Ruotsin viruskeskittymä Tukholmassa

Skärmbild (346)

Ruotsissa on koronaan virallisesti sairastuneita keskiviikkoiltaan mennessä yli 23 000 henkilöä ja kuolleita 2 462 henkilöä. Keskiviikkopäivän aikana kuolleita tuli lisää 107.

Viruskeskittymä on selvästi Tukholman läänissä, kuolleista 1 319 on Tukholman alueelta ja tartunnoistakin yli 7 800 on alueelta. Mielenkiintoisen vertailun saa aikaan siitä, että kun monet ovat määritelleet tartunnan saaneet henkilöt ja kuolleet maahanmuuttajiksi, niin Skoonen läänissä, joka on ylivoimaisesti Ruotsin maahanmuuttajavoittoisin maakunta, niin kuolleita on vain 68 ja virallisesti sairastuneita 746 ihmistä.
Malmössä kaupungissa sairastuneita on 170. Tukholman kaupungissa sairastuneita on 3 110 ja kuolleita 557 ihmistä.
Jos vertaa Skoonen ja Tukholman lääniä niin Skoonessa asukkaita on 1,4 miljoonaa ja Tukholman läänissä 2,4 miljoonaa. Tukholmassa asukkaita on vajaa miljoona, Malmössä 330 000.
En osaa sanoa miksi korona leviää juuri Tukholmassa. Malmön kaupunkialue on periaatteessa ihan samanlaista kuin Tukholmakin. Jos virus olisi yksin maahanmuuttajien adoptoimaa niin sillä perusteella Malmön pitäisi kuitenkin olla ylivoimaisesti ykkössijalla tartunnoissa ja kuolleissa.
Skärmbild (347)
 
Joka tapauksessa viruksen leviämistä ei voi yksin sälyttää maahantulijoiden niskoille, sillä ainakin kantaruotsalaiset istuvat ravintoloissa kuten ennenkin. Kävin eilen välikaljalla paikallisessa kaljakuppilassa, se oli täynnä ruotsalaisia juoppoja. Pöytien etäisyyttä oli hieman lisätty, mutta mitä sillä on merkitystä kun porukka istuu kuitenkin samassa tilassa ja käy samassa vessassa. Asiakkaille ei ollut tarjolla käsidesiä, kuten sitä ei ylipäätään ole juuri missään muuallakaan. Suomessahan desiä on jokaisessa kaupassa ja huoltoasemilla asiakkaiden käyttöön.
Lisäksi Tukholman ravintolakeskittymä Södermalmilla on joka ilta täynnä. Jotkut ravintolat ovat saaneet varoituksia liian suurista asiakasmääristä ja muutama ravintola suljettiin tämän takia. Mutta ihan hyvällä syyllä voi kysyä, että mitä merkitystä jollakin väkimäärällä terassilla tai ravintolan sisällä on, sillä kaljan välissä käydään tupakalla pienessä tilassa, jossa välimatka mitätöityy.
Monet kaupungit ovat kehottaneet vakavasti ihmisiä pitäytymään vapun vietosta, joka on suomalaiseen tapaan suurien väkimäärien ryyppyjuhla. Enpä itse kuitenkaan usko, että Tukholman ravintoloiden vappujuopottelut ja -brunssit ainakaan vähennä väkimäärää.
Lisäksi monet ovat huolissaan toukokuun loppupuolelle sijoittuvista opiskelijoiden juhlista. Ruotsalaiseen tapaan “opiskeluajelua” kuorma-auton lavalla juhlistaa kaikki valmistuneet oppilaat lukioista ammattiopistoihin. Suomessahan penkkariajelu on vain lukiolaisten huvia. Toisaalta monet kunnat ovat kehottaneet opiskelijoita välttämään penkkariajelua. Mutta joka tapauksessa koulujen loppumiset ja valmistumiset ajoittuvat usean viikon ajalle, joten toukokuun lopulla-kesäkuun alussa on ollut perinteisesti muutaman viikon opiskelijajuhlia pitkin kaupunkia.
Tätäkään juhlinta tuskin ainakaan vähentää ihmismäärää kaupunkialueella.
Yksi syy miksi virus leviää juuri Tukholmassa, voi olla se, että Tukholmassa on olemassa vähän sellainen etelämaalainen tapa halipusuttaa kaikkia kavereita. Varsinkin naispuoliset henkilöt eivät voi välttää ranskalaisia poskipusuja. Miehet tapaavat myös halata, jos ei ehkä ihan naismaisesti niin ainakin monenlaista käden läppäämistä ja ylämummoa harrastetaan kavereita tavatessa. Tämä kulttuuri poikkeaa aivan merkittävästi maaseudusta. Ruotsalainen maaseutu on enemmänkin samantapaista kuin yleisesti suomalainen tapaamiskulttuuri, mutta Tukholmassa ollaan trendikkäitä ja jaxuhalipusut kuuluvat asiaan.
Se on myös merkittävää, että sellaiset perinteiset maahanmuuttajien hengauspaikat, kuten Kista Galleria (vrt. esim Itis) ovat nyt melko tyhjillään. Maahanmuuttajia ei hengaile näillä paikolla siinä määrin kuin epidemian alussa. Maahanmuuttajat käyttävät myös paljon kasvomaskeja ja kumihanskoja, joita ruotsalaisilla ei näy käytännössä ollenkaan.

