Esiin tulleiden tietojen mukaan Espoon Nihtisillan vastaanottokeskuksen asukkaat ovat täysin tietoisesti rikkoneet karanteenikehotuksia ja kulkeneet sairaana pitkin Espoon kylänraittia.
Vastaanottokeskuksen asukkaat levittivät tahallaan koronavirusta Espoossa
Vastaanottokeskuksen toimintaa läheltä tunteva turvapaikka-aktivisti kertoo batiikkinoitien Facebook-ryhmässä Refugees Hospitality Clubissa, että sotapakolaiset ovat aivan tieten tahtoen päättäneet olla välittämättä ohjeista. Sotamiehille on kerrottu selväsanaisesti mistä koronaviruksessa on kysymys ja tyhminkään tulija ei voi vedota tiedon puutteeseen.
Suurin osa ryhmän batiikkinoidista yrittää sälyttää vastuun vastaanottokeskusta pyörittävän Luona Oy:n niskoille väittäen, että Luona ei ole huolehtinut siitä, että tulijat olisivat pitäneet etäisyyksiä, välttäneet kontakteja ja huolehtineet hygieniasta. Batiikkinoidat yrittävät näin pestä tulijat puhtaiksi, mutta turvapaikka-aktivistin mukaan syy ei ole Luonan eikä Migrin vaan tulijoiden, sillä he ovat päättäneet olla välittämättä ohjeista.
Turvapaikka-aktivistin mukaan tulijoille on annettu ohjeita jo tammi-helmikuusta alkaen ja viruksesta on tiedotettu päivittäin. Tulijoita on näin ollen ohjeistettu ja opastettu jo useita kuukausia, mutta aktivistin mukaan suurin osa Nihtisillan asukkaista on viis veisannut mistään ohjeista ja neuvoista koronan suhteen. Eli niistä samoista, joita kaikki muut suomalaiset noudattavat.
Näin ollen esiin tulleiden seikkojen valossa joku voisi jatkossa esittää tärkeitä kysymyksiä, kuten esimerkiksi sen, että mitä nuo miehet ylipäätään tekevät Suomessa.
Ketjussa tulee ilmi vähän kuin vahingossa toinenkin asia. Nimittäin suurin osa Nihtisillan asukkaista asuu vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisesti. Tulijat ovat jo saaneet oleskeluluvan ja voisivat siten muuttaa omaan taloon. Mutta tulijoita ei kiinnosta, koska vuokrat ovat kalliita. He saavat täyttä sosiaalin toimeentulotukea tms apurahaa, mutta asuvat ilmaiseksi vastaanottokeskuksessa.
Batiikkinoidat yrittävät nyt väittää, että asunnon hakeminen ei ole helppoa. Turvapaikka-aktivisti tyrmää tämän ja kertoo, että hänellä oli tarjota 15 yksiötä Nihtisillan tulijoille, mutta yksikään ei kelvannut. Vuokrat oli viilattu “kela-rajoihin” ja asunnot miellyttivät muuten tulijoita, mutta he päättivät mieluummin asua vastaanottokeskuksessa ilmaiseksi. Nihtisillassa on aktivistin mukaan tulijoita, jotka ovat asuneet siellä jopa puolitoista vuotta, vaikka heillä olisi ollut useita mahdollisuuksia muuttaa asuntoon asumaan.
Tulijat asuvat suurimmalta osalta 1-2 hengen huoneissa. Ei siis missään suurissa makuusaleissa, kuten monesti yleisesti kuvitellaan.