Helsingin poliisi otti kantaa mellakoivien mustien puolesta

Tukholmalaisen poliisin polvistuminen mellakoivien värillisten edessä on aiheuttanut kohua puolesta ja vastaan. Mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt, että myös Helsingin poliisi otti poliittisesti kantaa mellakoivien mustien puolesta.

Kuvat tulevat Helsingin eillisestä mustien mellakoitsijoiden puolesta järjestetystä tukimielenosoituksesta.

Subscribe
Notify of
guest
114 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
kanander
kanander
4.6.2020 09:02

Tuolla oli yli 500 henkilöä koolla, mutta poliisi ei hajottanut porukkaa koronatartuntojen torjumiseksi. Oikeastaan se oli ihan hyvä juttu. Poliisit altistivat itsensäkin tartunnalle.

Suomi Finland
Suomi Finland
4.6.2020 14:20
Vastaa...  kanander

Aftonbladet mukaan Georgella oli koronatartunta. Onkohan sillä jotain osuutta kuolemaan?
Kyseinen poliisi tietää kyllä hyvin millaisella voimalla hän on George painanut. Poliisi on voinut luulla käyttävänsä voimaa kohtuullisesti, mutta Georgen sairastama covid19 tauti on saattanut aiheuttaa kuoleman.
Tällöin kyse on pikemminkin onnettomuudesta ja kaikki ovat riehuneet turhaan.

Suomi Finland
Suomi Finland
4.6.2020 15:00
Vastaa...  Suomi Finland

https://yle.fi/uutiset/3-11384962
Nyt aiheesta kerrotaan Ylelläkin. Raportin mukaan koronaviruksella ei olisi osuutta kuolemaan. Ties kuinka nuo viranomaiset uskaltavat nyt sanoa ääneen mitään negatiivista yleisön odotuksiin nähden. Voi olla, että ovat kieli keskellä suuta.
Huumeiden käytöllä on varmasti osuutta kuolemaan. Jos Georgella on ollut selviä huumepäihtymyksen merkkejä, hän on voinut sen takia saada kovemman käsittelyn, kuin mihin olisi muuten joutunut.
Ehkäpä kyseessä ei olekaan mustaan kohdistunut rasismirikos, vaan narkkariin kohdistunut nasismirikos (= rasismia narkkareita kohtaan). NLM liike aloittaa nyt omat mellakkansa, kun todelliset taustatekijät tulevat esiin.

Suomi Finland
Suomi Finland
4.6.2020 15:24
Vastaa...  Suomi Finland

Oikea termi lienee narkismirikos.
Narkkareiden elämällä on väliä.

Non stoppina 24 h maksettuja valeita... joillekin ...tietyille....rikolisille
Non stoppina 24 h maksettuja valeita... joillekin ...tietyille....rikolisille
4.6.2020 22:58
Vastaa...  kanander

Poliisin käsissä kuolleen George Floydin veli muistotilaisuudessa:
“Hän oli voimakas ihminen”
MTVuutiset.fi
tämä MTV3 Median toiminta
vetää mykäksi
He MTV3 tietävät että Ihmiset kautta maailman tietävät millainen rikolinen
46-vuotias George Floyd oli ja varsinkin hänen veljensä vielä paremmin
mutta silti George Floydin veli muistotilaisuudessa:
“Hän oli voimakas ihminen”
väitän hän puhuu usan liberaali vasemmisto valtamedioiden
rahoitamana tätä paskaa eli lahjottuna akendan tarpeisiin
Mietikää me olemme joutuneet tukemaan
tätä paskaa MTV 3 verovaroin
Floydin veli muistotilaisuudessa: “Hän oli voimakas ihminen”
Muisto tilaisuudessa eivät puhuneet luulisin
Hänen selli-kaverinsa M13 JENGEISTÄ
46-vuotias George Floyd oli ennen viimeistä pidätystään ollut koko aikuisikänsä poliisin kanssa tekemisissä ja useaan kertaan pitkiäkin aikoja vankilassa. Hän vapautui 2014 Houstonissa sijaitsevasta vankilasta istuttuaan vuosia törkeästä ryöstöstä. Sitä ennen hän oli istunut pitkään vankilassa, josta vapautui 2007. Tuolloin hän oli tunkeutunut raskaana olevan naisen kotiin ryöstöaikeissa.
Floyd oli mennyt toisen miehen kanssa pukeutuneena vesilaitoksen uniformuun, tekaistu asiakirja kädessään, naisen oven taakse. Nainen avasi oven, mutta tajusi, että kaksikko ei ollut oikealla asialla. Pienen taistelun jälkeen Floyd ja toinen mies pääsivät raskaana olevan naisen huoneistoon sisälle. Floyd osoitti ladatulla aseella naista vatsaan ja asunto pengottiin ylösalaisin huumeiden ja rahan toivossa. Saaliiksi saatiin jotain pientä.
Floyd siis valitsi ryöstöuhrikseen hyvin heikossa asemassa olevan henkilön, joka ei voinut käytännössä raskautensa takia puolustaa itseään.
Sitä ennen Floyd oli käynyt siviilissä lähinnä tekemässä jonkun pikkurikoksen päästäkseen takaisin vankilaan. Ensimmäinen varkaustuomio lienee tullut 1998

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 23:44
Vastaa...  kanander

Sanon kommenttin joka mielestäni pitää paikkansa. Te kiittämättömät voitte alkaa täällä riehumaan tms. Se ei käy. Saatte vastapalloon rajusti. Me olemme valmiit Suomessa. Me emme ole ruotsi. Jos haluatte haastaa riitaa, me ole!me valmiita. Ei mitään uutta. Toisin kuin ruotsiss

Kaikki olennainen BLM -miekkarista
Kaikki olennainen BLM -miekkarista
7.6.2020 08:36
Vastaa...  kanander
Särmääjä
Särmääjä
4.6.2020 09:06

En halua nähdä täällä enää yhtään sen tosiasian kiistämistä ettei Suomessa olisi polpoa tai ettei poliisit olisi suvakkien puolella. Virallista ja avointa kansallismielisyyttä tukahduttavaa poliittista osastoa edustaa juuri nämä enaltaehkäisijät ja jokainen Suomen poliisiin kuuluva on sillon myös osa tätä samaa paskaa vaikkei kaikki kittilän jarmot ja pieksämäen sepot olisikaan suvakkeja, mutta kun sitä kansallismiekisyyttä ei poliisissa sallita, mutta tämä sallitaan ja se on vielä osa työtäkin näille eräille.

rtellinen
rtellinen
4.6.2020 12:57
Vastaa...  Särmääjä

Eivät sentään vetäneet housujaan alas tarjotakseen pyllynreikäänsä mustanappuloitavaksi.
Häntäluun verran sentään vielä selkärankaa jäljellä.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 13:39
Vastaa...  rtellinen

Varmaan sekin päivä vielä tulee. Perät paljaina kyyristelevät ja osa tarjoaa sapelia niille ja sanoo, “tässä, katkaise tällä kaulani, ole hyvä”.

Hutisalo
Hutisalo
4.6.2020 20:22
Vastaa...  rtellinen

Sitä ei liene erikseen olla kielletty. Mutta ja ennen kaikkea siitä ei ollut erillistä käskyä niin sitä ei tehty.

