Kunnat pohtivat pitäisikö hoitajien sittenkin osata ruotsia

Maahanmuuttajakunta Botkyrkassa ollaan tehty ennakkopäätös, että kaikilta henkilöiltä, jotka hakeutuvat vanhusten hoitopalveluun töihin, vaaditaan jatkossa kunnon ruotsin kielen taitoja.

SVT:n uutisten mukaan kunta on saanut viime aikoina paljon valituksia vanhuksilta ja omaisilta, että vanhustyön parissa työskentelevillä henkilöillä on suuria puutteita ruotsin kielitaidossa. Botkyrkan kunnan hoitolautakunnasta kerrotaan uutisille, että kunnan suuri maahanmuuttajaprosentti, ja sitä myötä eri kielten taito on suuri vahvuus kunnalle. Mutta samalla kuitenkin halutaan, että hoitajat osaavat ruotsiakin.

Samoja ongelmia on Södertäljessäkin. Monet ruotsalaiset vanhukset eivät ylipäätään edes puhu kotihoitajille, koska hoitajat eivät osaa ruotsia ja puhuminen on pelkkää sönkötystä yrittää saada asia ymmärretyksi.

Botkyrka tarjoaa niille hoitajille, jotka kokevat puutteita kielitaidossaan, pienen käytännön kurssin, jota voi käydä työajalla.


Kommentti: Olen seurannut nyt muutaman kuukauden erästä Facebookin keskustelupalstaa “Tarjolla vapaita työpaikkoja/ etsitään työtä Tukholmasta”-palstaa. Silmiinpistävää on se, että parikymppiset afgaanijorkit etsivät nyt kuumeisesti työtä kotihoidon parissa.

Kotihoitajista ja erilaisista vanhusten ja vammaisten avustajista on jatkuva huutava pula, varsinkin nyt korona-aikana hoitajapula on pahentunut.

Koululain puitteissa tilapäisen oleskeluluvan saaneet afgaanit ovat nyt saaneet koulut loppuun ja heillä on se puoli vuotta aikaa etsiä vakituinen työ. Työ taas ei kasva puissa, joten turvapaikka-aktivistit ovat paneutuneet siihen asiaan täysillä, että afgaaneja saadaan kotihoidon piiriin töihin. Ikuinen oleskelulupa vanhusten kustannuksella.

Miltä kuulostaa? Hoitajista on kova pula. Ja siihen hommaan palkataan sitten ammatti- ja kielitaidottomia afgaaneja, joiden taustoista ei tiedetä yhtään mitään. Jonka jälkeen saadaan lukea juttuja, miten silmiin laitettiin vahingossa liimaa silmätippojen sijasta eikä vanhukset ylipäätään ymmärrä mitä hoitaja puhuu.