Subscribe
Notify of
guest
21 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Aappa
Aappa
29.4.2020 21:39

Olen jossain määrin pettynyt, ettei hyvinkin minimaalisia partikkeleja havaitseva Kreetta – joka by the way kuulemma on sairastanutkin koronan – ole painavasti ohjeistamassa ruotsalaista ja muunkin maailman hengittämistä tässä tilanteessa.

PastoriNikulainen
PastoriNikulainen
29.4.2020 21:40

Tuossa linkki korona-aiheeseen virteen.
https://www.youtube.com/watch?v=lXGSLKWeVwE
Aamen.

Rasse
Rasse
29.4.2020 21:56

Onko mamujen kolttostelu vähentynyt oleellisesti / loppunut kokonaan koronan takia? Pelkäävätkö joukkoraiskaajat koronatartuntaa? Eivätkö autonpolttajatkaan enää uskalla liikkua ulkosalla taudin pelossa? Entä pommi-/AK-miehet? Tuntuu jotenkin hiljaiselta näillä rintamilla. Korona teki sen, mihin ruåtsin poliisi ei pystynyt?

Xxcx
Xxcx
29.4.2020 23:39

Yksinkertaista.
Hiihtolomaviikko 9 toi taudin Itävallasta ja Italiasta.
Jo siinä vaiheessa lentokenttä olisi pitänyt ottaa haltuun ja matkustavaiset.
Thl piti Italian toimia ylimitoitettuina.
Viikkoa aikaisempi loma pelasti pahalta, myös suomea. Viikkoa myöhemmin matkustus väheni – paitsi thl reissasi.

Se muuntuu
Se muuntuu
30.4.2020 07:51

Coronavirusta on eri muuntokantoja. Täysin mahdollista että Tukholmassa on agressiivisempi muunnos enemmän liikkeellä.