Joku palvoo ihonväriä joku burkaa
Joku palvoo ihonväriä joku burkaa
4.6.2020 23:46
Vastaa...  rtellinen

on käsitämätöntä että nuo floyd suriat eivät välitä hänen historiastaan
rikolisesta urastaan paskan vertaa
pääasia on että hän on musta
menohan on kuin jossain pohjois koreassa ihmisoikeus rikollista palvotaan
jonain enkelinä
mutta siinä on sellainen pieni yksityis kohta heidät on pakotettu palvonman häntä
tai matka maanpällä päätyy hirttosilmukaan
että selläiset vaihtoehdot näytää oikeat mielipitensa Enkelistä
siksi näiden martyyri palvonta pagganaalit hitusen huolestutavat
niitä ihmisiä jotka eivät sitä harjoita
he aidosti pelkäävät että heidät pakotetaan kumartelemaan myös
umpi rikolisia mustia martyyreitä väkivalla
tai oikeasti siihen nuo Liberaali vasuri usa demarit
valtamedian perkeleet pyrkivät
tai se on heidän pykimyksensä koko maailmassa
paitsi islamin lähi idässä
islamistit pistävät demari diktaatori haavelijat
taas nuolemaan niiden persettä
kumarellen mekaan tai siltä se näytää
Merkel burka päässä omassa saksan toimistosaan
kun iranin imaani vanhoolis muslimi sekopää tyränni
terroristi valtioksi luokitellun maan pressa
vierailee saksassa ja merkkelin kansliassa esim

Los6666
Los6666
4.6.2020 09:14

helsinki, tuo kusinen kyläpahanen voi mun puolesta palaa paskaks…
näyttää riittävän idiootteja osottamaan mieltä, minkä tahansa idioottimaisuuksien puolesta.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 12:51
Vastaa...  Los6666

Silakat kävivät kuulemma eilen makuulle Senaatintorilla osoittaakseen alamaisuutta

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 13:44
Vastaa...  Tapiola

Olit siis yhtenä heistä. Hyi hel*etti.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 14:11
Vastaa...  Anonymous

Nooh, mämmihousu rauhoittuu

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 15:23
Vastaa...  Tapiola

Etkö tosiaan kykene pysymään aiheessa? Se kertoo kyllä paljon ja kehtaat haukkua toisia. Säälittävää.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 16:05
Vastaa...  Anonymous

No kyllähän tämä on aiheessa pieni mämmihousu. Silakat tarjoo ahteriaan Torilla muukalaisille, ja poliisi taputtaa käsiään hyvä hyvä huudoin. Voiko mitään hävettävämpää olla?
Kyllä voi!
Ensi viikolla viimeistään nähdään taas jotain

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 18:34
Vastaa...  Tapiola

Varmaan ensi viikolla sinun mäskihousun nolouksia näissä kommenteissa.
Et kuitenkaan ymmärtänyt taaskaan lukemaasi. yrittäisit nyt edes, olet vaan niin nolo.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 20:29
Vastaa...  Anonymous

Ensimmäinen viestisi mikä nauratti varsin pitkän työpäivän päälle. Siis oletko hameväkeä, vai mikä niin on haukkumista olevinaan? Kyllä meidän mämmihousu onkin silakkatytteli. Kyllä

Anonymous
Anonymous
5.6.2020 05:28
Vastaa...  Tapiola

Ja osuu sekä uppoo. Voi miten lutuinen olet, kun et kykene tuon parempaan, vai äitisikö tuon sinulle pikkuiselle mäskihousulle kertoi? Kertoiko, kyllä taisi kertoa? Kyllä!

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 20:31
Vastaa...  Anonymous

Toi mäskihousu naurattaa vieläkin. Se on naiselta ihan mukava huomionosoitus 🙂

Anonymous
Anonymous
5.6.2020 05:30
Vastaa...  Tapiola

Hyvin osui mäskihousu, kun oikein kahteen kertaan jouduit raivoasi purkamaan kommenteilla.
Hyvä, että menee maaliin, mutta onkon poikaystäväsi pettänyt kun noin kiukkuinen olet?
Ei tuohon muuta selitystä ole.

Anonymous
Anonymous
5.6.2020 06:14
Vastaa...  Tapiola

Ookei, eli huomaat olevasi altavastaaja niin alat väittämään, että vastapuoli onkin nainen jotta miehuutesi ja egosi ei murenisi. Tuo tyyli on kyllä kaikkein noloin mitä “mies” voi tehdä.

Suomi Finland
Suomi Finland
4.6.2020 09:15

Kertakaikkisen vastuutonta toimintaa järjestää tuollaisia mielenosoituksia. Näyttää tosiaan siltä, kokoontumisrajoitukset ovat ideologisten syiden astuessa esiin jokseenkin merkityksettömiä.
Koska nyt yleinen mielipide on niin rajusti päättänyt, että poliisi on syyllinen, niin saas nähdä, tuleeko tuomio raskaimman kautta, koska pelätään uusia mellakoita, jos poliisi katsottaisiin syyttömäksi.
Kuolisyytutkimukset ovat antaneet ristiriitaisia tuloksia. Olematta lääketieteen tai patologian expertti, arvelen, että kuolisyyntutkimuksetkin värittyvät ideologisista syistä tai sitten kuolinsyyn määrittäminen perustuu parhaimmillaankin arvaukseen.
Viranomaisten lääkärit saavat tuloksia, että kuolema aiheutui huonosta terveydestä ja omaisten lääkärit luonnollisesti päätyvät tulokseen, jossa kuoleman aiheutti yksinomaan poliisin toiminta.

Tavjan rauhantoverit
Tavjan rauhantoverit
4.6.2020 11:46
Vastaa...  Suomi Finland

Ameriikan salatoverimme ovat päättäneet todeta kyseisen poliisin syyttömäksi, jotta vallankumouksellinen liikehdintä saisi lisää virtaa.
Ellei se ole mahdollista kyseiselle poliisille aiotaan järjestää luksusselli, kiitokseksi vallankumoukselle järjestämästään alkusysäyksestä.

Iltapunalehti
Iltapunalehti
4.6.2020 11:57
Vastaa...  Suomi Finland

Ihanan VASTUULLINEN ja YLEN HYVÄ mustanappuloinnin edistämis kokoontuminen kirkonportailla.
Paljon parempi kuin PAHA ja VASTUUTON hiihtokokoontuminen norjassa. Rikkoivat kaikkia sääntöjä. Puoli tusinaa hiihtäjää suksi tiellä. AJATELKAA!!!!???? EIVÄT NOUDATTANEET MITÄÄÄÄÄN.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 12:54
Vastaa...  Suomi Finland

Jos korona saa nyt uutta vauhtia, niin joku myös Helsingin Poliisista on oltava vastuussa epidemian tahallisesta levittämisen sallimisesta. Kyse on väkivaltaan verrattavasta välinpitämättömyydestä.
Virasta pois ja 2 vuotta vankeutta, koska asia on vakava.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 13:45
Vastaa...  Tapiola

Höpö höpö. Korona on jo niin last season joten keksi parempi selitys. Myötähäpeää tunnemme teitä kohtaan.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 14:16
Vastaa...  Anonymous

Kiitos. Huudetaan kaikki taas Black Lies Matter Black Lies Mother, Black Lives Better Black Lies Matter

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 15:24
Vastaa...  Tapiola

Ja itseäsi toistaen kun ei muuhun kykene. Siinä sitä jotain jolla ylpeillä, voi jösses sinua.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 15:54
Vastaa...  Anonymous

Mämmihousu länkyttää ihan rauhassa

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 18:36
Vastaa...  Tapiola

Ai että miten helposti sinut mäskihousun saa hiiltymään. Tuo sinun kanssasi on aina kun et vaan kykene asialliseen keskusteluun, kun sinusta vaan ei ole. Voi jösses miten säälittävää.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 19:09
Vastaa...  Anonymous

