Miksi Ruotsi poikkeaa niin merkittävästi muista Pohjoismaista koronan suhteen?

woman in blue shirt wearing face mask
Photo by Andrea Piacquadio on Pexels.com

En ole kirjoittanut korona-asioista pitkään aikaan. Ruotsissa kuolleita kerrotaan olevan liki 4 400 ja vahvistettuja tartuntoja yli 37 000:lla henkilöllä. Lukemat ovat kovanpuoleisia verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Tukholman kerrotaan olevan viruslinko. Tukholman lääni vetelee lukemissaan aivan omia lukemia verrattuna muihin maakuntiin. Kuolleista yli puolet on Tukholman läänissä. Kun alkuaikoina viruksen sanottiin olevan maahanmuuttajien ongelma, niin sopii kysyä, että miksi juuri Malmössä ei ole kuin yksittäisiä tartuntoja ja koko Skoonen läänissä kuolemantapauksia on alle 175.
Jos maahanmuuttajat levittävät virusta niin silloin Skoonen pitäisi olla niissä lukemissa, jotka ovat Tukholman läänissä. Skoone on nimittäin ylivoimaisesti eniten maahanmuuttajamaakunta.
Ikäryhmä kuolleista nousee jyrkästi 60 vuoden jälkeen. liki 95 % kuolleista on yli 70 vuotiaita. Kun taas sairastuneita on melko tasaisesti 20 ikävuodesta 90 vuoteen asti.
On joitakin kysymyksiä, joita tulee esittää. Miksi Ruotsi poikkeaa niin merkittävästi muista Pohjoismaista? Mielestäni selitykseksi ei riitä se, että ravintolat ja koulut ovat olleet auki. Onhan Ruotsissa kuitenkin ollut samantapainen vanhusten ”tapaamiskielto” kuin Suomessa.
Tilastoidaanko Ruotsissa asioita eri tavalla ja testataanko ihmisiä enemmän? Eroavaisuus muihin Pohjoismaihin on yksinkertaisesti liian merkittävä, joten asia vaatisi tarkempaa tarkastelua.
Ruotsin tilastoja voi tarkastella täältä:
https://experience.arcgis.com/experience/09f821667ce64bf7be6f9f87457ed9aa

Subscribe
Notify of
guest
22 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
paikallinen
paikallinen
30.5.2020 20:12

Koska ruotsalaiset eivät edes yritä lääkitä yli 80-vuottiaita tai 65+ vuottiaita hyvin sairaita huoltokotiasiakkaita, vaan sen sijaan antavat heidän kuolla. Vaikka sairaalapaikkoja olisi. Ensin Angry Foreignerin kanavalla lääkäri puhui asiasta, nyt se juttu on myös valtamedioissa.
https://www.youtube.com/watch?v=Kz5BhX5_CXo

Särmääjä
Särmääjä
30.5.2020 20:38
Vastaa...  paikallinen

Vanhukset ei hyödytä Ruotsia vaan ovat vaan kuluerää valtiolle moniosaajien tiellä niin niiden on parempi antaa kuolla huomisen Ruotsistanin puolesta. Saadaan lisää asutusta ja asutettavia sekä tilas tuberkuloosi, ebola ja ungabungarutto potilaille ja synytyskoneiden synnytyksiin.

Xxcx
Xxcx
30.5.2020 23:57
Vastaa...  paikallinen

Ruotsi tilastoinsiten, että 1000 uupuu tilastosta. Pyhinä ollaan lisäksi lomilla – ei mitään erikoista

Särmääjä
Särmääjä
30.5.2020 20:30

Tegnellin opeista ja harhoista maksetaan vähän kovempaa hintaa ja kai ruotsalaiset vanhainkodit on vielä suuremmin kehitysmaapyöritteisiä kun kun muissa pohjoismaissa.

Terhomatti Hämeenkorpi
Terhomatti Hämeenkorpi
30.5.2020 20:32

En tiä, mutta on se saatana korona, kunei murjaaneja kaada!

seant
seant
30.5.2020 21:00

Kuolleista aika suuri osa on vanhusten hoitolaitoksissa
Ainakin julkisessa keskustelussa on ollut seuraavia asioita
Näiden hoitolaitosten työntekijöiden ammattitaidon puute, esim. hygienian suhteen. Ammattitaidon puute taas johtuu siitä, työntekijät ovat pääasiassa maahanmuuttajia. Tästä kertoi myös suomalainen työnvälittäjä Ruotsissa ylen tai mtv:n uutisissa.
Usein vanhusta ei edes viedä sairaalaan tehohoitoon, vaan annetaan heti saattohoitoa eikä välttämättä tarvitse olla edes vanhus, tässä facebook juttu, jossa 55 v kuolee koronaan, vaikka hengityskone oli vapaana.
https://www.facebook.com/jon.tallinger.9/posts/2599736376955755