Puolueeton
Puolueeton
30.4.2020 09:19
Vastaa...  Se muuntuu

Viruksen tarttuvuus on seurausta sosiaalisesta käyttäytyisestä. Belgiassa levinnyt eniten (tervehdyksessä 3 poskisuudelmaa) Espanjassa toiseksi eniten ( 2 poskisuudelmaa). Suomalaisiin ei onneksi tapa ole levinnyt hesalaisia lukuunottamatta.
Puheet viruksen lievistä tartunnoista lienevät soopaa. Uudenmaan tutkimuksessa 516 henkilöllä vasta-aineita oli vain yhdellä. Maailman laajuisesti taudin on sairastanut 1,2 miljoonaa joista 200000 kuollut. Tappavuus on 18%.
Saapa nähdä, mitä THL Salmisen suosituksesta avata koulut 2 viikoksi, seuraa. Nyt 0-20 vuotiaiden tautitapauksia on 360. Kuukauden päästä ennustan tartuntoja tässä ryhmässää olevan yli 1000. Salmisen ainoa tavoite on saada aikaan laumasuoja, joka ei tule toteutumaan. Kokematon nukkehallitus kuitenkin teki, mitä ERÄÄT asiantuntijat esittivät, miettimättä asiaa itse tai edes ottamatta yhteyttä opetushenkilökuntaan. Aivan järjetöntä avata koulut 2 viikoksi.
Ymmärtää kyllä Salmisen pyrkimyksen, koulut on avattava äkkiä, jotta tartunnat saadaan leviämään ja hänen unelmansa laumasuojasta toteutuisi. Oppimisen kannalta muutoksesta on vain haittaa, koska etäopetus on toiminut ja on aloitettava uusi muoto. Jos käy pahasti ja kuolemat alkavat uuteen nousuun, Salminen on pantava syytteeseen kuolemanttuottamuksiin johtavista ohjeista hallitukselle.

Järki on turhaa rekvisiittaa
Järki on turhaa rekvisiittaa
1.5.2020 01:20
Vastaa...  Puolueeton

Ihmettelin kyllä tosi paljon tätä samaa asiaa. Turha järki ei haittaa menoa. Muutama gubbe (ja lyyli?) pitäisi kantaa pois THL:stä, ennenkuin saavat enemmän pahaa aikaan siellä. Ihan mykistyneenä seuraa hallituksen/THL:n toimintaa. Ja hampaattomia tiedotusvälineitä. Lisää ihmisiä tulee valitettavasti kuolemaan ja sinänsä turhaan. Olisi voitu estää fiksummalla toiminnalla.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
1.5.2020 04:23
Vastaa...  Puolueeton

Talouden kannalta on äärimmäisen huono idea pitkittää tautia. Kesäloma leikkaa automaattisesti sairastuneisuutta, joten se on saatava pian nousuun. Tietty laumaimmuniteetti pitää saada, taikka heikoimmat poies.

ike
ike
2.5.2020 22:32
Vastaa...  Fatwantarkistaja

No tuosta laumaimmuniteetistä ollaan montaa mieltä. Ehkä muutaman vuoden kuluttua nähdään kuka mitä teki oikein. Ruotsin kuolleisuusluvut kyllä puhuvat puolestaan. Onhan tässä tietysti se puoli että noista vanhoista eläkeläisistä saatetaan osittain päästä eroon. Kyllä se talous siitä nousee kun eläkeyhtiöiden varoista joutaa suurempi osuus lainattavaksi. No ei tämä ole vain suomen ongelma kuten kaikki tietävät. Saattaa olla hyvinkin ajateltu kenraaliharjoitus. No leikki leikkinä, vai mitä. Itse lähempänä 70-vuotta joten ei kannata haastaa…

jippos123
jippos123
30.4.2020 10:33
Vastaa...  Se muuntuu

Tuohon on ollut yksi selitys sille, että esmes Italiassa ja Espanjassa on kuollut väkeä kuin kärpäsiä verrattuna esimerkiksi Saksaan. Jostain lukenut myös, että nykin virus olisi tätä tappavampaa kantaa.
Sinänsä elämme jänniä aikoja jos vertaa Espanjantaudin lukuihin. Lähestymme samaa ensimmäisen aallon tappavuutta (n 250 000) kuin silloin.
Se virus muuntautui ja seuraavan puolentoistavuoden saldo olikin arvioiden 50-100 miljoonaa kuollutta.
Koronakin tulee muuntautumaan, kukaan ei vaan tiedä mihin suuntaan.

