Ruotsin koronaepidemian kauhistuttavuuden huippu lienee Eskilstunassa sijaitseva Djurgårdenin dementiahoitokoti, jossa puolet potilaista kuoli koronaan. Hoitokodissa oli 64 paikkaa, 29 potilasta kuoli. Nyt hoitokoti suljetaan.
Dementiakoti päätettiin sulkea sen jälkeen kun kunnan tutkimuksissa tuli ilmi, että hoitokodissa kaikki asiat olivat päin helvettiä. Ensinnäkin henkilökunta ei ole osannut kuin alkeellista tönkköruotsia eivätkä hoitajat ole siten millään tasolla voineet kommunikoida potilaiden kanssa.
Suurimmaksi ongelmaksi näyttää muodostuneen se, että vaikka hoitokodissa on ollut tarpellisia suojavälineitä, niin hoitajat ovat yksinkertaisesti olleet käyttämättä niitä. Kunnan tekemissä tutkimuksissa tulee ilmi, että hoitajien hygieniarutiinit ovat olleet kuin jostain kehitysmaasta ja esimerkiksi siirtyessä osastolta toiselle eivät hoitajat ole välittäneet vaihtaa esiliinoja tai hanskoja vaan näin levittäneet virusta ympäri hoitokotia osastolta osastolle.
Henkilökuntaa on kuvattu koronapommiksi, joka omalla toiminnallaan saattoi koko hoitokodin siihen pisteeseen, että ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sulkea se. Hoitokodin rutiineja yritettiin muuttaa jo aiemmin keväällä, mutta hoitajia tällainen asia ei ole kiinnostanut.
Huomattavaa on se, että hoitokoti on tullut aikaisemminkin esille monenlaisten ongelmien takia. Jo siis ajalta ennen koronaa. Ulkomaalaistaustaiset hoitajat ovat useiden toisistaan riippumattomien ilmoitusten mukaan jopa pahoinpidelleet potilaita; esimerkiksi potilaille on annettu litsareita ja muutenkin eri tavoilla kiusattu. Vanhuksia on myös rangaistu eri toimien takia. Jos he ovat vaikkapa unohtaneet asioita. Kyse on siis dementiapotilaista.
Nyt hoitokodin 64 potilaasta tähän mennessä on kuollut 29. Tilanne katsotaan siinä määrin pahaksi, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin sulkea hoitokoti.
Mitenkäs se suvakkien iskulause olikaan: monikulttuurisuus on rikkautta.
Huomattavaa tulee varmana olemaan myös että ketään
”hoitajista” ei tulla syyttämään yhtään mistään.
”Hoitajien hygieniarutiinit ovat olleet kuin jostain kehitysmaasta”, no vittu, sieltähän ne ovatkin 🙂 Voiko muuta odottaa henkilökunnalta joka on kotoisin enemmän ja vähemmän kolmansista maista, kotoisaa oleskelua oman kulttuurisen osaamisen kautta.
Miksi ja milloin läntinen maailma on menettänyt järkensä ja antanut täydellisen hulluuden vallata yhteiskunnan kaiken toiminnan. Vanhuksista ja muuten vajaakuntoisista ei välitetä paskaakaan, hyvänä esimerkkinä juuri tälläiset hoitajat omine rikkauksineen?
Meillä Suomessa ollaan menossa aivan samaan suuntaan, yhä enenevissä määrin hoitohenkilöstö koostuu kolmannen maailman kultamunista vaikka kaikki tiedostavat sen tosiasian, että niistä ei ole hoitamaan näitä thetäviä sillä tasolla joko kuuluisi vaatia.
Nyt kun vihreiden hullujen intersektionaalinen feminismi vielä saa vallan niin ollaan lopullisesti kusessa, hoitolaitokset ja muut tärkeät toiminnot siirtyvät kehitysmaalaisten haltuun, sen positiivisen syrjinnän siivittämänä.
Hiljalleen tulee hetki jolloin pitää alkaa miettimään mitä tälle edessä vääjäämättömälle ongelmalle tulisi tehdä?
Ja tämä oli vasta jäävuoren huippu. Tämä oli niin törkeää, että ei voida painaa villaisella. Mutta kaikkia muita törkeyksiä tapahtunee tuhansia kertoja enemmän ja niistä vaietaan toivoen ongelmien poistuvan itsestään.
Kunniavieraat käyvät sotaa kantaväestöä vastaan. Kaikissa ammateissa, kaikkialla, kaikin tavoin. Keinoina voivat olla niin piittamattomuus, valehtelu kuin aktiivinen pahanteko huipentuen terrori-iskuihin.
Ruotsalaiset ovat pulassa. Ratkaisukeinot eivät ole kauniita ja eurooppalainen ei niihin välttämättä pysty.
Jatkuvasti höpötetään kuinka ulkkiksia tarvitaan täälläkin hoitotyöhön. Mieluummin joku kuolinpilleri kuin tuollaiseen ”hoitoon”. Ties mitä muita kauheuksia tuollakin on tapahtunut.
Tämä se on vihervasemmistolaisten mielestä ihmisarvoista loppuelämää, kantaväestöllä ei ole ihmisarvoa etenkään vanhuksilla jotka on jätetty heitteille sukulaisten puolesta.
Monessa maassa on mennyt aivan päälaelleen tuo vanhustenhoito, se on pitkälti kovan luokan businesta ”hoivakodeille” ja lääkefirmoille.
Pääasia että ”ammattitaitoinen” halpatyövoima saadaan ”työllistettyä” ja vanhusten sekä omaisten kustannuksella tehdään hyvää tiliä.
