Ruotsalaisissa iltapäivälehdissä on siirretty fokus mustien rotumellakoista ilmastokriisiin. Greta Thunbergin höyryävälle kiukaalle heitetään kunnolla löylyä: Ilmastonmuutos tulee olemaan Ruotsissa dramaattinen.
Vanhat kunnon ilmastovouhkat Staffan Lindberg kirjoittaa SVT:läisen journalistin Erika Bjerströmin kirjan pohjalta miten ilmasto ikään kuin nousee 11 metriä vuorokaudessa pohjoisemmaksi.
– Se tarkoittaa vähemmän puolukoita ja mustikoita metsissä, todetaan.
Ilmastonmuutoksen nousemisella pohjoiseen tarkoitetaan siis jotain sellaista, että kun vietnamilaiset kalastajat ovat taistelleet nousevan vedenpinnan kanssa ja kenialaiset maanviljelijät huonojen satojen kanssa, Liberian slummeissa taas ollaan tultu asunnottomiksi kun ihmisten talot ovat sortuneet mereen. Ruotsi on tähän asti selvinnyt, mutta nyt ilmastonmuutos nousee yhä korkeammalle pohjoiseenkin.
11 metriä vuorokaudessa.
Erika Bjerström kertoo, että huomasi tämän ilmastonmuutoksen radikaalista vuonna 2019 jouluaattona, kävellessään Tukholman cityssä. Nimittäin mustarastas oli laulanut eikä linnun pitäisi olla jouluaikaan Tukholmassa.
Jaa niin edelleen. Malariaa pukkaa, demokratia heikkenee… jos ei saada fossiilivapaata sementtiä ja terästä. Muuten ei ole mitään toivoa. Ei jaksa, meikä siirtää fokuksen takaisin asiaan.