En ole, mutta ihanasti tulit kaveria puolustamaan, kun ei yksin enää pärjää. Miten te kykenettekin noin lapselliseen kommentointiin?
Yhtään asiallista kommenttia ei ole vaan jatkuvasti jotain typerää ja älytöntä pallien lutkuttaja ja nimittely kommenttia. Juuri tuollainen vie teiltä rassukoilta uskottavuuden, koska ette kykene edes asialliseen keskusteluun. Ja mikä hauskinta peukutatte omia kommenttejanne harhoissanne. Eli sama tyyli, kuin suvakeilla ja kehiksillä vaikka kuvittelette olevanne niitä kyvykkäämpiä ja parempia. Juuri tuon älyttömän päänauonnan vuoksi te ette saa aatteitanne julki, koska vesitätte omalla hölmöilyillänne asianne ja pohja putoaa pois, jää vain Ad Hominem.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 20:33
Vastaa...  Anonymous

Silakkatytteli tui tui…

Anonymous
Anonymous
5.6.2020 05:31
Vastaa...  Tapiola

Mahtavaa miten vasemmistolaiseen osuu. Raukka meni paniikkiin ja alkoi jälleen toistamaan itseään. Pelle mikä pelle.

Tapiola
Tapiola
5.6.2020 06:19
Vastaa...  Anonymous

Huomenta.
Kukaan ei jaksa, varsinkaan selväjärkiset suomalaiset miehet ei jaksa tuota
sinun ainaista länkytystä, mutta pieni yläpeukku voidaan antaa siitä kun jaksat vastata.
Loputtomiin sitäkään ei jaksa. Miten niin vasemmistolainen? Missä opponentissa olet
jos noin näet? Jonkinlainen tyttelihän sinä olet, se on käynyt selväksi. Oliko tuo poliisien
hyyryily tuolla Black Lies Matter koronaulkobaarissa asiallista?

Anonymous
Anonymous
5.6.2020 08:43
Vastaa...  Anonymous

Ja tapiola kuitenkin jaksaa, mutta miksi kategorioit itsesi selväjärkisiin miehiin?
Black Lies Matter? Mikä ja missä tuollainen tilausuus on ollut?
Aiotko kauankin nolata itseäsi turhalla suunsoitolla? Rassukka tytöttelee kun ei enää muuhun kykene eli egosi on murrettu, jos sitä nyt koskaan on ollutkaan.

Ihme vinkujia
Ihme vinkujia
4.6.2020 14:57
Vastaa...  Suomi Finland

Ja mitä ne täällä oikeen vinkuu. Eikö noi matujen tuet ja ohituskaistat muka riitä? Ei vissiin, koska ei matunpää on matunpää.

PolPo, Suvakit ja MaTut ulos
PolPo, Suvakit ja MaTut ulos
4.6.2020 09:17

PPP = Pieniaivoinen PolPo Pokkuroi!

rtellinen
rtellinen
4.6.2020 16:25

Tärkeä on rosvonarkkari polpolle.
Läpimätä on mätäpaska vaikka voissa paistais.

JoodeJoode
JoodeJoode
4.6.2020 09:19

Nyt näyttää siltä, että presidentti Donald Trumpinkin ylistämän ”ihmelääkkeen” vaarallisuus ei ehkä pidäkään paikkaansa. Hah,vaikka ei liitykkään paljon polvisteleviin poliiseihin. WHO käyttänyt asiantuntioinaan tietokirjailijaa ja aikuisviihdetähteä..Oisko peräti Oula ja Raakel päässyt asiantuntijoiksi? 🙂

Särmääjä
Särmääjä
4.6.2020 09:23

Nämä BLM-miekkarit ei myöskään ole mitään pientä kotikutosta silakkaliikepuuhastelua vaan kansainvälisesti isosti rahotettuja ja organisoituja spektaakkeleja ympäri länsimaiden. Ja niiden takana on ihan oikeesti mm. Soros myös täällä Suomessa.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 09:47
Vastaa...  Särmääjä

Pavelle kaikki tuo on salaliittoa.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 10:20
Vastaa...  Anonymous

Esim. teille trolleille, jotka näette salaliittoja jopa päiväunissanne.
Kasva piltti aikuiseksi ja heräät harhoistasi.

Juha
Juha
4.6.2020 10:33
Vastaa...  Anonymous

heh heh. hierotaan tätä nyt kommunistien naamaan:
https://m.washingtontimes.com/news/2016/aug/16/black-lives-matter-cashes-100-million-liberal-foun/
BLMää rahoittaa Soros ym. raha- & korporaatioeliitti. kommarit ovat hyödyllisiä idiootteja.. eliitin juoksutyttöjä

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 10:49
Vastaa...  Juha

Ja tuo kaikki on vain teidän luuloissa ja kuvittelemissa salaliitoissa.
Laitatko ihan oikeasti nyt jotain näyttöä väitteillesi.
Kumma, kun kirjoituksestasi myöskin paistaa juuri se sama epäluuloisuus mikä heijastuu vihervasurien harhoista. Oletteko mahdollisesti samalla puolella koska ajatuksetkin samat?

Juha
Juha
4.6.2020 11:04
Vastaa...  Anonymous

heh heh, kommunisti kaipaa lisää naaman pesua
“The Ford Foundation and Borealis Philanthropy recently announced the formation of the Black-Led Movement Fund [BLMF], a six-year pooled donor campaign aimed at raising $100 million for the Movement for Black Lives coalition.
That funding comes in addition to more than $33 million in grants to the Black Lives Matter movement from top Democratic Party donor George Soros through his Open Society Foundations”
Raha- ja korporaatioeliitti rahoittaa BLMää.. haluatko, että tätä vielä hierotaan naamaasi?

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 11:21
Vastaa...  Juha

Voitko nyt oikeasti laittaa sitä faktaa, jos sinulla sitä on? Tuo mitä tuohon linkkaat ei ole sitä faktaa missä ilmenee totuus.
Eikö vihervassari siis kykene todistamaan mitään vaan ainoastaan jaarittelee muiden kertomisia.
Pese nyt se naamasi poju ja laita niitä totuuksia viimein.
Sinun naamaasi on näemmä hierottu jo liikaa vasemmistoaatetta ja et siksi edes pikkuinen käsitä mitä selittelet. Olet niin herttaisen säälittävä pikku juhaseni.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 13:02
Vastaa...  Anonymous

Sinähän se poju näytät olevan. Ei ole mitään linkattu. Voit ihan itse lähteä etsimään Ford Faundation jne.
Minulla ei ole epäilystä tuon Juhan kirjoittaman suhteen.
Sinä olet se mämminaama.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 13:47
Vastaa...  Tapiola

Katohan tapiola taas julistamassa typeryyttään. Onhan tuohon linkattu toisten sanomat, kun ette itse kykene edes omia mielipiteitänne tuomaan julki. Sinun epäilyksellä tuskin on merkitystä sillä olet sen harhaisuutesi tuonut jo julki.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 14:18
Vastaa...  Anonymous

Siinä on lainaus oi pieni mämmihousuni.

