Mies yritti estää raiskauksen, puukotettiin hengiltä

Kuvakaappaus 2020-05-12 08-23-55

Härnosandissa tehtiin sunnuntaiaamuna tuplarikos, joka vetää taas vähäksi aikaa vertoja kaikelle.

Muuan afrikkalainen oli liikkeellä varhain sunnuntaina aamutuimaan ja puntissa pullotti. Liikkeellä olivat myös nuori ruotsalainen nainen kavereineen. Seurueeseen kuului myös parikymppiset miehenalut.
Tapahtui jotakin, joka on tällä hetkellä vielä hieman epäselvää, mutta se tiedetään, että afrikaano kävi naisen kimppuun ja yritti raiskata tämän. Tapahtuma ehti edetä jonkin matkaa, kunnes mies ja tämän kaveri huomasivat mitä oli tapahtumassa ja menivät tietenkin naisen avuksi. Tässä yhteydessä afrikaano sitten tuikkasi miestä puukolla rintaan.
Nuorukainen toimitettiin sairaalaan, mutta hän menehtyi sunnuntaipäivän aikana.
Asiaa tutkitaan afrikaanon osalta murhana, törkeänä raiskauksena ja törkeänä pahoinpitelynä.
Asia on herättänyt kiivasta pohdintaa, sillä uhrin kerrotaan kuuluneen Alternativ för Sverige-puolueeseen. Tällä hetkellä näyttää, että murhan motiivi ei ollut poliittinen vaan kyse oli tosiaankin siitä, että nuorukainen meni auttamaan naista hädässä ja afrikaano sitten katsoi parhaaksi puolustautua puukolla.
Seurataan tilannetta.

Subscribe
Notify of
guest
30 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
potilas
potilas
12.5.2020 08:58

Uuden Oikeus,-mikä-lie, käsityksen mukaan, on ok ja jees, puolustautua vaikka tappamalla, jos väkivaltaisesti yritetään raiskuuta keskeyttää/ häiritä.

Looginen johtopäätös
Looginen johtopäätös
12.5.2020 12:00
Vastaa...  potilas

Pitää lisäksi huomioida, että kyseessä punavihervasemmiston lemmikki, jotka ovat täysin arvostelun ja kritiikin yläpuolella näin niiden tekosiinkaan ei saa siten puuttua.
Toivottavasti vapautetaan eikä tule tuomiota.
Länsimaiset naiset ovat syntyneet raiskattaviksi, koska haluavat niin kovasti näitä etelän nokinahkoja tänne raiskailemaan.

Mikko
Mikko
12.5.2020 16:14

Ykskään tuntemani länsimainen nainen ei näitä tänne halua. Joku vähemmistö vihervassareita batiikkinoitia niitä tänne raahaa ja suurin osa niiden tulosta päättämässä olevista on ollut miehiä. Joten tällä logiikalla voimme päätellä, että länsimaiset miehet haluavat naisensa ja lapsensa raiskatuiksi.
Meidän nuoret eivät tajua myöskään millaista porukkaa nämä kehitysmaalaiset ovat, kun koulut suoltaa viherkommaripropagandaa kaikkien kulttuurien yhdenvertaisuudesta.
Kaikenkaikkiaan tämä henkensä uhrannut nuori mies on sankari ja hänen murhaajansa pitäisi päästä nauttimaan rangaistusta hitaasti hirttämällä.

Naiset eivät vain ymmärrä
Naiset eivät vain ymmärrä
12.5.2020 19:00
Vastaa...  Mikko

Juttu on vaan siinä, että naiset äänestää pääosin Vihreita ja ovat muutenkin merkittävä kannattajakunta vasemmistossa.
Toki Kockoomuskin matuttaa, perusteena työvoimapula. Yhtä sama, lopputuloksella ei eroa.