Dö bort ba
Dö bort ba
30.5.2020 21:32

On jopa niin että ruotsin kuolleisuusluvut ovat rajusti alakanttiin, sillä kuolleitahan ei testata. Ruotsin voittajanumerot johtuvat ruotsalaisten ylimielisyydestä ”vi vet all, vi kan allt”.. Heille tuli vähän niinku puskista että jengiä delailee ihan helvetin saatanasti ja nyt ollaan kilpaa selittelemässä. Ekaks sanoivat että ei leviä kiinasta mihinkään, sitten ei leviä yleisesti missään, sitten keksivät joukkoimmuniteetiin jne jne.. tasan KAIKKI mitä ruotsin viranomaiset ovat väittäneet on ollut ihan päin vittua. Sama se mulle, paska maa, paska kansa.

Dö bort ba
Dö bort ba
30.5.2020 22:40
Vastaa...  Dö bort ba

Ja miksi skoonessa on niiin vähän tapauksia..? Noooh, skoone, ja varsinkin Malmö, on alue jossa maksetaan eniten sosiaalitukia ja muita tukia koko planeetalla. KUN muslimimummo tai muslimivaari kuolla kupsahtaa, niin jos siitä ILMOITETAAN niin kaikki heidän loisimistuet loppuvat kuin seinään. Paljon kätevämpää kääriä mummeli mattoon ja kaivamaan se kuoppaan tai tunkea vaari pakastimeen niin rahantulo ei lopu. Uskooko kukaan että näin EI tapahdu?

satan666
satan666
30.5.2020 22:39

no voiko swedestania muutakaan, ku 60% kansalaisista on kamelikyskeja…

Hans Kompis.
Hans Kompis.
30.5.2020 23:33

Ruotsin coronastrategia on kun ei ole mitään strategiaa, terveydenhuolto on ajettu niin alas että ei voi tehdä mitään, intressi on ihan muualla, pääasia on että rukouskutsut kuuluu kauas.

Jaaha
Jaaha
30.5.2020 23:49

Rajoituksia tuli Ruotsissa vasta erittäin myöhään ja heikosti. Lisäksi Tukholman ja ylipäätään epidemioiden tärkeimpiä leviämistekijöitä on suuri väestöntiheys pienellä pinta-alalla. Tämä on myös USA:n New Yorkin kaupunkialueiden suurin selittävä yksittäinen tekijä suuren epidemia kokoon.
Kyseessä on hengitysilman välityksellä leviävä virus ja tämän kohdalla tietyn kriittisen pisteen ylittävä suuri väestöntiheys on kaikkein olennaisin levittävä tekijä.

Numento
Numento
31.5.2020 00:28

Koronatotuuden jäljille pääsee Suomessa tilastokeskuksen kautta vertaamalla kuolleiden lukuja. Jompikumpi iltapäivälehdistä kertoi huhtikuussa kuolleiden määrän alentuneen koko maan alueella alkuvuonna 2020 verrattuna samaan aikaväliin 2019 ( 3 kuukautta ). Jep jep, kun verrattiin ikärajauksella 65-75 vuotiaitten määriä näkyi selvä ero tälle kuluvalle vuodelle ja se oli 68 enemmän vainajalaan uudellamaalla kuin normaalina aikana. Sama piikki 75 ja sitä vanhemmilla. Ruotsissa kai on samankaltainen valtion tilastointilaitos ?

Jaaha
Jaaha
31.5.2020 23:12
Vastaa...  Numento

Helmi-maaliskuun aikana kuolleisuus laski käytänössä kaikissa ”länsimaissa”. Myös Espanjassa ja Italiassa. Tämä mitä ilmeisimmin johtuu ihmisten listääntyneestä varovaisuudesta. Kuolleisuus on kuitenkin huhtikuun lopulta ollut valtavasti ylisyyrta vastaavasti lähes kaikkialla. Tukholmassa oli muistaakseni jotakin noin +18% normaalia korkeammalla. New Yorkissa taas jo useamman sata prosenttia.

Anonymous
Anonymous
1.6.2020 08:25
Vastaa...  Jaaha

Eiköhän prosentit ala nousemaan kun hiivahallituksen päättämät paikkojen aukaisut alkoi.
Nyt aukesi jo pahimmat koronalingot, uimahallit ja kuntosalit, ei tarvitte kauaa odottaa kun alkaa taas korona räjäntämään huippulukemiin.
Ei vanhuksikkaan paljoa järki hensingissä pakota, lähes 200 päinen joukko odotti ovien aukaisua ja siellä sitä kroolataan altaissa kun sillit purkissa.

Sivullinen
Sivullinen
2.6.2020 23:55
Vastaa...  Jaaha

Itse asiassa kokonaiskuolleisuuden nousu Tukholmassa on ollut 75 %, tuo 18 % on koko Ruotsin luku.
https://www.ft.com/content/6bd88b7d-3386-4543-b2e9-0d5c6fac846c
(Se, että lähes kaikki käyrät laskevat lopussa, johtunee pääasiassa siitä, että uusimmat kuolemantapaukset puuttuvat.)

