Pt-median 6-vuotis juhlapäivä taas käsillä

Pt-media, ennen paavotajukangas.com, täyttää näillä näppäimillä 6 vuotta. Kuusi vuotta ja monta tuhatta juttua. Vietetään siis reipasta 6-vuotis juhlaviikkoa.

Vuonna 2014 loppukesästä kehittelin ideaa blogista tms. Alussa oli muutamia erilaisia viritelmiä, mutta en jaksanut innostua niistä. Yksi oli ruotsiksi kirjoitettu ”Suomalaisen elämää Ruotsissa”. Mutta ketä muka kiinnostaa lukea jonkun juopon elämästä Ruotsissa? Toinen oli ”Vainoharhaisia ajatelmia, eli tarttuuko ruoka paistinpannuun vai paistinpannu ruokaan”. Kyseessä oli siis hyvin syväfilosofinen ajatelmakuvio. Siihen samaan kuului ”Palaako valo jääkaapissa kun oven laittaa kiinni?” Ei jaksanut sitäkään, koska nyt en yksinkertaisesti saanut selville tarttuuko ruoka paistinpannuun vai toisinpäin.

Sitten perustin paavotajukangas.comin, jonne kirjoittelin mitä kirjoittelin. Kunnes tuli invaasiovuosi 2015, joka oikeastaan räjäytti pankin. Tai tässä tapauksessa tyhjän säästöpossun. Vietin pitkiä päiviä Tukholman T-centralissa ja ympäri kyliä selvittämässä sotapakolaisten reittejä Ruotsista Suomeen. Samalla sitten rasistuin ja kehittelin ajatusta hyvin rasistisesta nettisivusta. Joka sitten muutti muotoaan nykyiseksi Pt-mediaksi. Vale- ja vihasivustoksi, tai pseudomediaksi, kuten suvakot sanovat.

Tuosta sitten muovautui se lopullinen ajatus kirjoittaa asioista, joista nyt kirjoitan. Pt-median suurin vahvuus kai onkin juuri se, että on olemassa paljon suomalaisia, jotka tuntevat Ruotsin hyvin, mutta ei ole kovin montaa, jotka tuntevat uusruotsalaisia niin hyvin kuin meikäläinen. Ja jotka ”näkevät” aitiopaikalta mitä tapahtuu. Ja millaiseksi Suomikin saattaa muodostua, jos homma jatkuu kuten Ruotsissa on jatkunut. Lisäksi hyvä tuntemus ja seuranta Tanskan ja Norjan medioista. Kaupanpäälle vielä tuttavuuksia muihin pohjoismaalaisiin rasisteihin plus alamaailmaan. Niistä on Pt-media tehty.

Näissä merkeissä on mennyt siis 6 vuotta. Välillä asuin Virossa muutaman vuoden. Mutta sitten muutin takaisin Ruotsiin. Miten Pt-mediaa muka voisi toimittaa, jos ei asuisi pelipaikoilla?

Yhden miehen media, jossa on mukana joitakin avustajia. Silloin tällöin joitakin yksittäisiä kirjoittajia. Lisäksi on vinkkimiehiä ja ”alamaailman asiantuntijoita”. Monia juttuja taustoitetaan näiden alamaailman asiantuntijoiden avulla. Ne tietävät enemmän kuin valtamedian sössöttävät toimittajat yhteensä. Kuka tahansa voi kirjoittaa poliisien tiedotteiden pohjalta juttuja, tai siteerata SVT:tä, mutta kukapa esimerkiksi tietää Botkyrkan mafian taustoja tai Kööpenhaminan tuplamurhaan johtavia tekijöitä. Eipä ole tullut vastaan missään muualla.

Kuudessa vuodessa olen kirjoittanut yli 6 500 juttua, parhaimmillaan 5-10 artikkelia päivässä. Joskus on laatua, joskus ei. Mutta kun kysytään kuka tekee pitkäjänteistä työtä melkein pelkästään huvin ja urheilun vuoksi, niin eipä löydy montaa kirjoittajaa. Tämän alan peruskulmakivi on pitkäjänteisyys. Tiedän, että Pt-media ei tule koskaan olemaan mikään kultakaivos, mutta en teekään tätä hommaa rahan takia. Kirjoitan siksi, että olisi olemassa edes jonkinlainen vaihtoehto sössöttäville medioille ja harhaatikoille.

