Helsinki näyttää autiokaupungilta verrattuna Tukholmaan

Olihan melkoisen suuri ero Tukholmassa verrattuna Helsinkiin kun aamulla ajoin auton laivasta ulos.

Helsinki on näyttänyt melkoiselta aavekaupungilta viimeisten viikkojen ajan. Ravintolat ovat olleet kiinni ja huoltoasemiltakin saa vain pikaiset kahvit mukaan. Ruuhkaiset tiet ovat näyttäneet melko tyhjiltä ruuhka-aikaankin.
Toki Tukholmassakin ihmisiä näkyy vähemmän kuin normaalisti ja esimerkiksi aamuruuhka Essingeledenillä ja Uppsalan moottoritiellä oli lähinnä hieman vilkkaampaa liikennettä. Kaupunkiin päin ei ollut erityistä tungosta. Normaalistihan liikenne matelee kävelyvauhtia.
Juttelin huoltoasemalla muutaman ihmisen kanssa ja kerroin, että Suomessa ei saa jäädä oleskelemaan huoltoasemalla sen kahvin kanssa. Ravintoloista saa vain take away annoksia. Monet toivoivat, että Ruotsikin toimisi niin, mutta toisaalta se vähäinen kauppa, mitä tällä hetkellä tapahtuu loppuisi kokonaan.
Sekin ero näkyy kaikkialla, että kun Suomessa desinfiointiaineita on jokaisen kioskin tiskillä, niin Tukholmassa desipurkkeja ei ole tarjolla julkisissa tiloissa, kuten huoltoasemilla. Tuli käytyä Vuosaaren ABC:llä päivittäin kahvilla niin siellä oli useita desinfiontipurkkeja asiakkaille käytettäväksi. Tukholmassa niitä ei tosiaankaan näy missään.
Minkäänlaisia rajatarkastuksia ei ollut Tukholman satamassa. Tosin eipä ollut kuin kymmenkunta henkilöautoa. Rekkoja oli paljon. Laiva oli kuitenkin kuin joku Lentävä Hollantilainen, tyhjää täynnä.
Saa nähdä miten äijän käy. Tilastojen mukaanhan ruotsinsuomalaisilla on kohonnut riski saada tartunta.

Subscribe
Notify of
guest
17 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Minä vaan
Rudolf

Heh.
valkoiset saavat tartunnan helposti ja kuolevat koska korona valkoisille aiheuttaa pään irtoamista(pieni sivuvaikutus) giljotiinilla.

Bio-logi

Katso tästä. virus se on patentoitu bioase! https://banned.video/channel/the-alex-jones-show

Käsidesitrokari

Kyllä pärjäät kun pidät suusi kiinni ja pysyt vähintään 2 metrin päässä ihmisistä ja tiloista missä on tai on ollut paljon ihmisiä. Käsienpesu on A ja O, mieluiten kk- käsineet kädessä jotka spriitataan.
Etkö tuonut Suomesta mukanasi käsidesiä? Ryhdy käsidesitrokariksi, kysyntää on.

Minä

Korpikuusenkyyneltahtaille olisi kysyntää. Voivat tuottaa käsidesiä ja ehkä kurkkudesiä samalla. Kysyntää riittää.

Miksei valtio jaa kansalaisille käsidesiä, hanskoja ja suusuojia?

Käsidesi on melko loppu netissä tai sitten sitä myydään kiskurihintaan. Mutta voihan omaakin sekoitella jos sietää T-Rödin tai spolarvätskan hajua.
Kertakäyttöiset vinyylihanskat 100 kpl pakkaus sama juttu. Mielenkiintoista on että yksityisessä Apoteassa hanskat ovat loppu (maksoivat 59kr) mutta Ruotsin valtion omistama Apoteket myy vastaavia tuplahintaan, 119kr paketti. Luulisi että olisi päinvastoin?

Sivullinen

Tuntuu kyllä aika riskialttiilta muuttaa Tukholmaan juuri nyt, mutta saadaan sitten ainakin uutisia suoraan “myrskyn silmästä”.
https://samnytt.se/ny-prognos-mellan-52-och-183-tusen-svenskar-kommer-att-do-av-corona/

Lähdekritiikkiä

Parempi lukea korona- asiantuntijoita kuten Johns Hopkins University USAssa:
https://coronavirus.jhu.edu/map.html

Anonymous

MV mainitsee lähteet aika usein kuten noissakin uutisissa.

Anonymous

Valtamediassa ollut juttua että aiheuttaa esim. keuhkovaurioita 2x todennäköisemmin kuin tappaa.

Sivullinen
Anonymous

Suomalaisten tutkijoiden simulaatio laskettu uudenmaan väen 1.6 miljoonan ja Ruotsin mallin mukaan kuolleita yli 16 000. Kun suhteuttaa Ruotsin väkilukuun niin tuon mukaan vuoden sisällä Ruotsissa kuolee yli 103 000 ihmistä jos jatkavat noin.
https://korona.kausal.tech/sim/

Turhaa ulinaa

“Juttelin huoltoasemalla muutaman ihmisen kanssa ja kerroin, että Suomessa ei saa jäädä oleskelemaan huoltoasemalla sen kahvin kanssa. Ravintoloista saa vain take away annoksia. Monet toivoivat, että Ruotsikin toimisi niin, mutta toisaalta se vähäinen kauppa, mitä tällä hetkellä tapahtuu loppuisi kokonaan.”
Entäs ne take away annokset? Hese-Salmelakin itkee mutta kun katsoo Hesburgerien jonotusta niin ei luulisi menevän huonosti. Ei ne rahat tule ravintolassa istuskellessa vaan kassajonossa tilatessa ja se sujuu Hesessäkin. Kotipizzan omistajakin kertoi miten muutamassa viikossa oli tullut 30 000 uutta verkkoasiakasta. Kyllä ne ihmiset sitä pikaruokaa ja take away annoksia syö, vaikkei ravintolassa pöydän ääressä notku. Säästyy siivouskulutkin.