Wilma Anderssonin murhaaja mielentilatutkimukseen – syyllinen

Uddevallan käräjäoikeuden välipäätöksellä päätettiin, että suurta julkisuutta saaneen Wilma Anderssonin murhaaja 23-vuotias Ahmed ”Disco-Ahmed” Tishko on syyllistynyt Anderssonin murhaan ja hautarauhan häpäisemiseen.

Käräjäoikeuden keskiviikkona antaman lausunnon mukaan Tishkon syyllisyydestä ei ole kahta sanaa. Langettavaksi näytöksi katsottiin mm. se, että Tishkon asunnosta löytyi Anderssonille kuuluvia verijälkiä sekä asunnosta löytynyt Wilma Anderssonin pää (!). Motiiviksi teolle oikeus katsoi mustasukkaisuuden, josta saatiin useita näyttöjä. Anderssonin sisko ja lähipiiriin kuuluvat ystävättäret kertoivat Tishkon kovanpuoleisesta mustasukkaisuudesta ja siitä, että Andersson oli pelännyt viimeisinä elonpäivinä Tishkoa.

Ahmed Tishko on irakilainen ja syntynyt Sulaimaniya-nimisessä kaupungissa. Hän tuli Ruotsiin 2006 kun isänsä haki pojan Irakista asuttuaan ensin useita vuosia Ruotsissa. Tiskhon vanhemmat ovat eronneet ja hänen äitinsä asuu edelleen Irakissa.

Oikeuden mukaan syyllisyydestä on olemassa siis selvä näyttö ja seuraavaksi ennen lopullista tuomiota hänelle tehdään tavan mukainen mielentilatutkimus. Ruotsissa on tapana tehdä ”pieni” mielentilatutktimus ennen oikeuden alkua. Se poikkeaa Suomen oikeudenkäyntitavasta sen verran, että Suomessa mielentilatutkimus tehdään vasta ennen lopullista tuomiota.

”Pienen” mielentilatutkimuksen mukaan Tishkolla on ollut monenlaisia ongelmia päänsä kanssa; lähinnä suhtautumisessa tai sopeutumisessa ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Wilma Andersson siis katosi viime vuoden marraskuussa ja sen jälkeen hänestä on löytynyt joitakin ”jäänteitä” ympäri Uddevallaa sekä suurin löytö: pää. Pää löytyi Tishkon asunnosta vaatekomeroon piilotetusta matkalaukusta. Tishko on kiistänyt teon eli murhan loppuun asti.

Kommentti: Vaikka asiassa ei ole muita rikosepäiltyjä niin monisatasivuisten esitutkintapöytäkirjojen mukaan jää vaikutelma, että kun Tishko huomasi Anderssonin kuolleen, niin ruumiin hävittäjäisiin on osallistunut muitakin kuin Tishko. Moni seikka viittaa siihen. Voidaan kysyä mm. miten Tishko muka onnistui hävittämään Anderssonin ruumiin lähes kokonaan muutamassa päivässä kenenkään siitä tietämättä.

Seurataan tapahtumaa ja tehdään lopullisen oikeuden päätöksen tultua tarkempi teon kuvaus.

 

Subscribe
Notify of
guest
22 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
18.6.2020 19:24

Pizzaa valkonaamoille!! Hintaan halvalla menee. Loput maksaa veronmaksajat taikina yms. Minä en ole pizzaa ostanut näiltä karvakäsiltä aikoihin. Olen ollut siivoojana, roskakuskina, siivoojien esimiehenä jne. Olen vittu nähnyt sen ” hygienian ” . Kun barbaarit hävittäjät jotain, mihin luulette, että hävittävät. Tämähän on vain spekulaatiota. Siinä kulttuuriss

Anonymous
Anonymous
18.6.2020 19:26

Pizzaa valkonaamoille!! Hintaan halvalla menee. Loput maksaa veronmaksajat tukina yms. Minä en ole pizzaa ostanut näiltä karvakäsiltä aikoihin. Olen ollut siivoojana, roskakuskina, siivoojien esimiehenä jne. Olen vittu nähnyt sen ” hygienian ” . Kun barbaarit hävittäjät jotain, mihin luulette, että hävittävät. Tämähän on vain spekulaatiota. Siinä kulttuurissa paloittelu jne on perinne.