Kiitos kuuluu myös lukijoille ja tukijoille. Ilman lukijoita ei olisi koko mediaa. Tukijat taas tuovat pientä extraa tähän touhuun, joka motivoi jatkamaan päivästä toiseen. Lukijat ovat meikäläiselle sama asia kuin hevibändille kuulijat. Kuka muka jaksaa veivata kitaraa aamusta iltaan, jos kukaan ei kuuntele musiikkia. Aamun ensimmäinen teko ennen hampaiden pesua on tsekata onko tapahtunut jotain, josta voisi täräyttää artikkelia eetteriin. Illan viimeinen ajatus taas on viimeinen tsekkaus, josko olisi vielä jotain, josta voisi kirjoittaa.

Että ei muuta kuin pitkää ja kosteaa viikonloppua, mutta hei, ei sitten ryypätä itseä hengiltä!

Paavo

Subscribe
Notify of
guest
17 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Sherlokki suvakko
Sherlokki suvakko
14.8.2020 12:52

Onnee Pave!

Skandinavistan
Skandinavistan
14.8.2020 13:11

Ei muuta kuin hölkynkölkyn. Kiitos hyvistä jutuista ja vaivannäöstä. Olet avartanut monen näkökulmaa asioihin. Samoin kommentoijat. Kiitos myös heille omasta puolestani. Olette inspiraationi omien kokemusteni lisäksi. On hienoa, kun on tälläinen palsta, mihin voi ns vittuilla. Toki överiksi on välillä mennyt. Harmittaa,kun en voi/pysty taloudellisesti kantamaan paljon ns kekoon. Mutta hengessä ollaan mukana. Auon päätäni loppuun asti suvakki hörhöille jne. Mutta kippis ja kiitos. ( Kumartaa paavolle ).

Klaus
Klaus
14.8.2020 13:57

Kiitokset laadukkaasta ja pitkäjänteisestä puurtamisesta muiden hyväksi. Tuollaisia kun olisi monta niin maailma olisi aivan toisenlainen. Toivotan tuottoisaa tulevaisuutta ja matkailuauton remontin etenemistä. 🙂

Last edited 1 month ago by Klaus
Oloneuvos
Oloneuvos
14.8.2020 14:38

Hyvä että jaksat kirjoittaa ruotsin tapahtumista, eihän me muuten tiedettäs yhtään mitään. Suomessa valtamedia kirjoittaa vaan jostain Madeleinen New York elämästä.. Ei muuta kun kippis.

kanander
14.8.2020 14:52

Tämä on henkireikä suomalaiselle, joka kärsii suvakki-Suomen sensuurista. Viime ajoilta tulee mieleen väestöennusteet Ruotsin mamuttumisesta. Karmea tulevaisuus varsinkin ikääntyneille ihmisille. Sama uhkaa suomalaisiakin. Nykyinen väestön enemmistö ei ole havaitsevinaan värillisten väkivaltaa, raiskauksia, varjotaloutta ja reviirien valtausta.Varoitettu on mutta ei enää auta kun sonnat on housuissa.

Kiitoksia Paavo.

TeeJee
TeeJee
14.8.2020 14:54

Onnea kuudelle vuodelle! Toivottavasti jatkat vielä toiset kuusi vuotta. Kirjoitat hauskalla tavalla, juttusi jää mieleen, naurattaakin monesti ( raadot puskassa ) Olin myös useasti T-centralissa 2015 ja minustakin tuli ”rasse” . Voi vee ne Röda Korsetin suvakit mm.
Hyvää viikonloppua!

Terhomatti Hämeenkorpi
Terhomatti Hämeenkorpi
14.8.2020 15:15

Jepp, Pate, kiitos ja tsemppiä! Kuulolla ollaan ja palaillaan, mutta viikonloppuna edetään otsanahkaa rypistäen…

lihava duunari
lihava duunari
14.8.2020 15:23

kiitos paavo

Turhaantunut
Turhaantunut
14.8.2020 16:03

Onnea Pavelle!
Nyt ikää jo sen verran että vaikkapa somaliassa olisit jo alttarille valmis.