Sexbeast
Sexbeast
12.5.2020 17:52
Vastaa...  potilas

Tuossa kohtaa se oli aivan ymmärrettävää. Jossain toisessa asiayhteydessä ei ole. Vai kuinka itse suhtautuisit jos joku yrittäisi keskeyttää jotain sinulle tärkeää jonka katsot itsellesi tarpeelliseksi kuuluvaksi näihin siis verrataan sinun tarpeisiin kuten seksi ruoka asunto tai jotain muuta sellaista hyvinvointiisi liittyvää.

Sexbeast
Sexbeast
12.5.2020 18:04
Vastaa...  Sexbeast

Tarkennan. Tappaminen ei ollut ymmärrettävää vaan se puolustautuminen tärkeän tarpeen seksin saannin varmistamiseksi . Se kuitenkin johti väärään lopputulokseen siltä osin että silti vaikka puolustautuu niin ei vastapuolen kuulu kuolla.

Hate
Hate
13.5.2020 09:17
Vastaa...  potilas

Ruotsalaiset ja heidän yhteiskuntansa on totaalisesti munatonta porukkaa.

Minä
Minä
12.5.2020 09:03

Eipä hätkähdytä tämä uutinen. Valitettavasti.
Alkaa olla niin paljon ruotsalaisessa yhteiskunnassa kaikenlaista raiskausta ja murhia, että ne alkavat tuntua arkipäiväisiltä.
70- ja 80-luvuilla murha oli iso uutinen, josta lehdistä pääsi harvoin nauttimaan. Tämä tapaus olisi silloin ollut etusivuilla varmaan viikon, kun sitä olisi puitu edestakaisin.
Nyt se ei paljonkaan lehtien palstoja täytä. Osin siksi, että ei ole ideologisesti sopivaa kirjoitella murhista, joita tekevät muut kuin pellavapäät. Toiseksi siksi, että on materiaalista ylitarjontaa.

Anonymous
Anonymous
12.5.2020 09:45
Vastaa...  Minä

Jep. Ja samaahan se meno on vissiin koko euroopassa. Siis uutisoinnin kannalta. Eli hys hys. Turpa kiinni taikka tulee penalttia! Eli lähtee työpaikka. Tms. Ja käännetäänkin asiat toisinpäin. Oli masennusta, horjahdusta, keppostelua tai että ne vain haluavat tutustua tyttöihin. Pojat on poikia. Ja ” tuomiot ” ne tiedetään. Tuossa katselin videoita, miten ruotsissa matu jengit terrorisoivat kantaruotsalaisia lapsia jne. Alistetaan ja hakataan. Ja kuvataan. Kyllä niitä videoita vielä täältäkin tulee, kun jotain ” kympin ” oppilasta ” teroa ” vedetään turpaan ja laitrtaan nuolemaan kunniakansalaisen kenkiä. Ajan kysymys vain.

Goobeli
12.5.2020 09:48
Vastaa...  Minä

Ei täytä nämä jutut lehtien palstoja… Vahingossa asia on kai julkaistu tässäkin tapauksessa aluksi, mutta jutun julkaisijan vastuuhenkilöt on jo varmaan haettu aamuyöstä kotoaan vihapuhekuulusteluihin. Sakkoja tulee varmaankin jokunen tuhat euroa ja vahingon korvaukset päälle.
Tämäkin asia hiljelletään, ettei väärät ajatukset pääse valloille. Kohta kerrotaan taas joku ihmetarina ahkerasta ja työtä tekevästä MaTu:kaisesta, joka on oikea lottovoitto yhteiskunnalleen. Näin ”väärät” uutiset unohtuu ja syntyy vain ideologian mukaista positiivista mielikuvaa ”rikkaudesta”.

