtikustannuksia ei tule sitten senttiäkään. Riippuu tietenkin lähtöpaikan ”maisterista”. mitä hän saa.
Tässähän jokinen aika sitten jäi Ruotsalaiset kiinni Espoossa eräässä terminaalissa, poliisioperaatio oli melko suuri. Tuossa Espoon tapauksessa herää kysymys, että oliko kama lastattu väärään konttiin lähtöasemalla.?
Jos ei. Niin miksi Ruotsin alamaailman juoksupojat tulisivat hakemaan tavaransa Suomalaisesta tehdas terminaalista Espoosta.?

Moonman
Moonman
9.4.2020 16:46

Käytetään hetki mielikuvitusta ja mietitään tilanne toisinpäin: Entisisissä jugoslavian maissa, lähi-idässä ja afrikassa aiheuttaisi suunnatonta närkästystä tanskalaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset jotka pyörittävät huumekauppaa, gangsterijengejä, raiskauksia ja kaikkea mahdollista rikoslakiin kirjattua. Miksi tällaista ei sitten tapahdu vaan se on nimenomaan toisinpäin? Joko ihmispopulaatioissa on perustavanlaatuisia eroja, jotka aiheuttavat käytöksen x ja y tai pohjoismainen pullamössö-sosiaalidemokratia vetää puoleensa tällaista toimintaa. Veikkaisin että syy on molemmissa. Ongelmaan ei ole ratkaisua, koska sitä ei voida sanoa edes ääneen.

KJ
KJ
9.4.2020 19:09

Eikä Suomessa ole Subutex kuulemma mihinkään loppumassa vaikka rajat on kiinni. Kuitenki diilerit ovat nostaneet hinnan jopa 50€. Suboxone on saman hintaista. Kokaiini ja heroiini maksavat saman hinnan kuin ennen pandemiaa. Jostain sitä tulee. Tiedä vaikka tullin desperadot ovat mukana. Tämän kertoi eilen mulle erittäin luotettava lähde. Pohjoisessa on aina ollut kalliimpaa, mutta nyt esim. Oulussa ja Kemissä huumeet on halvempaa kuin ennen. Luulen että diilerit ei nosta hintoja, ettei asiakkaat häviä. Lääkkeitä saa nyt apteekeista paremmin kuin ennen. Paitsi alprasolaamia. Sen on korvannut Lyrica.

KJ
KJ
9.4.2020 19:37

Se maksoi etelä-Suomessa 20€-30€ kpl. Ja nyt tosiaan siitä pyydetään 50€ ainakin täällä n. 100,000 ihmisen kaupungissa kun diilerit on nostaneet hintaa. Ranskastahan aine tulee ja jos joku saa sitä huijaamalla kipupolilta, ansaitsee hän tosi hyvät rahat. Kuten se että lääkärit määräävät Lyrica-lääkettä mikä maksaa 5€kpl. Venäjältä ja Eestistä tulee jatkuvasti väärennettyjä lääkkeitä aina antibiootista Xanaxiin.

Vitjaantunut Stadilainen
Vitjaantunut Stadilainen
9.4.2020 21:00

”Alamaailman asiantuntijan mukaan minkään maan rajatiukennukset…”
Minusta tuntuu, että asiassa jo luovuttaneet maat ANTAVAT TARKOITUKSELLA maahantuonnin ja kaupan jatkua, koska rasismi. Tai siis rehellisesti sanottuna pelätään isompia levottomuuksia ja eri syistä tehtyjen ryöstöjen lisääntymistä.
Itse uskon, että asia saattaa pahentua tulevien kuukausien aikana, riippuen kauanko tämä tilanne jatkuu ja muuttuvatko rajakäytännöt. Esim. tekstissä oleva merialue saatetaaan hyvinkin ottaa tehovalvontaan jos se nähdään kommunistiruton leviämisreitiksi.
Jos maahantuonti sakkaa tulevat hinnat nousemaan rajusti, saattaa tulla suoranainen ”kuivuus” ja sitten kyllä menee mielenkiintoiseksi!

Ilmari
Ilmari
10.4.2020 09:41

Nyt ei siis pienimuotoinen huumekauppa enää onnistu, kun ei voi tulla hivakat mukana rajan yli. Mutta voi ostaa Rantalalta ja Milonoffilta kaarnalaivoja ja lastata ne huumeilla. Yksi lähettää laivan matkaan ja toinen ottaa sen vastaan.

PastoriNikulainen
PastoriNikulainen
10.4.2020 15:37

Moni muukin rikollisuus kukoistaa koronan aikana kuin paljas nyrkki aunuksessa.
Poliitikot esim. touhuavat varmasti niin paljon kuin ehtivät koronaverhon takana.
Nyt on rikollisten ja pahojen ihmisten markkinat jos koskaan.
Aamen….