Juha
Juha
4.6.2020 13:02
Vastaa...  Anonymous

heh heh. money talks bull shit walks. mene marssille muiden kaltaistesi kanssa..
voin suomentaa jos kielitaitoa uupuu:
raha- ja korporaatioeliitti rahoittaa blm toimintaa.
vieläkö hierotaan tätä naamallesi

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 13:50
Vastaa...  Juha

Miksi et nyt vaan laita sitä totuutta julki ja lopeta tuo lapsellinen lässytys baby.
Ilmeisesti sinun naamaasi on hierottu liikaa vasemmisto aatetta, kun et käsitä lukemaasi.
Olet niin säälittävä noine jankkauksinesi ja sehän kertoo ettei sinulla ole asioista mitään tietoa vaan jankkaat tuota samaa paskaa jokaisessa kommentissasi.
Pyyhi se paska pois naamaltasi niin saat silmäsi auki ja opit näkemään asiat kuten ne on. Kiitos kuitenkin kun annat meille mahdollisuuden hyviin nauruihin, sillä muuta et kykene antamaan.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 14:20
Vastaa...  Anonymous

Minua ainakaan ei naurata yhtään sinun länkytys.

Juha
Juha
4.6.2020 16:56
Vastaa...  Anonymous

Heh heh. Denialistin kognitiivinen dissonanssi..
Soros rahoittaa BLMää
Hierotaan tätä nyt naamaasi.. jospa valo syttyisi yläkerrassa
https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_projects_supported_by_George_Soros

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 18:39
Vastaa...  Anonymous

Laita nyt sitä faktaa tulemaan ja hiero aivoihisi edes hitusen järkeä ja lopeta itsesi toistaminen reppana. Pelle osaa juuri muutaman sanan itse kirjoittaa ja loput kopio muualta, siinä sitä uskottavuutta naaman hierojalle.

Hep0nen
Hep0nen
4.6.2020 18:26
Vastaa...  Juha

Kuvassa on näköjään somali. Somalit ovat mielestään enemmän arabeja kuin mitään muuta, eivätkä varsinkaan bantuja. Mutta tokihan uhrina voi aina esittäytyä.

Vidu ku viduttaa
Vidu ku viduttaa
4.6.2020 18:41
Vastaa...  Juha

Paitsi meidän kannalta noi suvakit ja vasemmistolaiset ovat haitallisia idiootteja.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 22:34
Vastaa...  Anonymous

Annappa kun nauran.
Lellikki luulee että kaikki on aina sattumaa, mikään ei voi olla muuta.
Katso maailmaa silmilläsi, älä persereiällä.

Irmeli
Irmeli
4.6.2020 10:16
Vastaa...  Särmääjä

Sorospa hyvinkin, tämä Euroopan tuhooja no 1. Eiks toi ole BLM Soroksen rahoittamaa..missähän varsinkin Eurooppaa tuhoavassa se äijä ei olisi mukan ollut rahoineen. Onneksi ikää on jo sen verran että piru korjaa jokupäivä, vaikka tämmöisethän on tunnetusti niitä jotka elävät pitkään, kun Jumala ei huoli ja piru tietää saavansa myöhemminkin…

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
4.6.2020 11:11
Vastaa...  Irmeli

Oisko ollut noin vuosi sitten, kun Yle kutsui puoli ysin uutisissaan Sorosta FILANTROOPIKSI. Meinasin pudota tv-tuoliltani.

V.Putin
V.Putin
4.6.2020 11:39
Vastaa...  Särmääjä

Näin on. Soros on meidän pulvaani. Ja tämä on vasta alkua.
Minkä Neuvostoliitto keraan aloittaa sen se jyrää läpi vaikka toinen jalka(näkyvä osa) olisikin jo haudassa.

Tari Jervo
Tari Jervo
4.6.2020 18:23
Vastaa...  Särmääjä

Tätä nykyajan “kohuteatteria” pyörittää todellakin tietyt taustavaikuttajat, kuten globalisti eliitti ja Soros.
Jos nyt yhtään mietitte miten nämä tulee ja menee niin kokoajan on päällä joku kohu ja kun sen kliimaksi ohitetaan on seuraava jo nostossa valmiina.

Janis Petke
Janis Petke
4.6.2020 10:53

Toivottavasti kaikki paikalla olleet saavat corollan seuraamuksineen!

IsoMyy
IsoMyy
4.6.2020 11:07

Sairasta propagandaa.

Sananavapauden uusi sensuuri Level 11 vain Suomessa
Sananavapauden uusi sensuuri Level 11 vain Suomessa
4.6.2020 12:01

ILTASANOMAT
Suomalaispoliisit osoittivat tukeaan Black Lives Matter -mielen­osoitukselle: ”Seisomme
tämän viestin takana”
HARVOIN JOS KOSKAAN OLEN NÄHNYT JOLLEKIN ÄÄRI JÄRJESTÖLLE
NÄIN PIHALLA OLEVIA SYMPATIAA OSOITAVIA HYÖDYLISIÄ IDIOOTEJA
LAITOIN ILTASANOMIIN TÄMÄN FAKTAN
Dallas 2016
Dallasin epäilty sanoi halunnensa ampua etenkin valkoisia poliiseja
Dallasissa kuoli viisi ja haavoittui seitsemän poliisia
Presidentti Barack Obama kuvaili veritekoja säälimättömän laskelmoiduksi ja halveksittavaksi hyökkäykseksi poliisia vastaan.
Niinhe eivät julkaiseet sitä textiä
SIIS NUO JUTUT OVAT ITSE ILTASANOMIEN TEXTIÄ 2016
Joka nyt sensuroidaan ILTASANOMISTA koska se haittaisi tämän jutun sanomaa
Suomalaispoliisit osoittivat tukeaan Black Lives Matter -mielen­osoitukselle:
”Seisomme tämän viestin takana”
kansalaisten faktat ILTANOMIEN ITSE SENSUROINTI
On Saavutanut Spinal Tap olomuodon 11
JA MINIUTA TUNTUU ETTÄ ELÄN DDR ssä TAI STALININ VENÄJÄLLÄ
Mutta hei minähän asun viher vasuri liberaali valtamedian
extreme sensuurin maassa joka määritää yksitään valtamedian moderaatorit
Minun ja sinun mielipide vapauden kuin joku kommari diktaatori
Ei suomen sananvapaus laki näköjää
jota iltasanomat rikkovat surutta mutta vastuulisesti merkillä varustettuna
jossa fakta tieto haitaa valtamedian nyky akendaa
ja heidän Huom *omat historiassa kirjoitetut uutiset*
aiheesta Black Lives Matter
Black Lives Musta Ampui 5 poliisia -So what T -ILTASANOMAT
Mustalla amerikan poliisila hitusen eri käsitys kuin suomen typeryksillä
ja hän on paikan päällä ytimessä
Sheriff Clarke: Black Lives Matter needs to be marginalized
David Clarke and Don Lemon’s heated exchange on police shootings
https://www.youtube.com/watch?v=mnaXN9tM21Q

Klarsyn
Klarsyn
4.6.2020 13:24

Musta mies tosiaan tappoi 5 poliisia ja haavoitti 9:ää Dallasissa 2016. Eivät lähteneet valkoiset mellakoimaan. Hänen kerrottiin halunneen tappaa valkoisia. Hillary twiittasi seuraavana päivänä “Valkoisten amerikkalaisten on kuunneltava, kun afroamerikkalaiset puhuvat näkymättömistä esteistä, joita he kohtaavat jokainen päivä”. Noista esteistä ilmeisesti pääsi muutamalla luodilla eroon. Ja Obama puhui hautajaisissa, kuinka paljon afroamerikkalaiset kärsivät poliisien rasismista. Eikä sanaakaan siitä, että valkoisia poliiseja saatetaan nyt hautaan, koska mustien viha valkoisia kohtaan on niin syvää. Obama oli rodullisten ristiriitojen kärjistäjä ja kansaa vahvasti polarisoiva surkea presidentti.
Monet valkoiset demokraatit äänestivät Trumpia juuri Obaman ja Hillaryn mustia suosivan rotuajattelun vuoksi. Miksi äänestää ehdokasta, joka vihaa heitä siksi, että he ovat syntyneet valkoisiksi.

