Borlängessä etelämaalainen veri kiehahti perjantaiyönä. Nimittäin somalitaustainen taksikuksi ajoi taksillaan väkijoukkoon. Usea ihminen loukkaantui ja kuskia epäillään nyt murhan yrityksestä.
Tapahtumat alkoivat perjantai-iltana klo 23.45 aikaan kun taksikuski ajoi väkijoukkoon autolla. Kolme loukkaantui, joista yksi vakavasti. Poliisi kertoo, että tilanne paikalla oli hyvin kiihtynyt. Taksikuski autoineen oli edelleen paikalla ja poliisi onnistui ottamaan kuljettajan kiinni.
Silminnäkijöiden mukaan kuljettaja ajoi tietoisesti ihmisten päälle. Hän oli mm. pysähtynyt, peruuttanut ja ottanut vauhtia ja ajanut uudestaan ihmisten päälle.
Mitään motiivia teolle ei ole tullut esille. Poliisi ei tutki kuitenkaan asiaa terroristitekona vaan pelkkänä murhan yrityksenä. 30-vuotias kuljettaja on toistaiseksi pidätetty ja vangitsemista tullaan esittämään tämän päivän aikana tai huomenna. Siitäkään ei toistaiseksi ole tietoa, että oliko loukkantuneilla jokin kontakti taksinkuljettajaan. Erään tiedon mukaan uhrit olivat niin ikään somalitaustaisia.
Kuljettajan työnantajan Taxi Borlängen edustaa kertoo uutisille, että kuljettaja oli työskennellyt vuosia ilman mitään moitteita. Yhtiö ei osaa kertoa, miksi kuljettaja on kilahtanut tällä tavalla.