Juha Sipilä
Juha Sipilä
18.6.2020 19:31

Olen shokissa.

Lee Andersson
Lee Andersson
19.6.2020 06:27
Vastaa...  Juha Sipilä

Yhteiskunnan piikkiin menee. Sosiaalidemokraatit ja vihreät ovat harjoittaneet hallinnosta käsin jo vuosia ankaraa aivopesua, mikä on suoraan ja voimalla kohdistettu lapsiin ja etenkin tyttöihin. Aivopesussa tyttölapsille luodaan mielikuvia joiden perusteella heidän tulee luottaa, alistua ja ihailla kommunismia, vieraita barbaarisia uskontoja ja monikultturismia sekä näitä edustavia villejä raakalaisia. Tämä on ihan suoraan osa euroopan ja maailman laajuista kommunistien valtaanpääsy pyrkimyksiä.

Kommunismi on maailman vaarallisin sairaus.

Erään terroristin kommentti
Erään terroristin kommentti
20.6.2020 13:28
Vastaa...  Juha Sipilä

Juu, helikopterikin putosi, mutta vasta seuraavalla omistajalla 😀

Anonymous
Anonymous
18.6.2020 19:41

Islam ei ole uskonto vaan mielisairaus.

Anonymous
Anonymous
18.6.2020 20:03
Vastaa...  Anonymous

Niinhän se on. Mutta kuten mulqvistit utopiassaan sekä luokassaan jatkuvasti inisevät, monikulttuurisuus on rikkaus. Mutta kun joku heittää kokoukset naamalle, niin voihan perse. Menisi sekin asumaan/ kokemaan sen ihannoimansa muslimi yhteiskunnan ihanuutta oikein paikan päälle. Helppo huudella, kun asuu parin millin kämpässä, sekä turvamiehet pyyhkimässä pyllyä. Ja luultavasti antamassa munaa hienoperse lakimies akalleen. Joka veti hyvän tilin stubidon avustuksella. Oliko lähemmäs miljoonan veronmaksajien piikkiin.

Anonymous
Anonymous
18.6.2020 19:46

”ongelmia ” päänsä kanssa. Selvä muslimi murhaaja. Onko tämä suvakki ” demokratia”, tai miksi sitä nykyään kutsutaan, niin sekaisin, jotta aletaan näitä ideologisia murhaajia suojelemaan? Tavalla tai toisella. Mitä tahansa lieventämään keksivät. Uskomatonta. Kun Porin tapaus oli, pyrki valtamedia säälittävällä tavalla valkopesemään muslimin motiivit. Ei ole mitään muuta motiivia, kun tekijä sanoo, että loukkasi Allahin kunniaa. Piste.

Moonman
Moonman
18.6.2020 23:49
Vastaa...  Anonymous

Näinpä. Ensin koitetaan olla uutisoimatta, sitten kun se ei enää onnistu niin koitetaan valkopestä murhaajaa esittämällä tämä jonkinlaisena uhrina. Tämän tien päässä odottaakin se, että murha tai muukaan kepponen ei ole enää rikos mikäli tekijä on rikastaja.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
18.6.2020 19:56

Täysin syytön mies. Tytön pää on pudonnut vahingossa ja muslimi ottanut talteen lohduttaakseen omaisia. Jos loppuraato voidaan toteennäyttää muslimin silpoamaksi, se on horjahduksen tulos. Kyllähän ruattalaisetkin.

Miksei Senaatintorilla ole katukivennuolijoita tuhansittain osoittamassa solidaarisuutta?