Evplasse
Evplasse
4.6.2020 12:19

Poliisit syyllistyivät virkavirheeseen
Olisi pitänyt harjoittaa milenosoitus

Minä
Minä
4.6.2020 12:32
Vastaa...  Evplasse

Mielenosoituksiin liittyminen ei taida olla korrektia poliisitoimintaa. He ovat paikalla valvomassa järjestystä, eivät osa mielenosoitusta. Jos tuo sallitaan, pitää sitten sallia poliisien osallistuminen työaikana mihin tahansa mielenosoitukseen, jota ovat valvomassa.

Klarsyn
Klarsyn
4.6.2020 13:44
Vastaa...  Evplasse

Kuvassa poliisi pitää Black lives matter -kylttiä. Järkyttävää, kyseessä on kuitenkin erittäin kiistanalainen korruptoitunut järjestö, joka vastustaa ns. valkoista ylivaltaa perustuslailla kaikille kansalaisille tasavertaisen kohtelun takaavassa maassa, ja ajaa mustien etuoikeuksia, sananvapauden rajoituksia, huutaa jatkuvasti kokemastaan sorrosta, kiihottaa väkivaltaan, nöyryyttää yliopistojen kampuksilla valkoisia opiskelijoita, hakee korvauksia orjuudesta ym.
Tällaisten edessä ei pidä mennä kumartamaan, se on itsensä häpäisemistä. Tietämättömyys todellisuudesta saa valkoiset antautumaan tällaisen liikkeen hyväksikäyttämiksi.

Minä
Minä
4.6.2020 14:21
Vastaa...  Klarsyn

Kyllä varmaan oikeus tuomitsee jonkun maksamaan korvauksia orjuudesta, jos joku voi todistaa olleensa orjuudessa.
Historia on täynnä kaikenlaista ikävää, josta sitten kaikki voivat vaatia korvauksia.
Voisivat aloittaa sen historiallisesta orjuudesta korvausten vaatimisen afrikasta ja arabeilta, jotka harjoittivat valkoisia enemmän orjakauppaa.
Eurooppalaiset voisivat vaatia korvauksia siitä, kun pohjoisafrikkalaiset ja lähi-itäläiset tekivät ryöstöretkiä Eurooppaan ja veivät hyvin suuria määriä eurooppalaisia orjiksi omille mailleen.
Nuo puhuvat orjuudesta ikään kuin se olisi koskenut vain heidän esi-isiään. Sitä ajattelua suvakitkin tukevat puhumalla vain yksipuolisesti orjista, joita vietiin Amerikkaan. Ne orjat ostettiin afrikkalaisten ja arabien orjakaupoista, ei niitä menty juoksemaan kiinni. Kaikkialla on ollut orjakauppaa ja orjuutta. Siitä suvakit vaikenevat, koska se ei palvele heidän npäämääriään, vaan vesittäisi kokonaan “valkoisen miehen taakan”.

rtellinen
rtellinen
4.6.2020 12:40

Nuokin paskalakit pitäisi välittömästi kärrätä tunkiolle.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 13:06
Vastaa...  rtellinen

Kyllä toinen konstaapeleista ainakin on ihan asiallinen poliisi. Joutuu vaan tekemään tätä pelleilyä pientä häpeää tuntien. Näkyy olemuksessa, mutta ihan suoraselkäinen suomalainen.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 13:52
Vastaa...  Tapiola

Tiedä enemmän ja luule vähemmän.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 14:25
Vastaa...  Anonymous

Satun tietämään.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 15:27
Vastaa...  Tapiola

Et tiedä ja siksi hermostut kun vain luulet tietäväsi.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 15:53
Vastaa...  Tapiola

Tapolan mustamakkara hermostuu suotta. Ota iisisti vai onko sulla hävittävää?

Tapola
Tapola
4.6.2020 16:01
Vastaa...  Anonymous

Tapolan mustamakkara ei hermostu. Oliko mämmihousulla vielä muuta?

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 18:41
Vastaa...  Tapola

Ja taas hermostui, mutta miksi? Tiedät siis olevasi hävinnyt ja myönsit sen huomaamattasi.

Tapiola
Tapiola
4.6.2020 20:39
Vastaa...  Anonymous

Silakkatytteli meillä vieraana tänään tui tui…

Meni tunteisiin silakka
Meni tunteisiin silakka
5.6.2020 02:10
Vastaa...  Tapiola

On valitettavasti nyt häviöllä myös vahvasti. Ei vain huomaa sitäkään. Sekä meni tunteisiin.

Anonymous
Anonymous
5.6.2020 05:36

Nooh, mitä se tapola nyt nimimerkkiään vaihtelee itsenä puolusteluun?

Anonymous
Anonymous
5.6.2020 05:35
Vastaa...  Tapiola

Ja itsensä toisto jatkuu kun ei pikkuinen muuhun pysty ja samalla muutti nimimerkkiään puolustaessaan itseään. Nukkuisit sinäkin niin ehkä saisit jotain järkevämpää aikaan.
Väsyneenä kirjoitat normaalia typerämpiä kommentteja. Sitä se häviö teettää ja olet näemmä huono häviäjä.

Kent
Kent
6.6.2020 23:52
Vastaa...  Tapiola

Suoraselkäinen ei kanna tuollaista kylttiä edes aseella uhattuna. Poliisi, joka pyrkii virkatoimessaan edistämään mustaa rasismia pitää panna viralta siinä kuin huumekauppan sekaantunutkin. Kyseessä on yhtä vaarallinen teko yhteiskunnan kannalta.

Antifa tuo vyö ruusu-tautisten kommareiden suuri tuhovoima
Antifa tuo vyö ruusu-tautisten kommareiden suuri tuhovoima
4.6.2020 14:00

taas yle kertoo
Antifa pitää Trumpin syytöstä “naurettavana”‘
ja yle uskoo tai ei usko mutta se haluaa että joku uskoisi
tämän kommari Antifa joka varmasti naura ylen naiviudelle
Bray sanoo kuitenkin naurettavaksi Trumpin ajatusta, että Yhdysvaltain viime päivien mellakoinnin takana olisi ensisijaisesti Antifa.
EI JUMALAUTA MITÄ– Antifa VALEITA
3 vuotta sitten anti thumph rioteissa heitä oli kaduilla 5000
tai mites G 2 kokous hulinat
Bray sanoo Antifa liikkeellä on tyypillisesti 5–15 tukijaa kussakin kaupungissa.
Aikamoisia super terminaatoreita kun 10 anifa ukkoa on tehokaampia tuhoamaan kaupunkeja kuin talvivaaran AMG Kuormurit tai itse elokuvien terminaatorit
tai Alien Xenomorf lisko
Nyt uutuus elokuva esityksessä yhden kerran fin kinossa klo 22.00
Antifa One man force – Like hell Fire
suomeksi
Antifa tuo vyö ruusu-tautisten kommareiden suuri tuhovoima
oikeasti he näyttävät riisi-tautisilta YLEN Mika *Hentuloilta* HEH HENTULAA
Bray sanoo kuitenkin naurettavaksi Trumpin ajatusta
että Yhdysvaltain viime päivien mellakoinnin takana olisi ensisijaisesti Antifa.
liikkeellä on tyypillisesti 5–15 tukijaa kussakin kaupungissa.
Jota yle ei epäile sekuntiakaan VALEIKSI– vaan tietää ne valeiksi
mutta kirjoitaa silti kritiikitömästi asiasta kuin faktoin
kaiken muun hukutavan vasuri akendan pakotamana
he eivät voi tehdä muutakaan koska he jäisivät 100 prosentsesti kiinni
umpi politisoitumisestaan kaikkien suomalaiste mediatutkijoiden silmissä
tai antifa syytäisi heitä yhteistyö kupanuus rikkomis rikosesta
tuhoamalla jouko jokisen kaikista rakkaiman asian elämässa
Eli hänen kalastus veneen 7 avokelalla
tuikaamalla sen tuleen
ylen viher vasuri akenda on kuin vankila josta ei voi paeta missään olosuhteissa
vaan lusiminen jatkuu koko elin iän jopa yli
**Se ei ole toistaiseksi tiedossa, liittyikö puukkohyökkäys mellakoihin.**
https://www.youtube.com/watch?v=89y5-yjAakk

