Hesari nostaa framille tällä kertaa kovan luokan vihapuhujan

Hesari tekee taas sitä mitä parhaiten osaa. Tällä kertaa lavalla esitellään somalialainen Sakarie Ahmed Nuur. Kannattaa taas kerran esittä kysymys: Miksi tällaisia medioita, kuten Hesari, on olemassa?

Muuan mies, Jiri Keronen kertoo asiasta tarkemmin Facebook-päivityksessään. Kannatta lukea:

Hesari on kyllä laadukas media, kun nostaa kerta toisensa jälkeen näitä ääri-islamisteja esille jonain onnistuneen…

Publicerat av Jiri Keronen Fredag 10 juli 2020

 

Muutama suora lainaus Kerosen tekstistä:

– Hesari kuitenkin jättää kertomatta sen, että Sakarie on jo kuukausien ajan kannustanut seuraajiaan lähettelemään tappouhkauksia esimerkiksi ateistiaktivisti ja ex-muslimi Anter Yaşalle, jonka hän kokee olevan islamin petturi ja jumalanpilkkaaja. Yasa on saanut näitä tappouhkauksia jopa sadoilta Sakkekingin seuraajalta, Keronen kirjoittaa.

Keronen kysyy lopuksi:

– Melkein luulisi, että toimittajat tekevät tämän tahallaan. Luultavammin syynä on kuitenkin se, että toimittajat yleisesti ovat ammattitaidottomia eivätkä ota asiasta selvää, minkä lisäksi juuri nämä kaikista kyseenalaisimmat kaverit ovat keskimääräistä maahanmuuttajiaa huomattavasti enemmän tyrkyllä julkisuuteen.

Subscribe
Notify of
guest
34 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Aappa
Aappa
10.7.2020 12:04

Hesarin valetoimittelijat valehtelevine sakkekinkkeineen eivät pysty edes kuvittelemaan sellaista tuskaa ja kärsimystä, jota heidän pöyristyttävä typeryytensä aiheuttaa valistuneessa lukijassa – sen takia ei ole tullut hesaria luettuakaan vuosiin.

Kukavaan
Kukavaan
10.7.2020 12:08

”Sakarie on jo kuukausien ajan kannustanut seuraajiaan lähettelemään tappouhkauksia esimerkiksi ateistiaktivisti ja ex-muslimi Anter Yaşalle”

Tämä on aitoa maalittamista eli hyökkäyskohteen osoittamista ja muiden kannustamista hyökkäämiseen.

Minä
Minä
11.7.2020 04:57
Vastaa...  Kukavaan

Mutta kun se on poliittisesti sopivaa, niin siitä halutaan olla hiljaa.

Seppo
Seppo
17.7.2020 10:39
Vastaa...  Kukavaan

Nyt valtakunnansyyttäjä herätys! Mut ainiin, se tutkii vain valkoisia heteroja punakavereidensa yllytyksestä…

Joppos123
Joppos123
10.7.2020 12:13

Valtamedian toimittelijoilla kastuu haarat sitä nopeammin mitä uskomattomampi kurpitsavankkuritarina matulla on kerrottavana. Taustoja ei tietenkään tarkasteta koska sehän on rasismia ja onhan tarinankertojana kaiken epäilyksen ja arvostelun yläpuolella oleva ihqu jihadisti.
Tälläkin paskaperseellä tullee olemaan loistava tulevaisuus vihervasemmitolaisessa politiikassa tai itsemurhapommittajana.

K J
K J
10.7.2020 16:21
Vastaa...  Joppos123

KARI SUOMALAINEN:
comment image

Tuumailija
Tuumailija
10.7.2020 20:37
Vastaa...  K J

Harmi kun suomessa ei enää Karin jälkeen ole ollut oikeaa kriittistä pilapiirtäjää. Hän osasi tuoda oikealla tavalla huumorilla kipeitäkin tosiasioita julki, eikä kukaan säästynyt hänen kynältään.
Tämä oli oikeaa kantaaottavaa taidetta.

tutkiva lukija
tutkiva lukija
12.7.2020 18:12
Vastaa...  K J

Mahtavaa, ja niin totuudenmukaista. Siellä jo varmaan valtakunnan syyttäjä vuolee kynäveitsellä punakynää teräväksi syytekirjelmää varten. Valitettavasti ”pila-rohvessori” on jo tavoittamattomissa, eikä uutta kenguruoikeudenkäyntiä saada kasattua. Paljon pahaa on tapahtunut sen jälkeen, kun Karin pilapiirros Suomen portinvartijan vaihtamisesta spekuloitiin. (mulla on kaikki ”Kari-kirjat)

tutkiva lukija
tutkiva lukija
12.7.2020 18:30
Vastaa...  tutkiva lukija

tutkiva lukija täydentää.Se edellinen portinvartija oli Eila Kännö.