Näin naapurissa
Näin naapurissa
31.5.2020 04:23

Selvä strategia, wanhoista eroon ja tilaa kunniakansalaisille joita valuu maahan kiihtyvää vauhtia, säästyy eläkerahoja ja hoitopaikkoja jotka ovat kalliita varsinkin niinä viimeisinä vuosina. Suomessa rajoitukset estivät Ruotsin kaltaisen tapahtuman, mutta jos näin olisi tehty kuten Ruotsissa, kuolemia olisi samaan tahtiin hoitokodeissa. Oli hiinä hiinä ettei seurattu Ruotsin esimerkkiä, koska Suomi on aina apinoinut länsi naapurimme toimia. Siitä oli jo merkkejä muutamassa kuoleman laitoksessa. Monikasalliset hoivajätit viis välittävät miten vanhuksille käy, raha edellä kun mennään. Osa kuolemista on tosin pimitetty.

Janis Petke
Janis Petke
31.5.2020 08:14
Vastaa...  Näin naapurissa

Vai eikö muka seurattu? Kaikki päätökset on kyllä tehty, mutta pahasti MYÖHÄSSÄ. Tytöt kun vain tuumaavat ja odottavat ”asiantuntijoiden” pähkäilyä.

Anonymous
Anonymous
31.5.2020 06:30

Hurrit ja niiden rajoitukset.
On kyllä ollut lehdissä ja monissa muissa medioissa miten koko ajan hurreissa mennään laumoissa joka paikassa eí mitään rajoitteita.

Klarsyn
Klarsyn
31.5.2020 09:38

Psykiatri Anita Nilsson epäilee että tietyillä ruotsalaisilla poliitikoilla ei ole empatiakykyä. ”Äskettäin maahan tulleet menevät omien vanhuksiemme edelle”. Vanhusten asuntoja on systemaattisesti muutettu maahan vasta tulleiden asunnoiksi. Vanhukset painostetaan ja ajetaan pois kodeistaan erilaisilla tekosyillä esim. remontointitarpeen vuoksi, ja heidät pakotetaan muuttamaan vanhusten palveluasuntoihin, monelle vanhukselle jo tämä painostus saattaa olla psyykkisesti niin rasittavaa, että he kuolevat pian muutettuaan tutusta ympäristöstä pois.
Ministereiltä puuttuu usein riittävä koulutus ymmärtää tekemiään päätöksiä ja tehdä seuraamusanalyyseja. Eivät ymmärrä kuinka ihmisen psyyke toimii, ja heiltä puuttuu empatia omia kohtaan, kykenevät näkemään vain tietyn ryhmän hädän. Nilsson haluaisi tehdä syvähaastatteluja näille poliitikoille, joilla ei ole empatiaa omia kohtaan. Kiinnostavia kylmiä tapauksia noin psykiatrisessa mielessä.
(Fria Tider 30.5.2020)

Monttu&Munapää
Monttu&Munapää
31.5.2020 11:13

Kun pääministeri on hitsaaja ja kansanterveysministeri eikoskaantyöelämässäollut musiikinopettaja niin he ovat täysin Kansanterveysviranomaisen johdateltavissa jonka expertit toimivat oman poliittisen vakaumuksensa perusteella. Tämä juuri on sitä DEEP STATEA kun viranomaiset eli virkamiehet pyörittävät strategiaa ja demokraattisilla vaaleilla valitut poliitikot voivat vain ”monttu auki” levitellä käsiään ja syytellä toisiaan.
Hallituksen inkompetenssi ja FHM on kaiken alku ja syy sekä se että minkäänlaisia materiaalivarastoja ei ollut. Esim. Tukholman valmiusvarastot hävitti Filippa Munapää Fredrik ”Avatkaa sydämenne” Munapään vaimo ja pitkäaikainen sjukvårdslandstingsråd.
Mahtaa Munapään klaani olla tyytyväinen kaikkeen mitä ovat saaneet aikaan Ruotsissa ja Tukholmassa?

M
M
31.5.2020 18:11

Ruotsi on pohjoismaista vähiten testannut, noin 30 % vähemmän kuin Suomi.

pelon valta
pelon valta
1.6.2020 12:21

Tuossa on aika selvästi sanottu ainakin koulujen aukipitämisen syy:
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/coronasmittan-stangda-skolor-kan-leda-till-fler-brott
Hurrit ovat erehtyneet kantamaan taakkaa niin paljon, että poliisin resurssit eivät riitä järjestyksenpitoon, vaan koulujakin tarvitaan rajoittamaan alistusaatteen nuoriso-osastojen ylenmääräisiä audiovisuaalisia aktiviteetteja.