PS:n Tavio: EU-maita ajetaan yhteiseen velkavankeuteen

pexels-photo-113885
Photo by freestocks.org on Pexels.com

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että Suomea ja muita EU-maita ajetaan velkavankeuteen uudella elpymisrahastolla ja muilla EU:n rahoitusmekanismeilla.

Tavion mukaan jäsenmaita sidotaan EU:n alaiseen yhteisvastuuseen tahallisesti, jotta EU:n kontrolli jäsenmaihin kasvaisi talouspolitiikan kautta.
– EU-eliitti kasvattaa kontrollia jäsenmaihin härskisti koronakriisin varjolla, jotta mikään muu maa ei voi toistaa brexitin kaltaista eroamista EU-liittovaltiosta, Tavio sanoo.
Komission rahoitusehdotukseen sisältyy sekä suoria rahallisia avustuksia että lainoja. Tavio pitää ilmeisenä, että kokonaisuus ei ole hyödyksi Suomelle.
– EU rikkoo omia sääntöjään ja pistää muut maat maksamaan Italian ja Espanjan heikosta taloudenpidosta, Tavio moittii.
LISÄTIETOJA:
Ville Tavio
kansanedustaja (ps.)