Goobeli
12.5.2020 10:28
Vastaa...  Goobeli

Tässä taas esimerkiksi yksi ihmetarina ”kultamunasta”, jolla ei ollut mitään oikeutta eikä tarvetta turvapaikkaan. Olisiko suvakkiopettajien avustuksella asiat edenneet opinnoissa? Nyt on lohjennut oleskelulupa ja siitä avautui sitten ”sponssi” eli nyt saa tukirahat veronmaksajien maksamana. Kohta varmaankin lähtee Finskin-kone hakemaan heimoa/kylää Suomeen, kun onhan heidänkin saatava loppuelämän sponssipaikka täältä Suomesta.
https://yle.fi/uutiset/3-11341840

Trampas
Trampas
13.5.2020 01:35
Vastaa...  Goobeli

Onhan tuo 22v, jos se niin väittää.

Punavihernatsimafia
Punavihernatsimafia
12.5.2020 09:04

Tervetuloa! Meillä on tilaa!

sleepy
sleepy
12.5.2020 09:29

Onko uhri leimattu Ruotsissa jo rasistiksi?

sleepy
sleepy
12.5.2020 09:30

Onko raiskauksesta näyttöä?
Kuulin, että afrikkalainen oli vain lenkkeilemässä.

Ulla
Ulla
12.5.2020 16:29
Vastaa...  sleepy

Kyllä ja nainen hyökkäsi kimppuun ja väkisin vaati seksiä, kuten näillä tapana väittää.

Totuutta kehiin
Totuutta kehiin
12.5.2020 09:31

Huono juttu, puukko uusruotsalaisia keppostelemassa ja tempauksen estäjälle puukkoa. Toimiiko tämä esimerkkinä puolustajille, että ei kannata mennä väliin uusruotsalaisen tempaukseen jatkossa, pahasti siltä tuntuu. Raiskaajamurhaajalle ei todellakaan mitään myötätuntoa heru. Vaikuttaa siltä, että pelkkä lässytys näille notkujille ei auta. Puukkoa kantava moniosaaja on suuri uhka kansalaisille. Tehokkaampia taltuttamistapoja tarvittaisiin.

Suomi Finland
Suomi Finland
12.5.2020 09:34

Niinpä niin. Sellaiset tyypit, joilla ei ole mitään menetettävää, voivat aseistautua ja toimia tällä tavalla. Ja sitten jos henkilö, jolla todellakin on menetettävää, ei tietenkään voi aseistautua. Jolloin käy näin. Tietenkin voi vain antaa raiskauksen jatkua, jos haluaa säilyttää henkensä ja soittaa poliisille, joka tullee paikalle sitten kun ehtii. Jos ei ehdi, niin siinähän sitä katsotaan päältä kun naista raiskataan eikä voida yhtään mitään.
Kuinka maassa voi olla paljon sellaista väkeä, jolla ei näytä olevan mitään menetettävää? Miksi tilanteeseen on päädytty? Tuleeko tilanteeseen kenties muutosta parempaan?
Ei. Koska ’jotta voidaan auttaa isoa joukkoa ihmisiä, täytyy raiskauksia hyväksyä’. Siinä on suvakkimielipide, joka jäi lähtemättömästi mieleen.

Moonman
Moonman
12.5.2020 14:39
Vastaa...  Suomi Finland

Keississä taas tiivistyy hyvin afrikaanojen ja muiden kehitysmaalaisten aiheuttama ongelma normaaleissa yhteiskunnissa: Päivä voi alkaa normaalisti aamukahvilla, mutta ennen iltaa niskassa on syyte törkeästä raiskauksesta ja pahoinpitelystä sekä murhasta ja silti se on afrikaanolle ihan normipäivä, mitä nyt rasistiset valkonaamat pakottavat asumaan vuoden jossain täyshoitolassa josta ei pääse pois heti kun haluaa.

Monoa sääreen
Monoa sääreen
12.5.2020 10:02

Jotain varusmiespalveluksen käymisestä rupesin ensimmäisenä miettimään mutta siitähän tulisi militaristin leima …

Anonymous
Anonymous
12.5.2020 10:28

No voi viturallaa ja taas on 5 Gee antenni säteillyt liikaa ja aiheuttanut kys. raiskaajan sekoilun.