KKi
KKi
30.4.2020 07:51

Juu, ei kai se maahanmuttajuudesta ole kiinni. Varmstikin virus leviää vahvasti niissä jaxuhalipusutus jallajalla naamannuolenta kulttuureissa. Italia, Espanja yms. mananamaat.
Eipä muuten ole ihan hetkeen tiedostavaisto ylistänyt yhteisöllisyyttä. 😀

p.grandell
p.grandell
30.4.2020 09:21
Vastaa...  KKi

suomalainen mies ei pussaa ja halaa, paitsi tom of finland juipit….tehdään kennedy-tervehdys, eli oikealla kädellä lähellä hitler asentoa ja pyöritetään myötä päivään pientä ympyrää. tai sitten kohteliaasti kädellään vitunkovalla puristuksella, ei mitään homppeli löysäkätistä…eli kova kädenpuristus se on aitoa suomi-jellona tervehdystä…

T
T
30.4.2020 09:53
Vastaa...  p.grandell

Tosimiehet vaihtavat kovan kädenpuristuksen ytimekkääseen lyöntiin kasvojen alueelle..

seant
seant
30.4.2020 09:15

Ehkä yksi selittävä syy on se, Tukholman alueella taisi olla yli puolet vanhusten hoitolaitoksissa kuolleita. Ehkä muualla on pystytty pitämään virus loitolla, mutta Tukholman alueella ilmeisesti on jokin viruslinko eli esim. kiertävä lääkäri tai hoitajat vienyt taudin niihin.

Kuin rotat loukussa
Kuin rotat loukussa
1.5.2020 10:42
Vastaa...  seant

Tauti on myös levinnyt kun sairaaloissa hoidettavina olleita ja siellä tartunnan saaneita vanhuksia on siirretty pois akuuttipuolelta vanhainkoteihin ILMAN että heitä on ensin testattu.
Vanhainkodit ovat todellisia kuolemanloukkuja. Mihin pääsee vanha ihminen karkuun, ei minnekkään.

rocky
rocky
30.4.2020 09:43

Johtuisiko se maskien ja kumihanskojen käyttö siitä etteä vaikeuttaa tunnistamista eikä jätä sormenjälkiä…

Paasto Yöpossu
Paasto Yöpossu
30.4.2020 10:30

Ehkä Tukholmasta on paremmat mahdollisuudet matkustaa ulkomaille ja enemmän lasketteluporukkaa. Loppu onkin ollut sattumaa, joku viruslinko on tartuttanut pyllistelijän, vanhusten hoitajan jne.

M
M
1.5.2020 00:31

Mitä jaxuhalipusuhypoteesi sanoo Englannista? Siellähän kuolleisuus on EuroMOMO-jäsenvaltioiden huippua.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
1.5.2020 04:45

Millä tuosta taudista mitään varmaa tietää? Tulee ja menee, maahanmuuttajista huolimatta.

kanander
2.5.2020 14:36

Suomen koronakeskittymä on Espoon Nihtisillan vastaanottokeskus, joka pantiin onneksi karanteeniin torstaina. 95 tartuntaa ja puolet muista testaamatta.
https://www.lansivayla.fi/paikalliset/1666605

Henki tai matut? No matut tietenkin.
Henki tai matut? No matut tietenkin.
4.5.2020 11:11

Ruotsi on vuosikausia haaskannut KAIKKI rahansa massamaahanmuuttoon ja jättänyt sairaanhoidon, koulun, vanhustenhuollon, maanpuolustuksen jne rappiolle.
Nyt saatiin tämä virus (kukaties ikuiseksi) riesaksi mutta onko Ruotsi kärjessä kun rokotteita aletaan jakamaan maihin? EI, Ruotsi on jonossa kukaties viimeisenä koska Ruotsi ei ole ollut mukana maksamassa rokotteen tuotantokustannuksia kuten muut maat ovat tehneet (kertoo lääketehdas Sanofi Pasteur’in Pohjois-Euroopan edustaja Per Öhlén Expressenissä).