Antifa tuo vyö ruusu-tautisten kommareiden suuri tuhovoima
Antifa tuo vyö ruusu-tautisten kommareiden suuri tuhovoima
4.6.2020 14:01

yle
Tämä on jo niin epätodelista paskaa
**Se ei ole toistaiseksi tiedossa, liittyikö puukkohyökkäys mellakoihin.**
Kahta poliisia ammuttiin ja yhtä puukotettiin New Yorkissa
, poliisi ampui hyökkääjää useita kertoja
Kolme poliisia ja veitsimies on viety sairaalaan.
JA YLEN PAKOLINEN PAKKOLIIKE -ELI KIELTÄMINEN
**Se ei ole toistaiseksi tiedossa, liittyikö puukkohyökkäys mellakoihin.**
No mihin muuhun se voisi liittyä
valkopyykauksen jumaltatar YLE kun kysessä lemmIkki monikultuurit
Viikon pästä he kirjoitavat kaksi riviä
jossa myöntävät että tuo poliisin murha yritäjä
oli black lives mattersin jäsen veikaan ,,en ole varma ,, vielä
siksi ehkä suomen polisin kannataisi olla hitusen varovaisempi tarkempi
keiden ideologiaa kehuu kyltti käsissä
Voi olla että black lives matters nauraa heidän sinisilmäsyytä Bronxissa
How NYPD restored order in NYC after looting, violent protests
MIKSI SUOMEN VALTAMEDIA EI KOSKAN NÄYTÄ LIVE KUVAA TUOLTA

Emilia Mäkinen
Emilia Mäkinen
4.6.2020 14:40

Georgen kuolema ei ollut tahallinen murha tai vahinkosattumus. Poliisi toimi juuri niin kuin hänet oli koulutettu toimimaan.
Minnesotan poliisit saivat tappajakoulutuksen Israelissa. George Floyd’in murhaamiseen käytetty ote oli täsmälleen sama, jota Israelin sotilaat käyttävät katkaistessaan palestiinalaisilta niskan. Myöskään poliisien koulutusohjelmassa ei ollut mitään laitonta: Israelissa ei ole mikään rikos katkaista palestiinalaisen niska.
Tämän tappajapoliisin tarkoituksena ei ollut tappaa. Hän vain käytti niitä otteita, jotka oli Israelin poliisikoulutuksessa opetettu käytettäväksi tällaisessa tilanteessa. Hän noudatti vain saamaansa käskyä!
https://www.unz.com/proberts/israelis-trained-the-minnesota-cop-how-to-kill/

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 17:55
Vastaa...  Emilia Mäkinen

Ihan normaali poliisiote. Mm Marco de Wittiä painoi maahan ainakin neljä poliisia, vaikka mies ei tehnyt vastarintaa. Lisäksi tilanne kesti monta minuuttia.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 14:46

Eikö poliittiset ja uskonnolliset kannanotot tietyiltä valtion virkamiehiltä kuten poliisilta ole laissa kielletty?

Piikki lihassa
Piikki lihassa
4.6.2020 16:03
Vastaa...  Anonymous

Vanha vihikoiran nenäni haistaa, että sisäministeri Ohisalolta on käynyt käsky poliisille osallistua tähän miekkariin nuo kyltit kädessä!?

Anonymous
Anonymous
5.6.2020 15:22
Vastaa...  Anonymous

Niin olihan joku virkapukuinen sotilas vaiko poliisi pridemarssillakin jokuvuosi sitten.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 14:49

Isänmaalliset kaasutettaisiin ja vietäisiin putkaan.
Poliisit kävi säännöllisesti juomassa kahvia partalasten seurassa rautatientorilla. Isänmaallisten seurassa ei kahvi maistunut ja ne päätyivät putkaan ja partalapset jäivät. Suomi100

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 14:49
Vastaa...  Anonymous

PolPo ja Taponen…

Ja sinne sontaan Suomi hukkuu
Ja sinne sontaan Suomi hukkuu
4.6.2020 15:04

Järkyttäviä kuvia. Tää maa vedetään vessanpöntöstä.

Anonymous
Anonymous
4.6.2020 15:09

Tässähän nyt poliisi julkisesti näyttää kaikille, kuinka se julkisesti alistuu ja nöyrtyy islamille. Näin Suomessa viranomaiset ovat nyt julkisesti alistuneet islamille.

Luusalmi Q
Luusalmi Q
4.6.2020 15:44

Mikä muu se suomalaiselle poliisille olisi nykyään tärkeämpää kuin mustat ja tietenkin pedofiilit.. Häpeisivät

Anonymous
Anonymous
5.6.2020 20:29
Vastaa...  Luusalmi Q

Juh. Kohta lähtee eläkkeestä viimeiset ulosotot kun menin haukkumaan tuomittua pedariraiskaria siksi. Hyvä oikeuslaitos. Opinkohan mitään, pitää turvan kiinni?

Aappa
Aappa
4.6.2020 16:20

Se on nyt kiva poseerata plakaattien kanssa, mutta kohta se koittaa arki poliisillekin.

Acc358
Acc358
4.6.2020 18:02

Counter Currents julkaisi 4.6.2020 kirjoituksen “Mustat ovat Amerikan jumalia”. Myös USA:ssa suvakit matelevat mustien edessä ja pyytelevät anteeksi.
https://www.counter-currents.com/2020/06/blacks-are-americas-gods/
Jutussa oli linkki Twitterissä olevaan videoon. Siinä Washington DC:n lähiössä nimeltään Bethesda asuvat valkoiset hyväpalkkaiset julkisen alan työntekijät ulkoilmatilaisuudessa nostavat molemmat kätensä pystyyn ja toistavat mustan naisen sanelun mukaan vakuutusta, jonka vastustavat rasismia. Tilaisuus vaikuttaa uskollisuuden valan lausumiselta. Maassa istuvia valkoisia kuvataan. Siis heitä kuvataan. Heitä alistetaan.
pic.twitter.com/qSgCNk1zi7
“White people who work six-figure government jobs and contracting gigs gathered together to kneel, put their hands up and apologize for being white. A black woman forced them to recite lines disavowing whiteness…”

Mikä pykii?
Mikä pykii?
4.6.2020 20:10
Vastaa...  Acc358

John Lennon aforismi oli; “Women are niggers of the world.”