No helvata
No helvata
12.5.2020 10:55

Miten helvetissä tilanne on edennyt noin pitkälle, että afrikaano on päässyt puikotusetäisyydelle naisesta?
Siis onko afrikaano kävellyt porukkaa vastaan ja ottanut naisen rivistä muitta mukisematta lähimpään puskaan? Vai onko kyseessä joku pystyraiskauksen kaltainen? Kaipa se nyt on ollut edes jonkin sortin tuttu, että päässyt näin lähelle. Lisätietoja odotellessa….

KJ
KJ
12.5.2020 11:28
Vastaa...  No helvata

Varmaan päässyt grooming-etäisyydelle tai vastaavaa. No mutta käsittäisin asian niin (jos ajattelee raskaasti vihreällä liberalismilla) että yöntimo tulee saamaan paljon kannustavaa palautetta ja saa jonkun tunnetun asianajajan jne. Rulla kuitenkin JOUTUU vankilaan, mutta vankila on tässä tapauksessa paljon parempi kuin kotimaansa vankila. Siellä sitten istutaan muiden samankaltaisten kanssa ja raivotaan jihadia viisi kertaa päivässä oppien samalla järjestäytynyttä rikollisuutta.
Mutta toki nyt todellakin lisätietoja odotellessa.

Sam Colt
Sam Colt
12.5.2020 11:21

Expressenin mukaan tapahtui sisätiloissa. Uhri on gymnasie-elev, mikä tarkoittanee lukiolaista.
Tappaja-raiskaajaa ei kuvata mitenkään, mikä tietysti viittaa suojeltuun lajiin.
Härnösandin paikallislehti pitää kaikki tiedot maksumuurin takana.
Onneksi Ruotsissa ja Suomessa on laaja viihdetuotanto, niin että ihmisten ei turhaan tarvi huolestua vaikeitten asioitten miettimisellä.

Anitan koronakuolema ilman happea
Anitan koronakuolema ilman happea
12.5.2020 11:51

Ruotsi sallii kaikenmaailman rikollisten, idioottien ja parasiittien tulon ja olon mutta omat kunnon kansalaiset saavat kitua ja kuolla.
Tässä Anita Petterssonin tyttären ottama video Anitan kuolinkamppailusta. Anitalla oli covid-19 mutta Falu Lasarett (Falunin sairaala) kieltäytyi antamasta hänelle happea. Anita kuoli videonoton jälkeisenä päivänä.
Tytär haluaa että videota levitetään niin paljon kuin mahdollista:
https://samnytt.se/video-har-dor-anita-pettersson-av-corona-utan-vard-kippar-efter-luft-men-nekas-syrgas/

Kuli
Kuli
12.5.2020 14:46

Ruotsissa vanhempien ihmisten annetaan kuolla, koska A he syövät resursseja, jotka voitaisiinn käyttää kultamunien hautomisiin ja B, koska he saattavat äänestää väärää puoluetta. Ruotsalainen yhteiskunta on syvästi mielisairas. Asiasta kiinnostuneet voivat käydä tubesta vilkaisemassa mitä Angry Foreigner kertoo Ruotsin tilanteesta.

Tommy the Who
Tommy the Who
12.5.2020 14:53

Selvästi rasistinen raiskauksen keskeyttäminen. Voisko edes sen puukotetun
ja kuolleen kaverin ystävät laittaa linnaan ja vaatia heiltä vahingonkorvauksia tommonen miljoona kruunua?

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
13.5.2020 02:42

Toivottavasti syyllinen saadaan tuomittua. Pahoin pelkään hänen kuolleen.

Voi voi
Voi voi
13.5.2020 04:30

Afrikaano saa tuntuvat rasimikorvaukset valtiolta, näin tässä tulee käymään. Kaveri vain puolusti itseään rasistiselta hyökkäykseltä.Valitan Ruotsalaiset, olette itse aiheuttaneet tämän mielettömyyden, joten on vain totuttava vastaaviin.

Helena
Helena
27.6.2020 05:06

’No-rape matters’