Polttopulloiskut Malmön sosiaalitoimiston kiinteistöihin jatkuvat kiivaina. Tällä kertaa tuhottiin myös muutama työauto.
Malmössä keväästä asti ongelmia on tuottanut erilaiset ilkivalta- ja tuhopolttoiskut sosiaalitoimistojen tiloihin. Viime yönä yhden jälkeen saapui kaksi henkilöä mopedeilla Hålsjögatanilla sijaitsevan sosiaalitoimiston läheisyyteen. Toimiston ulko-oveen heitettiin molotovin koktaili, mutta se jäi suutariksi.
Sen sijaan mopedihenkilöt onnistuivat sytyttämään parkkipaikalla olleen auton tuleen, josta palo levisi viereiseen autoon. Volkswagenit tuhoutuivat lunastuskuntoon.
Viimeksi heinäkuun lopussa sama sosiaalitoimisto yritettiin polttaa. Silloin muutama henkilö heitti palopommeja rakennukseen ja ulko-ovi kärvähti. Tapahtuma-aika oli klo 16.00 eli virkailijat olivat töissä. Samalla poltettiin ympäristössä olevaa irtotavaraa kuten roskapönttöjä ja sen sellaista.

Taikaseinä toimii seuraavasti:
Jos sieltä ei tule tarpeeksi resursseja käteisen muodossa, niin ei hyökätä itse taikaseinää vastaan. Kemut ovat huomanneet, että kun hyökkää sosiaalitoimistoa vastaan, niin taikaseinä toimii taas paremmin.
Varmasti asian toteaminen on vaatinut useammankin hyökkäyksen taikaseiniä vastaan aiemmin, mutta kemut ovat huomanneet, ettei vioittunut taikaseinä pystykään taikomaan rahoja ulos lainkaan.
Ymmärtävätköhän he kuitenkaan perimmältään sitä, mistä nämä asiat johtuvat?
Sitten joskus kun Ruotsissa on valta vaihdettu shariapohjaiseen, loppuu myös taikaseinän autuus. Ei ole enää organisaatiota joka lisää sinne ostovoimaa. Koraani ja profeetan muut ilmoitukset eivät puhu taikaseinästä mitään. Tulevaisuudessa ei ole edes mopoja myytävänä.
Musut kusevat omiin muroihinsa.
On tietysti järjetöntä hyökätä rahan lähdettä vastaan olipa kohde sosiaalitoimisto, pankkiautomaatti tai veroamaksava kantis. Hyökkääjä voi kuitenkin ajatella, että rahan lähde on vain välimies. Rahan on luonut allah ja pahat ruotsalaiset eivät halua antaa allahin luomaa rahaa allahille alistujille. Ruotsalaiset siis varastavat muslimeille kuuluvat rahat. Hyökkääjä rankaisee. Hän korjaa vääryyttä. Jos hyökkääjä ei saa hänelle kuuluvia rahoja, niitä ei tule myöskään varkaiden saada.
Hahhaaa mitä sillä on väliä vaikka polttavatkin sossun autoja. Sossulla on ehtymättömät rahavarat.
Toi oli hyvä analyysi ja todistaa, että ne tulijat ovat sittenkin insinöörejä yms kun osaavat noin vain korjata huonosti toimivan taikaseinän tai kehittävät sen paremmaksi.
Ulf Kristersson (M) vaatii että pelkkä jengeihin kuuluminen on kriminalisoitava. Voin jo kuvitella Löllykän ja kumppaneiden vastauksen: ”Sananvapaus, kokoontumisvapaus, yhdistysvapaus” jne blahablahablaha.
Ruotsissa on aina harrastettu innokkaasti opintopiirejä, yksi organisaatioista on Studiefrämjandet joka on eräänlainen ”Työväenopisto”. Nyt on käynyt ilmi että Järfallan kemughettojen lukemattomat opintopiirit (työnteon substituutteja) ovat huijanneet omalta organisatioltaan monta miljoonaa kruunua, ainakin yli viisi miljoonaa, keksimällä mukaopintopiirejä joissa osanottajina henkilöitä joita ei ole olemassakaan, tyyliin Ahmad Muhvi, Muhvi Ahmad jne (SVT Rapport eilen kl. 19.30). Pääsyyllinen mahdollisine avustajineen on tietenkin itse kyykäärme-kemulainen.
Mitä opimme tästä: Missä kemu siellä vilppi, poru ja aunus.
Joo noin toimii ERÄIDEN logiikka: Jos saan ilmaista ruokaa, mutta haluan paljon enemmän kuin saan/ansaitsen/tarvitsen, niin tapan kokin ja poltan keittiön. Huomenna varmasti tappamani kokki sekä poltettu keittiö antavat minulle paljon enemmän, ja elleivät anna niin tapan kaikki muutkin kokit ja poltan kaikki muutkin keittiöt. Ellei sekään onnistu niin haukun kaikkia kokkeja rasisteiksi.
Kuten tsavallista. Muslimit ”purevat ruokkivaa kättä”! Ruotsin lehmän hermoinen pääministeri ei ole edes ”shokissa”. Kepposteluhan ei kohdistunut muslimien rukoustilaan tai uusruotsalais raiskaajan teon takia ei tarvitse paheksua teosta nousevaa ”rasismia” ja vihaa tätä raasua kohtaan. Mitä? Ruotsalainen 11-vuotias raiskauksen uhri??? EI meillä ole aikaa tällaiseen. Meillä on parempaakin tekemistä! Ruotsi on täynnä rasisteja, jotka muodostavat ”hermeettisen” turvallisuusuhkan tälle monikulttuuriselle onnenalle!!!!
Isku kai oli kohdistettu kaikkein köyhimpiin, joilla ei ole tietokonetta kotona ja jotka joutuvat jonottamaan tiskille, eli kantaruotsalaisiin. Oikeauskoiset voivat lähettää hakemuksensa Mogadishusta netin kautta.
Aivan mainioita uutisia svedustaniasta nämä, joissa ählyt ampuu toisiaan ja polttavat mitä milloinkin; hurrit saavat tilaamaansa.
Raiskaukset kidutukset etc. jotka kohdistuvat sivullisiin valkoisiin pitää karsia pois tappavalla voimalla, muuten ne eivät lopu. Valtiovalta ei kykene, kansalla oikeus pitää itse puoliansa.