Elämä valtamedian vihervasuri aktivisti propagadistien ehdoilla
Elämä valtamedian vihervasuri aktivisti propagadistien ehdoilla
4.6.2020 21:44

Legendaarinen Pekka-peli vedettiin pois myynnistä – 
valmistajalle sateli asiattomia yhteydenottoja
Taas iltalehden* yritys vainojen loppu tulos
yritäjä pakotetuna lopetaa jotain klassikoa joka on näiden ideootien
vasureiden mielestä rasismia
Siis piiretty kuva loukaa heitä valkoisia suomalais äärivasemmistolasia aktivisteja
Enemmän kuin itse mustia ihmisiä suomessa
Tähän on tultu suomessa eli mielenvikaiseen maailmaan
PEKKA NUMMINEN ILTALEHTI Mielestä
”George Floyd yhdistää amerikkalaiset” –
Siten että antifat ja Blacklife Matters mellakoijat tuhoavat täysin ulkopuolisten ja syytömien koteja yrityksiä ryöstävät heidän omaisuutaan ampuvat poliiseja
ja Usan far left Demari senaatorit yllytävät heitä siihen
Haukkumalla poliiseja kuten Andrew Cuomo NEW YORK
Loppu tulos
Kahta poliisia ammuttiin ja yhtä puukotettiin
New Yorkissa, poliisi ampui hyökkääjää useita kertoja
Kolme poliisia ja veitsimies on viety sairaalaan.
USA:ssa mustat joutuvat poliisin pysäyttämiksi paljon useammin kuin valkoiset – Nämä seitsemän tilastoa kertovat syvästä epäluulosta
nämä tilastot ovat ylen Propaganda mielikuvituksen tulos
ja tämä kiistaton fakta
*Siksi että he syylistyväy suhteessa heidän määränsä usassa enemmistönä rikoksiin*
Voisivat muistaa niitä 13 ihmistä jotka ovat kuolleet mellakoinnin ja ryöstelyn seurauksena. Sieltä löytyy mm. eläkkeellä oleva afrikkalaisamerikkalainen poliisi joka ammuttiin kun hän yritti estää ryöstelijöitä..
Mutta ILTALEHTI KERTOO FAKTAN
”George Floyd yhdistää amerikkalaiset” –
Tämä ei yhdistä mitään muuta kuin nuo fanaatisiset anitfat ja heidän väkivaltaansa ihannoivat ruokkivat mustat ja ILTALEHDEN IS YLEN MTV3 HS Toimittajat
Äärimäiseen yksipuoliseen vasuri anarkistien
mustien vakivallan ihanointi uutisointiin asiasta
Tämän toimittaja Gutfeld mielestä asia on hitusen eri kuin Suomalaisen
City hipsteri propagandistin PEKKA NUMMISEN ILTALEHTI Mielestä
tai ylen väittämät yritäjien tuki
Huom he eivät puhu enemmistön Yritäjien mielpiteistä
vaan marginaalisen liberaali vasemmiston vähemmistön yrittäjien mielipiteistä
toivoen että ihmiset suomessa ylen lukijat eivät tajuaisi sitä asiaa
Onko tämä rypäs koko amerikan yritäjien enemmistö
kaikki nämä toimijat ovat faanatisia anti thrupheja
kuten tiedämme ylen kannalta ikävä kyllä
Maailmankuulut yritykset kuten Nike, Twitter ja Citygroup ovat tuominneet poliisien käyttämän väkivallan ja osoittaneet tukeaan Black Lives Matter -liikkelle.
Eli tämä ylen valheelisten mielikuvien luonti
*kaikki* ovat sitä mieltä* mitä yle tuutaa eeteriin
on suhteelisen häikäilemätöntä toimintaa
jota opetetaan jossain..
Nyt ei ole aika olla hiljaa” –
Myös amerikkalainen bisnesmaailma osoittaa tukeaan afroamerikkalaisille
Gutfeld on the media’s role in the riots
Anteeksi mutta näitä asiota ei voi lyhemmin kiteytää eli taustoitaa tietoa
https://www.youtube.com/watch?v=c-eSl_dJIjM

Taino Vänner
Taino Vänner
4.6.2020 22:27

Poliisi tulee menettämään auktoriteettinsa, jos se alkaa poliitikkojen painostamana myötäillä sellaisia ryhmittymiä jotka osaavat kunnioittavaa vain voimaa.

Joku palvoo ihonväriä joku burkaa
Joku palvoo ihonväriä joku burkaa
4.6.2020 23:48

Joku palvoo ihonväriä joku burkaa
on käsitämätöntä että nuo floyd suriat eivät välitä hänen historiastaan
rikolisesta urastaan paskan vertaa
pääasia on että hän on musta
menohan on kuin jossain pohjois koreassa ihmisoikeus rikollista palvotaan
jonain enkelinä
mutta siinä on sellainen pieni yksityis kohta heidät on pakotettu palvonman häntä
tai matka maanpällä päätyy hirttosilmukaan
että selläiset vaihtoehdot näytää oikeat mielipitensa Enkelistä
siksi näiden martyyri palvonta pagganaalit hitusen huolestutavat
niitä ihmisiä jotka eivät sitä harjoita
he aidosti pelkäävät että heidät pakotetaan kumartelemaan myös
umpi rikolisia mustia martyyreitä väkivalla
tai oikeasti siihen nuo Liberaali vasuri usa demarit
valtamedian perkeleet pyrkivät
tai se on heidän pykimyksensä koko maailmassa
paitsi islamin lähi idässä
islamistit pistävät demari diktaatori haavelijat
taas nuolemaan niiden persettä
kumarellen mekaan tai siltä se näytää
Merkel burka päässä omassa saksan toimistosaan
kun iranin imaani vanhoolis muslimi sekopää tyränni
terroristi valtioksi luokitellun maan pressa
vierailee saksassa ja merkkelin kansliassa esim

Alamäki antaa mennä
Alamäki antaa mennä
5.6.2020 02:08

Alamäki vain jatkuu ja jyrkkenee.

Rohmar
Rohmar
5.6.2020 02:40

Tämä saattaa kuulostaa pateettiselta, mutta kun itse nuorena miehenä koin epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksia, niin ajattelin, että menen nyt raatamaan ja yrittämään parhaani, ja jos se ei riitä, niin silloin on vasta oikeus mölistä. Mikään raha tai tuki ei auta sellaista, joka ei auta itseään, eikä paskaa päivätöikseen tekevä narkkari ole rasimin uhri.
Maailma ei kuitenkaan ole reilu, ja se on muuttunut epäreilummaksi. Varat ovat yhä enenevissä määrin sen sionistisen miljardööri eliitin taskussa, joka näitä väkivaltaisuuksia lietsoo. Heidän todellisen rasimin vastaisuutensa voi todeta tarkastelemalla palestiinalaisten kohtelua.

Nih
Nih
5.6.2020 03:46

Kuohitut poliisit osoittavat kunnioitusta helsingin tulevaisuuden puolesta. On oltava nöyrä tulevan edessä että työpaikka säilyy.
vapaavuori valitaan muslimiveljien ja mustien kunniajäseneksi kun tämä toteuttaa nopeutetulla aikataululla helsingin muuttamista muslimipääkaupungiksi. Keskelle toria pystytetään myös iso musta kivi alistumisen merkiksi.

Tapiola
Tapiola
5.6.2020 06:27

Kyllähän tämä näin päivä jälkeen päin ei muutu yhtään tämä asia ymmärrettäväksi. Mielestäni tästä ei saa vaieta pitkään aikaan.
Kuka pistää sanat suuhun tai korvanappiin poliiseille, jotka esim keltaisen lehdistön mukaan sanovat ” koko ammattikunta on tämän
takana”. Siis minkä takana? Sen Black Lies Matter pahvin takana vai?
Oletteko te ihan pahveja saatanan idiootit?
Suomen kansasta suuri osa edes vielä ymmärrä teidän pahvejanne, mitä niissä lukee mutta
ammattikunta on sen takana. Ei taatusti ole. Tästä tulisi keskustella ja pitkään. Tätä ei saa enää unohtaa.