Anonyymi
Anonyymi
14.7.2020 05:12
Vastaa...  tutkiva lukija

Sitten tuli tasa-arvovaltuutettu Johanna Suurpää, joka esti Georg Ots-laivalta maahan pyrkivien somalien käännytyksen. Passit oli hävitetty tai sitten niiden kannessa luki ”Soumi”. Tästä urotyöstä kiitoksena hänet on palkittu rahakkaalla oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajan viralla, jossa hän hoitaa asioita kaikkien meidän suomalaisten iloksi ja onneksi.

nimellinen
nimellinen
10.7.2020 13:26

Sattans muslimit menkää kotimaahanne armeijaan, vittuako täällä elvistelette kun naisenne ja lapsenne on sodan keskellä?

nimellinen
nimellinen
10.7.2020 13:44
Vastaa...  nimellinen

Ainiin, asiasta toiseen; Välillä ei pääse suoraan tälle sivustolle koska ”captcha”? Tuo on ollut jonkunaikaa jo extrauutiset-sivustolla mutta nyt näköjään pt-mediassakin. Mikä on ”captcha?

Admin Pt-media
Admin Pt-media
10.7.2020 14:03
Vastaa...  nimellinen

Ai mikä captcha? Ota kuvakaappaus miltä se näyttää..

nimellinen
nimellinen
10.7.2020 14:20
Vastaa...  Admin Pt-media

Se on joku sivu, kun painaa linkkiä esim. tänne, niin herjaa jostain ip-osoitteesta..Voin lähettää sulle kuvan kunhan se taas tulee mun ruudulle.

nimellinen
nimellinen
10.7.2020 14:26
Vastaa...  nimellinen
Kusbä Zibuliz
Kusbä Zibuliz
13.7.2020 20:04
Vastaa...  nimellinen

Käyttäkää nyt hyvät ihmiset jotain ajantasaista palomuuri/haittaohjelman torjuntaa, ja vaihtakaa hiiteen sieltä chromesta vaikka FireFoxiin, jotain tuholaisia on koneella jos moisia paskoja kyselee ja herjailee.

Turhaantunut
Turhaantunut
10.7.2020 13:28

Ei muuta kun tekemään rikosilmoituksia tuosta kikkareesta ja jos ei poliiseja kiinnosta tutkia, niin silloin on ihan turha ikinä enää alkaa suomalaisia syyttämään jostain ”vihapuheesta”.
Tuosta mitä tuo kikkare suoltaa pieninkin tuomio on jo pari kuukautta linnassa.

Ansku
Ansku
14.7.2020 11:47
Vastaa...  Turhaantunut

Ja menee vielä Suomen armeijaan opettelemaan aseiden käsittelyäää.tuo tuli ensimmäisenä mieleen, kun luin eilen tätä juttua….ei hyvältä näytä….

Patsipate
Patsipate
10.7.2020 14:17

Kurdit ovat usein marksisteja, ja Yaca Ei ole poikkeus. Keronen on huuhaamies ja kukkelinheiluttaja ja jonkun mielestä persukommunisti, aivan kuten ateisti ja sionistijuutalainen Jewcy Bergroth Halla-aho.

https://www.vastarinta.com/halla-aho-puolusteli-vaalirahan-vuoksi-itseaan-myynytta-perussuomalaista/

Turhaantunut
Turhaantunut
10.7.2020 16:49
Vastaa...  Patsipate

Käyppä syämässä purkillinen hurrien ”herkkua” jos se auttais pääkoppaasi selviämään.

Ruotsin saavutus.JPG
Turhaantunut
Turhaantunut
10.7.2020 20:30
Vastaa...  Admin Pt-media

Voipi olla, samaa häyryä molemmat.

