Solnan hautausmaaraiskaajat yrittivät haudata uhrinsa elävältä

Kuvassa vanhempi hautausmaakiduttaja-raiskaaja 21-vuotias Jahani. Jahani on kurdiaano.
Solnan hautausmaakidutus-raiskauksesta tulee esille uusia kauhistuttavia piirteitä. Kun kuvittelee, että on kuullut kaiken, niin aina tulee uusi juttu, joka vetää uuden ennätyksen.

Aftonbladetin tietojen mukaan Jahani Asl Ali ja El Hani Amin olivat todella vedossa. Uusruotsalaiset olivat yrittäneet ensin myydä huumeita kahdelle entuudestaan tuntemattomalle pojalle, mutta nämä eivät halunneet ostaa. Pojat yrittivät poistua paikalta. Huumeenmyyntiyritys tapahtui jossain lähikadulla eikä vielä oltu kirkkomaalla.

Kun pojat pyrkivät irtaantumaan uusruotsalaisista niin he kävivät nyt väkivaltaisiksi ja pakottivat nuorukaiset hautausmaalle. Alkoi kidutus, jonka motiivi on täysin mysteeri.

Ensin nuorukaisia oli siis lyöty puukolla jalkoihin. Mahdollisesti jopa nilkan jänteisiin, sillä useasta eri lähteestä tulee esille, että pojat eivät voineet kävellä puukotusten jälkeen.

Seuraavaksi pojat pakotettiin riisuutumaan alasti. Jossain vaiheessa nuorukaiset pakotettiin jonkinlaiseen maakuoppaan, jonne uusruotsalaiset alkoivat hautaamaan nuorukaisia elävältä (!). Nuorukaiset, tai oikeastaan vielä lapset, sillä he olivat tietojen mukaan alle 16-vuotiaita, toisin sanoen pakotettiin raakaa väkivaltaa käyttäen makaamaan alasti maakuoppaan, jota uusruotsalaiset alkoivat täyttää. Aikomus oli haudata lapset elävältä.

Koko tapahtuma alkoi siis illalla klo 23.00 aikaan ja päättyi sivullisten peliin puuttumiseen vajaa 10 tuntia myöhemmin ennen aamu yhdeksää.

Pojat oli yön aikana myös raiskattu.

Aftonbladetin mukaan uusruotsalaisilla oli kiinniottohetkellä poikien omaisuutta, joten näyttö siltä osin on hyvänpuoleista.

Molemmilla uusruotsalaisilla on pieni rikoshistoria, mutta sitäkin pidempi historia sosiaalitoimen piirissä. Ongelmakäyttäytymistä on ollut jo yläkouluaikana. Molemmat ovat Ruotsin kansalaisia.

Tietojen mukaan Tukholmassa tapahtui viikko sitten samankaltainen puukotus, jossa henkilö, joka ei halunnut ostaa huumeita sai puukonpistoja.


Kannattaa jakaa tätä juttua omalle kansanedustajalle. Mahdollisimman monen ihmisen pitää saada tietää millaista porukkaa kehitysmaista saapuu lastenne kavereiksi.