Skandinavistan
Skandinavistan
14.8.2020 16:35

Jatketaan. Lenkkeilen paljon ja todistin sellaista mikä sai ns vereni kiehumaan. Oli tilanne, missä hyvännäköinen skandinainen nousee autosta. Oli kuntosali trikoot päällä. Samaan aikaan oli muslimi naisia istumassa nurmikolla nöyrästi. Ja matu äijät vislaili. Ja tekemässä muuttoa. Sen seurakunnan vieressä, missä erään pää katkaistiin. Kun suvakki kohtasi todellisuuden. Joka tapauksessa, mikään ei ole muuttunut. Samaa voisi sanoa esim Hämeenlinnan tapauksessa. Vaikka pää irtoaa kunniamurhan takia, se vaan on yksittäistapaus. En vaan voi käsittää suomalaisten tyhmyyttä. Tottakai tajuan, että oma kokemus ns hämärtää asioiden suhteellisuutta. Mutta tämä ei koske näitä joukkoraiskaajia jne, joilla se on ns takaraivossa.

kanander
14.8.2020 19:41
Vastaa...  Skandinavistan

Kumpaa Suomessa sorretaan enemmän: somalimiestä tai somalinaista? Varmaankin somalinaista mutta kuka sortaa?

Pinlaareni
Pinlaareni
14.8.2020 17:10

Kiitos Paavo sinulle hyvästä työstäsi. Ja onnea. Toivottavasti jaksat jatkaa arvokasta työtäsi. Laitan ensi viikolla hiukan tukea tulemaan.

joku muu
joku muu
14.8.2020 18:50

Onnea! Ja hyviä juttuja. Ilman näitä tietoiskuja ja faktoja tietämys Ruotsista olisi vain valtamedian varassa joka pimittää kaiken tiedon.

Pieni lahjoitus meni sotakassaan.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.8.2020 20:57

Kiitos hyvästä puurtamisesta ja **tosti onnea! (Justiin ehtii tälle päivälle vielä.)

Kello näköjään jonkun muun maan ajassa, kolme tuntia jäljessä.

Last edited 1 month ago by Fatwantarkistaja
Kilttimies
Kilttimies
15.8.2020 23:26

Onnittelut kuusivuotiaalle. PT-media eroaa ääripäiden samanmielisyysalustoista siinä, että täällä ei ole mitään yksimielisyyspakkoa. Toki terveperäinen rasismi vaikuttaa olevan enemmistön voisiko sanoa rotuominaisuus, mutta blokatuksi tuskin tulee, vaikka kärsisi lievästä suvakismista. Silakat,Varikset etc. kööreineen ovat siis niin toivottoman idiootteja, että vastaavat asialliseen kysymykseen blokkaamalla.

Tietenkin on mahdollista, että täällä juoksutetaan mielikuvitusta siis hirmuvaarallisen äärioikeistofasismin tai peräti Putinokratian piikkiin, mutta minkäs teet, kun virallinen media höpertää omien pimeyden voimiensa paimentamana. Invaasion raskaat ajat sen opettivat muillekin kuin Paavolle. Ps. Ettei vain olisi oikealta nimeltään Pavel tms.?

GLGL
GLGL
16.8.2020 00:51

Paavon uutisointi on paljon laadukkaampaa, kuin ns. valtamedian. Luulisi ”ammattitoimittajia” hävettävän.
PT-median uutisointi tulee joka päivä luettua. Kiitos!
Joku päivä pistän rahallistakin tukea tulemaan, kunhan tästä talous normalisoituu.
Kaikille lukijoille: Jättäkää se isis-sanomat markettireissulla ostamatta ja laittakaa säästynyt raha Paavolle.

Hyvää työtä
Hyvää työtä
18.8.2020 10:33

Kiitos paavo! ..hyvästä työstä ja erityiskiitos siinä sivussa sananvapauden puolustamisesta!

Itselleni tänä pt-media on ennenkaikkea avoin keskustelu foorumi, missä voi ”tykitellä” sellaisia mielipiteitä joita suomen paskamediat sensuroi.

Jatka samaan malliin!