Hassanin ihmeelliset tarinat
Hassanin ihmeelliset tarinat
10.7.2020 14:33

Paskaperse valehtelee suvakkitoimittelijalle joka hihittelee ihqua muslimia. En ole hesaria lukenut vuosiin minäkään. Ja ylen suhteen on todettava, että tässä eräs päivä selasin kanavia, niin yle 1 afrikkaa, yle 2 homot ja lesbot jne, yle fem lähi -itää. Missähän se agenda on? Ja asiasta toiseen kun olen tässä vähän sivusilmällä seurannut tätä kaivopuisto keissiä, niin hiljaista on valtamediassa. Jos olisi joku kamelikuski saanut päihinsä jne, otsikot huutaisivat että natsit murhasivat vaikkapa leenan ihanan mussukan.

Woah
Woah
10.7.2020 15:03

Voi miksi suljetut laitokset suurimmaksi osaksi ajettiin alas, tämäkin jantteri kuuluisi lukkojen taakse oikeasti.Tervettähän tuosta ei enää saa normaaleilla keinolla ja eristäminen olisi ainut keino.

Pirtsakka
Pirtsakka
10.7.2020 15:54

Jaa ettäkö ”haluaa suojella uutta kotimaataan kaikelta pahalta” ? Sallikaa minun nyt edes nauraa.

Mulla olisi kyllä yksi hyvä ehdotus, miten itsekukin, myös tuo kuvassa ylvään ja omahyväisen näköisenä esiintyvä tyyppi, pystyisi Suomea suojelemaan, mutta kun meiltä palstalle kirjoittavilta pyydetään hillittyä kieltä. Eipä silti, palstan lukijat ovat niin älykkäitä, että ymmärtävät viestin vain pienen vihjeen avulla, ilman ylimääräisiä sanoja jotka sitten voisivatkin osoittautua ei-niin-hillityiksi.

Juha II
Juha II
10.7.2020 16:47

Suvakit ovat äärimmäisen sairasmie4listä porukkaa, joka pitäisi eriyttää normaaleista suomalaisista omaksi ”rodukseen”, Heidät voitaisiin ympätä somaleihin, koska molemmat ovat kaikkea muuta kuin edukseen tässä ihmiskunnan kirjossa.

Ihmisen alas vajoamisella ei ole mitään laki -syvyyttä!

Noname
Noname
10.7.2020 19:00

Kauankohan jaksaa sen jälkeen kun tajuaa ettei suomessa opetetakaan tappamaan ihmistä. Varsinkaan millään teräaseella. Ja että märistä housuista valittamalla ei pisteet nouse.
Mahdollisesti toki käy inttinsä jonain sometoimittelijana toimiston puolella jonka jälkeen rehvastelee puolustuskyvyillään.

Evplasse
Evplasse
11.7.2020 06:05

Miksi tuoda pakolaisia maasta, joissa ihon suojakerroin on 50, pimeään pohjolaan. Eivät saa auringosta riittävästi d vitamiinia, joka aiheuttaa mielenterveys ongelmia, heistä tulee
täällä vielä hullumpia.
Vituttaa katsoa amuteevetä nykyisin joka viikko joku petteri arvostelemassa suomalaisuutta

Trampas
Trampas
11.7.2020 06:43
Vastaa...  Evplasse

Yksikin aamu pahoitin mieleni, kun ylen aamuteeveessä toivottivat hyvää huomenta ja seuraava lause alkoikin taas sanalla”turvapaikanhakijat”. Kanava vaihtui. Tätä tapahtuu valitettavan usein.

toni lajos
toni lajos
11.7.2020 06:18

Mikäli maahamme tunkeutuvan huulet muistuttavat erehdyttävästi matkalaukun kahvoja, tullimies olisi oikeutettu eväämään pääsyn maahamme, ei valitusoikeutta.

jaska jokunen
jaska jokunen
11.7.2020 06:45

Entä jos toimittajat ovat näiden rikollisten kavereita? Sehän selittää sen että he kirjoittavat heistä.

pöh
pöh
11.7.2020 10:58

Se on kaikkein kummallisinta että ne ns. tasa-arvon, seksuaalivähemmistöjen puolesta puhuvat ym rasismin vastustelijat kannattavat ääri-islamia.
Vaan keskusteluissa kyllä huomaa että heidän kykynsä ajatella järkevästi on viety viimeistään siellä yliopistoissa.
Niin kai se aivopesu toimii?

Emmie Muista
Emmie Muista
11.7.2020 14:31

Oliko tää SakkeKing joku joka netissä pikkutyttöjä jaagasi?

Särmääjä
Särmääjä
11.7.2020 18:06

Aivan täydellinen kuntavaaliehdokas taas demukoille kunhan ensin on jihadoinu Suomen armeijassa aikansa.