Kiirunassa tapahtui keskiviikkoiltana hieman merkillinen murha/ tappo. Nuorukainen pisti toisen hengiltä julkisen liikenteen linja-autossa.
Sekä tekijä että uhri ovat alaikäisiä, joten poliisi on ollut tapahtumien kulusta hyvin vaitelias. Se tiedetään, että nuorukaisten välillä tuli klo 21.00 jälkeen riitaa linja-autossa. Autossa oli joitakin muitakin matkustajia.
Yhtäkkiä toinen kaivoi puukon esille ja löi useita kertoja toista puukolla. Kuollut on vuonna 2003 syntynyt lähi-itätaustainen henkilö. Myös tekijä on Lähi-idästä, ns. hybridikiinalainen, joiden ikä on aina alle 18.
Surmaajan kerrotaan olleen Kiirunassa jonkinlainen pikkugangsteri. Hänen väitetään surmanneen isänsä kanssa jo aiemmin miehen. Nyt uhriksi joutunut nuorukainen olisi väitteen mukaan ollut vainon kohteena jo pidemmän aikaa, joka nyt sitten huipentui bussiin.
Seurataan tilannetta.