Miltä tuntui sairastaa koronaa?

Joskus tympii koronan ympärillä pyörivä harhaisuus. Ihan kuin kaikenlainen tolkku olisi häipynyt maan päältä ja aivojen tilalla olisi hitaasti mönkivä etana, joka jättää jälkeensä vain märän vanan.

Yksi koronaharha on se, että koronaa ei ole olemassa ollenkaan. 5G kuitenkin levittää koronaa ja altistaa ihmisiä entistä herkemmin tartunnalle. Tämä siksi, että Bill Gatesin pakkorokotus saataisiin käyntiin. Eli, koronaa ei ole olemassa, mutta 5G altistaa sille herkemmin, jotta ihmiset voidaan pakkorokottaa.

Lisäksi kuulee sössötystä, että ei tunne ketään, jolla olisi koronatartuntaa. Voi olla, että jossain peräkylällä ei ole tartuntoja, eikä sitä myöten tunne ketään, mutta jo esim. Tukholmassa jokainen tuntee jonkun, joka on sairastanut. Itsekin tunnen yhden, joka on sairastanut koronaa.

Nimittäin itseni. Sain tartunnan jo Virossa kevättalvella. Luultavasti Mustamäen kaljabaarista. Niihin aikoihin kerrottiin Tallinnassa, että juuri niillä nurkilla oli koronasairastuneita.

Korona ilmeni siten, että se alkoi pahoilla sydämen rytmihäiriöillä. Rytmihäiriö saattoi yhdellä kertaa kestää todella pitkään, useita kymmeniä sekuntteja, jossa suurin piirtein joka toinen pumpun lyönti jäi väliin. Aika häijy tunne, kun mittaa ranteesta pulssia ja normaalisti syke on tasainen __/\__/\__/\__/\__ niin nyt se oli __/\__  __/\__  __/\__ . Kuin heikkolahjaisen rumpalin beatti.

Rytmihäiriöt jatkuivat useita päiviä. Jossain vaiheessa luulin saavani sydänkohtauksen ja menin lääkäriin. Ilmeni uusi vaiva, aivan hillittömän korkea verenpaine. Paineet olivat jossain 180/ 100 ja pahimmillaan 200/100. Jos vertaa tätä nykylukemiin, esim. eilen illalla 120/ 65, niin verenpaine oli kevättalvella viittä vaille aivoverenvuoto tjn.

Sen jälkeen tuli pääkipu. Ei mikään tavallinen perusjysäri, vaan sellainen pääkipu, jollaista ei ole koskaan ollut. Pää oli kuin siellä olisi ollut hiekkaa. Olo oli hiipivä. Pääkipuun ei auttanut mikään. Ei Burana eikä keskikalja. Se oli ja pysyi.

Sitten pääkipu vaan häipyi. Myös rytmihäiriöt häipyivät ja verenpaine on laskenut alas normaaliksi. Vaikka en ole toistaiseksi tehnyt mitään testejä, niin kotilääkärin mukaan ei ole paljon muita vaihtoehtoja kuin korona, joka oireili tässä tapauksessa näin. Kannattaa huomata, että olen oikeasti kovakuntoinen äijä, eikä minulla ole koskaan ollut mitään verenpaine- tai sydänongelmia aiemmin. Joten ei se verenpaine voi noin vain yhtäkkiä heilauttaa mittaria tappiin eikä pumppu vedä mielenosoituksesi pari viikkoa rytmäreitä ja sitten lopeta.

Jokainen suhtautukoot asiaan miten huvittaa, mutta soisi kuitenkin tämänKIN asian tiimoilta hieman jalkoja maan pinnalle. Bill Gates ei ole pakkorokottamassa ketään eikä 5G levitä koronaa, jota ei ole olemassa.

Subscribe
Notify of
guest
43 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Kossu

No itsellä ei ainakaan tietoisesti ole ollut mutta läheltä on jopa kaveri vaihtanut hiippakuntaa,oli ns urheilija tyyppi 40v ja kun korona iski ja sairaalaan joutui oli 6vko.a koomassa ja loppu tuli……toinen prätkä frendi tukholmassa sai myös ja alkoi itunmoisella kuumeella ja päänsäryllä,sano että oli kuin olis kosanilla vedetty nuppiin tulta….soitteli korona puhelimeen ja käskivät vaan levätä,sanoi että viikon jälkeen ei enään odottanut kun että kuolis pois,kivut oli niin kovat,oksens ja paskat housuissa 10min unilla se kolme viikkoa……perusterve kaveri joka esim. lenkkeilee joka päivä….no onneksi selvisi ja sillä kertoi tuntemukset…sanotaan että ei sitä ole jos ei koe mutta jos sen kuulet kaverilta niin kyllä sen uskoo….”lievempiä” tapauksia lähipiirissä useampia…..

Kainuunkonkari

Itse en tunne yhtäkään sairastunutta, vaikka tuttavapiiri on maanlaajuinen. Ja kukaan muukaan ei tunne. Yhdellä kaverilla kuume sahaili ja hikoilutti pari viikkoa. Kenties Korona.

Mutta leikitään Koronaa eiks joo!

Kausiflunssa. Mitään virusta ei ole. Eivätkä virukset tartu ylipäätään pisarataruntana. Eivätkä elä pinnoilla. Vaativat aina isännän. Tämän tietävät kaikki korruptiovapaat oikeat lääkärit.

