Leikitään ajatuksella, että muutaman kymmenen vuoden kulutta Pohjoismaiden väestö on parantunut siten, että iso osa väestöstä on nigeriaanoja. Oletetaan siihen vielä muutama kymmenen vuotta lisää siten, että väkimäärästä suuri enemmistö on nigeriaanoja ja he ovat päässeet muokkaamaan kaupunkikuvaa mieleisekseen. Eli ovat muuttaneet Pohjolan Nigeriaksi.
Millaiselta voisikaan näyttää valoisan pohjolan kylän raitit? Sitä ei tarvitse arvailla. Onneksi meillä on Google ja voimme sohvaröhnöttää nigeriaanojen maahan Nigeriaan läppärin välityksellä.
Minne tahansa Googlen Street Viewin ukon siirtää, siellä on silmänkantamattomiin paskaa, roskia, rähjäisiä hökkeleitä, avoviemäreitä, lisää paskaa ja roskaa.
Maailman ääriin asti paskaa, kurjuutta, roskaa, avoviemäreitä ja infraa, joka on suoraan kuin… kehitysmaasta. Yllä oleva kuvat ovat Nigerian pääkaupungista Lagosista. Mutta arkkitehtuuri on aivan samanlaista missä tahansa toisessa kaupungissa. Esimerkiksi Keski-Nigeriassa sijaitseva Ibadanin kaupunki:
Kaupunkien keskustoista löytyy joitakin alueita, joissa on “oikeita taloja”, mutta esimerkiksi kuvan rakennus on pankkitalo. Sinne ei ole perusnigeriaanolla mitään asiaa. Eikä taloa ole rakentanut nigeriaano vaan luultavasti kiinalaiset tai kuka siellä nyt sattuukaan olemaan rahamies. Kaiken kaikkiaan kaupungin keskusta on ihan samaa paskaa kuin ei-keskustassa.
Tällainen tulevaisuus on odotettavissa. Jos on luotamme siihen, että nigeriaanot ovat Euroopan pelastus, voimme luottaa siihen, että Eurooppa näyttää kuten kuvissa.
————
[rps-paypal]