Ruotsin koronalukemat ovat ihan omissa luvuissaan. Tähän mennessä kuolleita on liki 5 500 henkilöä ja tartuntoja on ainakin 65 000 henkilöllä. Mikään ei viittaa siihen, että epidemia olisi ohi vaan päinvastoin lukemat vain nousevat.
Tukholman läänissä on saanut viimeisen viikon ajan tilata ilmaisen testipaketin, jolla voi testata onko sairastanut koronaan. Testipaketteja voi tilata myös muutamalta yksityiseltä yritykseltä.
Ruotsin taktiikkaa on kritisoitu jyrkästi. Valtionepidemiologia Anders Tegnelliä on haukuttu asian tiimoilta, mutta asiasta voidaan esittää muitakin näkökulmia. Nimittäin viikonloppuna Tukholman kaikki terassit olivat aivan tupaten täynnä ihmisiä. Kävin katsomassa lauantaina puolen yön aikaan Vasagatanin terasseja. Jokainen terassi oli aivan täynnä eikä kadulla ollut tietoakaan mistään turvaväleistä.
On siis aivan turha syyttää epidemiasta ketään muuta kuin ihmisiä, jotka eivät ota suosituksia turvaväleistä tosissaan. Itse katsoin parhaaksi lähteä kotiin, sillä jos paikalla olisi ollut yksikin taudinlevittäjä niin nyt se on sitten taas tuhansilla ihmisillä.