
Vappuviikonlopun aikana on sattunut ja tapahtunut monenlaista, mutta pääsääntöisesti ollaan ajeltu puolivaloilla eikä mitään erityisen mainittavaa ole tapahtunut.
Sunnuntai-iltana klo 19.00 aikaan ilmoitettiin poliisille ammuskelusta Göteborgin Gammelstadenissa. Ilmoittajien mukaan useita laukauksia ammuttiin. Poliisi löysi paikalta pensaikkoon piiloutuneen rintamaveteraanin, joka toimitettiin sotasairaalaan paikattavaksi. Murhan yrityksenä tutkitaan, mutta kohde hengissä eikä kiinniottoja.
Göteborgissa ammuttiin myös aikaisemmin päivällä. Klo 13.30 aikaan saatiin aikaan murhan yritys. Miestä oli puukkoveivattu ravintolassa ja kunto sen verran heikko, että ambulanssai nouti miehen tanssilattialta sairaaan. Murhan tai tapon yritys. Toinen mies otettiin kiinni paikanpäältä epäiltynä puukon vilauttamisesta.
Sunnuntaipäivällä löydettiin mies pensaikosta kuolleena Norrköpingistä. Asiaa tutkitaan kuoleman tuottamuksena, joten mahdollisesti kyseessä on päälleajo ja karkaaminen rikospaikalta.
Tukholmassa löydettiin kadulta puukkoon kävellyt mies. Mies sairaalaan, tutkimus murhan tai tapon yrityksestä pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä. Yksi henkilö otettiin kiinni epäiltynä puukon ulkoiluttamisesta haavoittamismielessä.
Strömstadissa perjantaipäivällä mies meni kauppaan ja alkoi sen jälkeen käyttäytymään sekavasti. Lääkitys mahdollisesti klikkasi. Jonkinlainen puukkokin nähtiin esillä. Poliisi saapui paikalle ja käskytti miestä, mutta tämä ei uskonut. Tässä tilanteessa poliisi lyijytti miestä jalkaan. Äijö sairaalaan jalkapaikkaukseen ja tutkinta pystyyn. Miestä epäillään murhan tai tapon yrityksestä, joten luultavasti teon aikana uhiteltiin poliisille.
Perjantaina keskipäivän aikaan löydettiin Varbergissä nainen menehtyneenä asunnosta. Murhatutkinta käyntiin. Teosta on otettu kiinni kaksi naista ja mies.
Siinäpä niitä toukokuun alkuun. Autopaloja lähinnä Malmössä, pystyryöstöjä siellä täällä ja kaikenlaista pientä eri säällä. Loppujen lopuksi valtakunnassa kaikki hyvin. Göteborgin ravintolahippastelijat ovat tietojen mukaan suomalaisia.