Ei voi kuin harmitella näiden ihmisten (vanhusten) kohtaloa joiden puolesta kukaan (edes omaiset) ei tee mitään, onneksi se ei tule olemaan oma.
Jos tämä paska olisi päinvastainen, olisi koko eu, valtamedia, virkamiehet jne pää punaisena raivoamassa jotta törkeää rasismia!! Kadut olisi täynnä muslimeja jne riehumassa. Rasmus Paludan lähtee sitten linnaan istumaan totuuksien puhumisesta.
Suru oli varmasti suuri!!!
Voi saatanan perkele, nekö oikeasti hoitavat meidän vanhuksia!
Samaa se alkaa olla härmässäkin. Anoppini on eräässä Espoossa sijaitsevassa Esperin yksikössä. Muistisairas hänkin. Ainakin puolet osaston väestä on jo matuja ja kielitaito on niin ja näin.
Sinänsä kuitenkin yksityisellä puolella kun ovat niin lienee nettoveronmaksajia.
Eikös se ole RASISMIA kun nyt meni ei-valkoisilta työpaikat!!!! Kai he kuitenkin kaikki saavat MOJOVAT korvaukset tästä.
Äitini oli ruotsalaisessa vanhustenkodissa ja kun sinne soitti oli kuin olisi sirkukseen soittanut, täysi älämölö päällä. Puhelimeen vastasi ”Ali” joka kertoi itseasiassa olevansa kokki Marokosta. Muut ”hoitajat” tirskuivat ja möykkäsivät takana.
Sain suunnilleen raivarin ja pyysin saada sairaanhoitajaa puhelimeen. Hän tulikin mutta oli ruotsalainen nenäkäs nuori nainen, samassa möykkäporukassa kuin muutkin. Ei heitä saanut vaivata, ei heillä ollut aikaa puhua potilaista.
Tilanne meni lopulta siihen että tein ko. paikasta ilmoituksen Sosiaalihallitukseen. Nykyisin sama hoitolaitos on edelleenkin otsikoissa milloin minkin katastrofin takia, johtajat ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin ja kunta yrittää päästä epätoivoisesti koko paikasta eroon. Edes privaattipuulaakit eivät halua sitä ostaa koska laitos on niin toivoton ja henkilökunta paskaa.
Tämä ei tule nousemaan hesarin sivuille
Suomessa kanssa, mutta nyt toisinpäin.
Oma äiti on hoitokodissa dementian takia, siellä on muutama musta hoidokki samasta kärsimässä.
Hoitajat on suoraan sanonut että he pelkäävät noita kuollakseen, sillä dementtisenä niiltä poistuu kaikki itsehillintä ja ne pahoimpitelee hoitajia monta kertaa viikossa.
Noista ei edes uskalleta mihinkään ilmoittaa sillä tiedätte kyllä mitä silloin tapahtuisi koko hoitokodille.
Minua ei kukaan rättipää pistä. Käyn ykstyisellä ja valitsen sen suomalaisen hoitajatädin joka osaa hommansa.
Itse olen tehnyt sellaisen päätöksen että kun ikää tulee tarpeeksi eikä pysty enää itsestään huolehtimaan ja jos henki ei lähde ennemmin, lähden oman käden kautta, kuin se että joudun johonkin nykyisiin kidutuslaitioksiin. Joku performanssi ja näyttävä lähtö voisi kuulua valikoimaan.
Näin käy koska on tärkeämpää antaa verorahat Afrikkaan kehitystukena kuin omien vanhuksien hoitamiseen. Mutta, sitähän saa mitä tilaa ja lampaat äänestävät islamisteja lisää.
Ruotsissa suosittu tappomenetelmä. Eikä vain vanhusten vaan kaikkien jotka asuvat hoitokodeissa:
Kun asukas saa coronaoireita päätetään heti ettei häntä lähetetä sairaalaan vaikka mitä tapahtuisi vaan aloitetaan saattohoito/palliatiivinen hoito jonka tarkoituksena ei ole saada potilas tervehtymään vaan kuolemaan.
Jos potilaalla on hengitysvaikeuksia ei hänelle nuukuuden takia anneta happea vaan morfiinia joka jo itsessään on hengitystä lamaannuttavaa. Hapenpuutteessa oleva potilas alkaa pikkuhiljaa tukehtua kuoliaaksi mutta kamppailu/kituminen saattaa kestää monta päivää. Morfiinia senkun lisätään joten hengitys käy yhä huonommaksi. Lopulta tukehtuminen on fakta ja sydän pysähtyy, jos ei se ole jo aikaisemmin pysähtynyt mielettömän rasituksen vuoksi.
Sitten vaan ruumis heti mustaan, tiiviiseen ruumispussiin (samanlaisia kuin sodassa) ja pussi krematorioon! Heja Sverige, Lööperi ja Teknelli!
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/P9KoG5/eva-lott-anmaler-aldreboende-pappa-kvavdes-ihjal
Puolityötön pätkätyöläinen kiittää ja kuittaa.
Hedonismin aikakausi on päättyvä misogyyniseen, autotäärin hyväksynnän hakemiseen.
Lapset hautaavat vanhemmat elävältä hoivakoteihin ja lasten lapset vievät vanhemmat kuin koiran piikille.
Silloin kun puolet asukeista kuolee vanhainkodissa ,kyseessä ei ole suinkaan Koronan aiheuttama kuolema,vaan kyseessä on joukkosurma,valitettavasti.