Maahantulija palkittiin sytyttämästään rasvapalosta

Muuan somalialaistaustainen nainen Leyla Mahemed Mahamud sai kunniaa ja mainetta kun sammutti itsesytyttämänsä tulipalon. Kiitosta ja kukkia on satanut Boråsin alueen palolaitokselta ja Boråsin vuokra-asuntoyhtiöltä.

Muutama viikko sitten Leyla oli kokkailemassa rasvaista ruokaa keittiössään. Sattui tapahtumaan, että rasva roihahti pannulla liekkeihin. Leyla kertoo asumiseen erikoistuneessa lehdessä Hem & Hyra, että palava paistinpannu sai ensin aikaan paniikkia, mutta siten hän keräsi itsensä ja otti tiskipöydän alta palopeitteen ja heitti sen palavan rasvaisen paistinpannun päälle.

Palo sammui.

Keittiöön ei tullut suurempia palovaurioita, lähinnä palaneen rasvan tuoksu, joka piti tuulettaa pois. Palokunta kuitenkin itki lämmintä itkua itsesytytetyn palon sammuttamisen takia, että palolaitos päätti palkita Leylan kukkasilla ja kiitoksilla.

Myös Boråsin vuokrataloyhtiö muisti Leylaa sytyttämästään ja sammuttamastaan tulipalosta:

– Hyvin toimittu. Leyla teki kaiken oikein.