Aappa
Aappa
18.6.2020 20:03

Ahmetilla saattoi olla ongelma myös uhrin pään kanssa – että miten sen saa pysymään kuosissa

Anonymous
Anonymous
18.6.2020 20:27
Vastaa...  Aappa

Aivan. Hyvä pointti. Puolustuksen kannalta. Siis sen lisäksi että, horjahti, oli masentunut, oli kokenut suunnatonta vihaa yhteiskunnassa, joka maksaa kaiken yms. Ei saanut tarpeeksi rahaa discoon, ruoka on paskaa, naiset kulkevat liian alasti ( meneehän siinä mieli pimeäksi), housuissa leikattu mulkku pullottaa, kun ei saa, pitää raiskata. Ja kun raiskataan, se on vielä kivempaa, kun se tehdään joukolla. Ja vielä ryöstellään, sekä polttellaan autoja yms kivaa infran tuhoamista. On kotoisa olo. Ja idiootit maksavat siitä. Ja menevät töihin ilomielin sekä ottavat veronkorotukset vastaan kuin uutisen säätiedotuksesta.

Lee Andersson
Lee Andersson
19.6.2020 06:30
Vastaa...  Anonymous

Olet todella löytänyt tien heidän päänsä sisään. Tässä tiivistyi hyvin. Lisää discorahaa nyt ja heti!

Hommanmaksaja
Hommanmaksaja
18.6.2020 20:49

Tuommoisten janttareiden touhuja ei katkaise kuin kaulakeinu.

Rappi
Rappi
18.6.2020 21:47

Skitsofrenia on päättäjissä yleisin mielisairaus. Osasyy että päättäjiksi ei enää kovinkaan usein päästetä ihmisiä joilla ei ole jonkun asteista skitsofreniaa.

Katsokaa 12 video ylhäältä laskettuna…

http://www.camelotdaily.com/george-floyd-bolshevik-created-coronavirus-deadly-levels-israeli-opioids-killed-masonic-police-force-using-knee-neck-tactic-taught-israeli-defense-forces/

Kivikova
Kivikova
19.6.2020 08:12

Missä ovat yksittäistapauksen huutajat tälläkin kertaa? Se rupeaa olemaan 24/7 duunia.. FAKTA on se että häviävän mikroskooppinen minimaalinen nano-osa muslimimiehistä EI ole järkyttävän itserakas, äärimmäisen mustasukkainen, impulsiivisesti hyvin väkivaltainen eikä sairaalloisen kontrolloiva naisten suhteen. EHKÄ YKSI sadasta miljoonasta on MELKEIN normaali ja ehkä jopa länsimaiseen kulttuuriin jotenkuten häilyvästi soveltuva jos se oikein keskittyy ja hurjasti yrittää. Tämä on ollut tiedossa jo niistä ajoista kun ensimmäiset muslimimiehet ”pakolaisina” länsimaihin tunkeutuivat. Herätkää jo!

Puhuva PÄÄ
Puhuva PÄÄ
19.6.2020 10:09

PÄÄttömien tapausten PÄÄsyyllinen on aina PÄÄministeri.

Acc358
Acc358
19.6.2020 10:15

Ehkä ruotsalaiset suvakit jotenkin selittävät murhaajan viattomaksi rasismin uhriksi.

Asiasta toiseen… Senaatintorin rakennukset on rakennettu orjatyövoimalla ja mustilla on oikeus rikkoa ne.
https://twitter.com/keronen/status/1273605110204170241

Juha6
Juha6
19.6.2020 11:09

Hei.. haloo ruotsi.. punaliput esiin ja marssille.. vai eikö valkoisen nuoren naisen elämällä ole enää mitään merkitystä?

PastoriNikulainen
PastoriNikulainen
19.6.2020 12:20

Suvakko-pölkkypää-arska-Trumpinvihaaja varmaan viisveisaa ja polttaa havannalaisen onnellisen tietämättömänä uunona.
Aaamen ja hyvää jussia kaikille paitsi matuloisille!

Erään terroristin kommentti
Erään terroristin kommentti
20.6.2020 13:31

Tunnen muutaman mukavan turkkilaistaustaisen ihmisen ja vituttaa heidän puolestaan, he ovat täysin länsimaalaistuneita mutta muutama mulkku sekopää pilaa heidänkin maineen.

Itsekään en ole enää ostanut edes heiltä mitään koska haluan tämän paskarasismin pois kodistani.

Rasistit vittuun Suomesta, rasistit takaisin kotimaihinsa!