Katalysaattorit uusi ammattivarkaiden kohde

Kun vanhat varkaudet eivät ole enää toimivia, niin keksitään uusia. Tällä hetkellä Etelä-Ruotsissa auton katalysaattorit ovat supersuosittuja varkauskohteita.

Elokuun puoliväliin mennessä oli eteläisen Ruotsin poliisipiirissä tehty rikosilmoitus 440 katalysaattorivarkaudesta. Yksin elokuussa 190 varkautta. Verrattuna viime vuoteen, jolloin varkauksia oli vain yksittäisiä.

SVT:n uutisen mukaan poliisi on ottanut viime viikkojen aikana useita varkaita rysän päältä kiinni. Silminnäkijät ovat soitelleet työn touhussa parkkipaikalla olleista varkaista.

Varkaiden suosikkiautoja ovat Toyota Prius. Uutisissa arvellaan, että suurin osa katalysaattoreista häipyy ulkomaille. Vaikuttaa, että varsinkin Romanian suunnalta tulee katalysaattorivarkaita.


Metalleja tuntemattomalle ihmiselle voi olla mysteeri miksi auton alta viedään joku katalysaattori. Katalysaattori sisältää arvometalleja palladiumia, platinaa ja rodiumia. Rodium on esimerkiksi kultaakin kalliimpaa.

Pohjoismaissa yhdestä katalysaattorista saa autosta ja mallista riippuen muutamasta kympistä muutamaan sataseen. Yhden katalysaattorin pöllintä ei siis ole kannattavaa, mutta kun hommaa tekee systemaattisesti useamman auton yötahtia, niin käteen voi jäädä kohtalaisestikin tiliä.

Tosin ei ole mitään hajua mitän itä-eurooppalaiset liigat toimivat. Eli myydäänkö tavara tukkuna jollekin vai miten.

 

[rps-paypal]