Dagens Nyheter teki taannoin tutkimuksen, jonka mukaan joka viides ruotsalainen oli sitä mieltä, että on negatiivista jos naapurissa asuu henkilöitä, jotka tulevat Lähi-idästä, Afrikasta tai ovat muslimeja. Tutkimuksen teki Novus.
Asia herätti tietenkin suurta huomiota ja muukalaisvihamielisyyden kerrotaankin lisääntyneen. Tätä ovat todistaneet useat uusruotsalaiset. Tasa-arvoministeri Ruotsin vihreiden Miljööpuolueen Åsa Lindhagenin mukaan rasismi onkin yksi Ruotsin suurimpia ongelmia.
– On tärkeää, että ei tuoda etnisiä ryhmiä ongelmana, sillä se aiheuttaa itsessään polarisaatiota (eli ikään kuin kahtiajakoa).
Lainaus loppuu.
Tutkimuksen joka viides on toisin sanoen 20 % väestöstä. Nämä 20 % ovat asuneet tai asuvat sellaisissa paikoissa kuten Malmö, Rinkeby tai jossain muussa lähiössä, jossa maahanmuuttajien osuus on suuri. Näillä alueilla ruotsalaiset ovat vähemmistönä ja heillä on kokemusta juuri niistä negatiivisista puolista mitä tulee kehitysmaista tapahtuvan maahanmuuton seurauksena..
Olen itse asunut vuosia Tukholman Rinkebyssä ja Kistassa, jotka ovat niitä ns. ongelma-alueita. Rinkebyssä maahanmuuttajien osuus on liki 100 % eikä siellä nykyään luultavasti edes enää asu yhtään ainoaa ruotsalaista. Kistassa maahantulijoiden osuus on reilu 70 %.
Millaista on asua näillä alueilla?
No se on suurin piirtein jotain sellaista kuin asuisi ulkomailla. Et ymmärrä ympärillä puhuttavaa kieltä, kaupan kassalla saatat olla ainoa, joka puhuu kassalle ruotsia. Kauppojen valikoima ei muistuta yhtään sellaista valikoimaa jollainen on tavallisissa ICA-kaupoissa tai COOP-marketeissa (vrt. Prisma, Citymarket tms). Rinkebyn tai Kistan ruokakaupoista on helpompi löytää halal-lihaa kuin ei-halal-lihaa. Alueiden pienet kivijalkakaupat ovat sisältä ihan kuin olisi jossain Afrikassa, Lähi-idässä tai Intiassa.
Jos satut astumaan parturiin niin voi olla varma, että olet ainoa valkoinen jonottamassa. Värilliset ihmiset saattavat jopa nostaa kulmiaan kun valkoinen astuu liikkeeseen.
Metroasemien ulkopuolella seisoo kymmenistä nuorukaisista koostuvia jengejä, jotka käyttäytyvät uhkaavasti muita ihmisiä kohtaan. He etsivät uhreja.
Näillä alueilla asuvat ihmiset eivät oikeasti edes tiedä mitä on rasismi. Miten he voisivat tietää, sillä he eivät kohtaa koskaan ruotsalaisia ihmisiä. Tai no ehkä silloin, kun käydään sosiaalitoimistossa kuittaamassa kuukausiraha. Tosin näiden alueiden viranomaisetkin ovat tulijoita. Useimmat uusruotsalaiset eivät siten yksinkertaisesti voi kohdasta rasismia. Jos minä valkoinen mies menisin Rinkebyhyn ja alkaisin rasisteeraamaan, niin Mononen hakisi minut sieltä pois.
Rasismi ei ole Ruotsin ongelma vaan massamaahanmuutto ja sen tukijat.
1. Massamaahanmuutto aiheuttaa suurta eriarvoisuutta työ- ja etenkin asuntomarkkinoilla. Ruotsalaisen on käytännössä mahdotonta saada Tukholmasta kunnallista vuokra-asuntoa. Kaupunkialueella jonot ovat luokkaa 30 vuotta, pienimmillään Husbyssä 7 vuotta. Nämä siis silloin, kun tavallinen ruotsalainen asettuu asuntojonoon.
Sen sijaan uusruotsalainen astuu aina jonon ohi. Esimerkiksi oleskeluluvan jälkeen he saavat ns. kotouttamisohjelman ajaksi kahdeksi vuodeksi ILMAISEN ASUNNON. Uusruotsalainen priorisoidaan asuntoasioissa aina ruotsalaisten ohi.
2. Useimmat tulijat eivät ole mitään pakolaisia vaan he tulevat tänne vain siksi, että täällä voi elää mukavaa ilmaista elämää verrattuna omaan paskamaahan. Ilmaisen asunnon lisäksi he saavat veronmaksajien tukemia suojatyöpaikkoja tai muuten ilmaisen ylläpidon. Ruotsalainen veronmaksaja käytännössä elättää suurimman osan tulijoista.
3. Uusruotsalainen juuri-maahan-tullut saa ilmaisen hammashoidon. Tai joutuu maksamaan 50 kruunun omavastuun. Kun taas ruotsalainen joutuu maksamaan hammashoidostaan täyden summan.
4. Ruotsalaisista on tehty oikeudettomia. Kun ruotsalainen joutuu rikoksen uhriksi, niin varsinkin pienempiä rikoksia ei edes tutkita. Siitä huolimatta, että tapahtumasta olisi videokuvaa tai muita todisteita. Näiden oikeiden rikosten sijasta poliisi priorisoi tärkeäksi rikoksiksi esimerkiksi “rasistiset rikokset”. Joku helposti loukkaantuva muslimi voi saada kokemastaan “rasismista” enemmän korvauksia kuin terrori-iskussa kuolleen Ebba-tytön isä.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
On mielenkiintoista nähdä, että tuleeko raja jossain vastaan ja kansa kääntyy nykyisenkaltaista politiikkaa vastaan suuressa mittakaavassa.