Klarsyn
Klarsyn
5.6.2020 09:56

Katselinpa tänään aamulla YLEä, joka käsitteli disinformaatiota mustan miehen kuoleman ympärillä. Toimittaja ja kaksi haastateltavaa, tietoturvallisuusasiantuntijoita. Some syytettyjen penkillä.
Otettiin esimerkiksi antifaa koskenut twiitti, joka oli antifata mustamaalaten lähetetty vastakkaisen leirin valeosoitteesta, puhdistettiin siis Antifan maine. Erittäin hyvä esimerkki, kuinka helppoa valkopesu valtamediassa on kun esimerkit otetaan somesta. Annettiin myös ymmärtää, että Trump julisti Antifan terroristijärjestöksi disinformaation pohjalta. Trump saatiin tuomituksi.
Yhden twiitin annettiin edustaa kokonaisuutta, somen epäluotettavuutta ja faktoja tarkistavaa luotettavaa julkista mediaa.
Toinen twiitti, missä mustan miehen taposta syytetty poliisi ja viereinen kuva valkoisesta miehestä, jolla MEGA-lippis, ja nyt ilmeisesti haluttiin osoittaa, että tällaisilla kuvilla syytetty poliisi yhdistetään väärään viiteryhmään. Toimittaja (uskokaa tai älkää) toteaa “rasistinen lippis”. Taas jäi Trump kiinni. Jälleen yksittäinen twiitti laitettiin kuvaamaan todellisuutta.
Keskustelu käytiin siltä pohjalta, että varokaa, näin meitä somessa huijataan. Silti syyllistyttiin samaan mistä somea syytettiin. Otettiin yksittäisten twiittien kautta kantaa suurempaan asiakokonaisuuteen ja vedettiin ihmisiä harhaan uskottelemalla, että meidän kertoma on totuus, me olemme luotettavia, Trump on paha, Antifa oikealla asialla. Ihmiset eivät edes huomaa, kuinka kätevästi YLE valitsi puolensa. Horjutetaan katsojien uskoa totuuteen, vääristetään kokonaiskäsitystä mieleisekseen, vasemmistolaiseen narratiiviia kohti.
Vaietaan kysymyksestä, että voivatko poliisit asettua puolustamaan korruptoitunutta Black Lives Matter -järjestöä mielenosoituksessa. BLM hyvä, ja YLE hyvien puolella, virallinen totuus tukee rasismi-väittämää. Virallinen totuus on vihervasemmistolainen. Me maksamme tästä.

rtellinen
rtellinen
5.6.2020 11:28
Vastaa...  Klarsyn

Se mitä yle harjoittaa on sitä todellista disinformaatiota. Pahempaa disinformaation ja vääristellyn uutisoinnin, propagandan sylttytehdasta saa hakea.
Muut punatoimittajien miehittämät mediat kuuluvat samaan vasemmistolaisen informaatiosodan joukkoihin.
Hybridisotaa länsimaita vastaan harjoittavaa roskasakkia.

Tekstit eivät näy❗️❗️❗️❗️❗️❗️❗️
Tekstit eivät näy❗️❗️❗️❗️❗️❗️❗️
5.6.2020 10:13

Miksi tekstit häipyvät taas oikeaan laitaan?

Onko ILTASANOMAT ääri-vasemmistolainen media
Onko ILTASANOMAT ääri-vasemmistolainen media
5.6.2020 10:31

ILTA SANOMAT
Eivät sallisi terroisteja kutsutavan niiden omilla nimillä
mitä he oikeasti edustavat
“Isis-vaimot” kivittäneet työntekijöitä *todellista hyvän vaimon käytäytymistä*
Al-Hoilin pakolaisleirillä Syyriassa Isis-taistelijoiden vaimojen
ja ******lapsien********* on raportoitu puukottaneet vartijoita,
kivittäneet avustusjärjestöjen työntekijöitä,
***** paenneet leiriltä****kuten tänne tuleet henkilöt
ja liehuttaneet Isisin lippua, kertoo uutistoimisto AFP.
IS 100 KERTAA *Isis-vaimot *viedään karuun paikkaan
ilTALEHTI 1000 Kertaa Tällaisia ovat suomalaiset Isis-vaimot
HE IL EIVÄT USKO TÄTÄ FAKTAA He pitävät vain sitä valhelisena *väittämänä*
Jesidiorjat ***väittävät***: Isis-vaimot kiduttivat ja tappoivat
JUMALAUTA TÄMÄ SUOMEN VALTAMEDIA ON SAIRAS
JA VIELÄ SAIRAAMPIEN JOURNALISTIN TEMMELLYSKENTTÄ
ELI VIIMEISIN MIELENVIKAISUUS IS yksi näkökanta äärivasemmistoa
mustia huligaaneja nuoleva juttu
Trump jakoi Twitterissä kirjeen, jossa mielenosoittajia nimitetään terroristeiksi –
“Ylitti juuri hyvin vakavan rajan”
eikö nämä paikojen tuhoajat sitten ole ylitäneet mitään vakavaa rajaa
Ilta-Sanoma
Esimerkiksi ennemistö usassa pitää näitä juttuja idiotismina
mutta ILTASANOMAT EIVÄT Kysy heiltä mitään tai raportoi niistä
**vastakaisista mielipiteistä **sanaakaan
ja taas lähdetietona puolueeton liberaali vasureiden propaganda kanava
uutiskanava CNN:n
vai että vielä uutiskanava
Kun usa demareiden lietsomaa väkivaltaa
VASURI VÄKIVALTAA ihannoiva provokaatori
Antifan blacklife Mattersin liitolainen
kuulostaako tämä tolkun ihmisestä terveeltä
ei todelakaan tämä kuulostaa vain fanaatikoista ääri osastosta järkevältä
CNN:n mukaan kirjeen on tuominnut jo ainakin seksuaalivähemmistöihin kuuluvia veteraaneja edustava Modern Military Association of America -järjestö.
– Donald Trump ylitti juuri hyvin vakavan rajan, joka jokaisen kongressin jäsenen tulisi tuomita voimakkaasti. Perustuslain turvaamaa sananvapauttaan rauhanomaisesti käyttäviä kansalaisia terroristeiksi nimittävän kirjeen jakaminen rikkoo törkeällä tavalla hänen vannomaansa valaa turvata, suojella ja puolustaa Yhdysvaltain perustuslakia, järjestön tilapäinen pääjohtaja Jennifer Dane sanoi.
Kansalaisoikeusjärjestö American Civil Liberties Union ja mustien oikeuksia ajava
Black Lives Matter -liike tiedottivat torstaina haastavansa
Trumpin ja liittovaltion oikeusministeri William Barrin Lafayetten tapauksen vuoksi oikeuteen.
Eikö tätä voi kutsua muka Ääri vasemmiston terrorismiksi IS Media
Siis nämä ihmiset alkavat syytämään niitä ihmisiä
*joita he* pahoinpitelevät
Suhteelisen sairas ajatelutapa
nämä tyypit loukaantivat IS Kanssa kun heitä syytetään muka loukaavasti terroristeiksi
kun he ensin terrorisoivat oikeasti viattomia ihmisiä
Our leaders dither as our cities burn (GRAPHIC VIDEO)2.6.2020
https://www.youtube.com/watch?v=3n5_D59lSjc