Uppsalassa jo monta päivää kestäneitä mellakoita

Mustien afrikaanojen rotumellakoiden varjoon on jäänyt Uppsalan ongelma-alueen Gottsundan ja Valsätran joka keväiset mellakat. Maahanmuuttajalähiö on muistuttanut nyt jo viikon päivät sotatoimialuetta.

Alla videonpätkä yhdestä tappelunnujakasta:

Gottsundassa on ollut kovanpuoleista liikehdintää koko viime viikon, kunnes viikonlopun aikana alettiin tositoimiin. Yli 100 uusruotsalaista aaltoili lauantaina ympäri lähiötä etsien syytä mellakalle, kunnes lopulta aloitettiin jäsentenväliset ja laitettiin pystyyn joukkotappelu.

Siis yli 100 uusruotsalaiset aloitti joukkotappelun, joka oli karkeasti jaettu kolmeen toisilleen vihollismieliseen ryhmittymään: afgaanit, arabiaanot ja afrikaanot. Poliisi piiritti alueen ja toistakymmentä nuorukaista vietiin bussilla putkaan rauhoittumaan.

Sunnuntaina sama homma. Kolme kovaa kokoontui Gottsundan kylänraitille ja riitaa haettiin. Kunnes lopulta kaivettiin pensaikosta seipäät ja kivet ja aloitettiin sota. Taas poliisi, veronmaksajien sponsoroimana, rauhoitteli mellakoitsijat.

Eilen maanantaina sama homma. Satakunta tyyppiä kerääntyi taas torille mölyämään. Mölinästä seurasi useita pienempiä ja suurempia joukkotappeluja, joita poliisisetä kävi rauhoittelemassa.

Poliisi oli eilen illalla varautunut sotatoimiin kymmenillä partioilla ja useilla busseilla, sillä rauhanhäiritsijät aiottiin kuskata putkaan jäähylle.

Gottsundan tapahtumilla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä mustien rotumellakoiden kanssa, sillä Gottsundan tapahtumat ovat täysin ei-poliittisia. Kyse on lähinnä kesähelteen tuomasta rauhattomuudesta, joka ongelmalähiöissä tiivistyy lippalakkien alla höyrypäisyydeksi.

Subscribe
Notify of
guest
11 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
9.6.2020 15:20

Tämäkin on rasistien syytä.

black death ok
black death ok
9.6.2020 16:12

Nämä mellakat loppuvat viimeistään noin vuonna 2110 jolloin viimeiset sosiaalitukien maksajat ovat kuolleet… Suomen tilanne ei näytä yhtään paremmalle niin kauan kuin maatamme hallitsee nämä saatanan noidat sekä sekopää suvakit

Moonman
Moonman
9.6.2020 17:02
Vastaa...  black death ok

Ei hätää. Kun veronmaksajat ja rahat loppuvat, hallitus ottaa vain lisää lainaa. Takaukseksi voidaan antaa vaikka suomen maa-alue ja luonnonvarat.

Tuumailija
Tuumailija
9.6.2020 16:16

Nyt ekonomistitkin näkee talouspolitiikkansa hedelmän.

Anonymous
Anonymous
9.6.2020 17:39

Ruskeat rasistit riehuu…hyvin menee.

Anonymous
Anonymous
9.6.2020 17:45
Vastaa...  Anonymous

Perustelu:comment image

Anonymous
Anonymous
9.6.2020 17:42

Ei tuo ole mikään mellakka. Ihan jokapäiväinen perus kivisota siinä on. Sitten kun näet mellakan niin tiedät kyllä nähneesi.

juha II
juha II
9.6.2020 19:36

Hassua! Uusruotsalaiset tappelivat keskenään vastustaessaan ”valkoista ylivaltaa”. No kyllä se minulle sopii. Mutta, missä pullakahvit ja polvilleen tipahtaneet tavallista tyhmemmät poliisit?

pöh
pöh
9.6.2020 21:23

Helpompaa ois antaa niiden vaikka tappaa toisensa.
Mutta sitten vois jäädä rasmuslaiset ilman kikkeliä

Monkey Lives Matter
Monkey Lives Matter
10.6.2020 00:06

Nyt en ymmärrä. Eiväthän paremmista kulttuureista tulleet tunne etnisiä eroja ainakaan rasistisessa mielessä kuten me valkoiset. Silloin he eivät myöskään voi järjestää maaotteluita tyyliin nekrut vs. ählyt.
Todennäköisin selitys joukkotappelulle on joukko naamioituneita Sverigedemokraatteja, jotka yrittävät näinkin alhaisin keinoin vierittää syyn ennestäänkin syrjittyjen kidutusta ja vainoa paenneiden sotalasten päälle.

Juha
Juha
10.6.2020 06:04

Ja tätäkään ei Suomen paskamedia uutisoi. Lintukodossa vaan paskannetaan omaan pesään..