Sherlokki suvakko

Pave, sulla oireet samat kuin mulla. Vuoden vaiheessa oli pientä flunssaa (kuumetta) ja erehdyin kurlaamaan kurkkua (kipeä) vodkalla (ajatuksena”kyllä lähtee”) Seuraavana pänä; sydän rylläsi ties miten sattuu, pulssi 120 ja risat, veren paine 112/ 220. Joutu käymään lasareetis ja siellä lääkitys ym sai rauhoittumaan tilanteen, nyt ok. En väitä, enkä väheksy sun kokemusta, mutta ns corona tuo ja sitten vie, kunnes toisin todistetaan (ei koskaan)

Junttimainen Faktaresistenssi

Koronakieltäjät ovat yleensä samaa porukkaa kuin ilmastokieltäjätkin. Ovat periaatteessa vastaan kaikkea mikä poikkeaa siitä mihin oma maailmakuva jysähti 50 vuotta sitten.

Täysin faktaresistenttejä. Johtunee omasta pelosta ja kyvyttömyydestä käsitellä asioita.

nimellinen

Paavo.
En halua nostattaa sinun verenpainettasi tai muutenkaan ärsyttää.
Kerron vain mitä olen lukenut ja mitä mieltä olen. Voit bannata minut helposti jos koet kirjoitukseni aiheuttavan sinulle terveydellisiä haittoja, toivon toki että saan jatkossakin ilmaista mielipiteeni, koska suurimmasta osasta ajatuksiasi olen samaa mieltä, en täällä muuten kävisi lukemassa uutisiasi.
Koronavirus jakaa mielipiteitä kuten esim. ”maahanmuutto” ja niistä pitää saada keskustelua aikaiseksi, ei ole yhtä oikeaa mielipidettä, muutakuin omassa päässään ja niistä on hyvä käydä laajemmalti pohdiskeluja.
-Ei nostateta verenpaineita- turhaan.

pöh

Typerillä jutuilla Paavo pilaa oman bisneksen.
Sun pääkipu ei paljon lohduta tuttuja joista osa kuollut ja osa lopun ikää niin huonossa kunnossa ettei kauppaan voi kävellä.

kanander

Mikä se sinun mielipiteesi on? Ja mistä asiasta? Kyseenalaistatko Paavon henkilökohtaisen kokemuksen?

Ilmari

Niin mitä mieltä siis olet?

T

Mielenkiintoista kuulla koronakokemuksia. Itse en tiedä ketään jolla olisi testin perusteella ollut korona. Flunssantynkää on ollut joillain tutuilla, mutta kenelläkään joka on käynyt testissä ei ole todettu koronaa.

Ilmari

Minäkin tunnen yhden miehen joka oli koronan takia tehohoidossa.

Kainuunkonkari

Eli ei saanut ajoissa asianmukaista hoitoa terveysviranomaisten korruption vuoksi.

Ilmari

Onpa ihme kommenti. Hän nimenomaan sai asianmukaista tehohoitoa ja selvisi.

artisokka
Aappa

Korona on siitä erikoinen virus, että se voi aiheuttaa ihan minkälaisia oireita tahansa, paitsi että useimmissa tapauksissa oireita ei ole lainkaan. Karenssit, turvavälit ja maskipakot sen sijaan ovat varmasti terveysriskejä etenkin iäkkäämmille ja muuten sairaille.

Fatwantarkistaja

4 metriä väliä seuraavaan jonossa on terveysriski. Tappituntumalle ojennus!

Piikki lihassa

Okei, ei ehkä pakkorokoteta mutta ns. normaali elämä ilman rokotetta tullaan tekemään lähes mahdottomaksi. Rokottamattomat eivät ehkä saa tulla kouluun tai päiväkotiin, harrastusryhmiin, töihinkään (ainakaan jos on asiakaspalvelutyössä), ulkomaille et voi matkustaa jne. Ei valtiot turhanpäiten tilaa miljoonia rokotteita, johonkin ne halutaan tökätä. Mediarummutus rokotteiden ottamisesta ja hyödyistä tulee olemaan valtava kuten possuinfluenssan aikaan.

Piikki lihassa

Höpö höpö, spekulointi on elämän suola.

SamiJaffa

Kuka määrittelee ”turhat asiat” joita ei miettiäkään kannata ja vetää rajat. Joskus kun ei ole tarvittavaa tietoa tai elää ruususen unessa: monet asiat ovat ”turhia”. Valtamediaa kun lukee niin hyvinkin tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kaikenlaiset älypuhelin-applikaatiot jotka ”eivät missään tapauksessa ainakaan seuraa tekemisiä ja menemisiä. ole huoleti ja lataa”.

Iso Rocko

Isorokko onnistuttiin kukistamaan juuri nimenomaan rokotusten avulla. Samoin polio Afrikasta. Afganistanissa ja Pakistanissa sen sijaan on vieläkin poliota ja kohta varmaan taas meilläkin. Monella kun on puutteellinen rokotussuoja, ainakin Ruotsissa.

SamiJaffa

Niin siis näinhän asiasta on uutisoitu. Ja varmasti siihen rokotusten messiaanisuuten moni luottamuksensa laittaakin. Lääkefirmat ovat laillisesti suojattu vastuulta mikäli tapahtuukin jotakin mistä ei puhuttu. Suomessa ei tilastoida ollenkaan rokotteiden aiheuttamia vaurioita.

T

Sikainfluenssarokotteesta jotkut sai sivuoireita…On kuitenkin todennäköisempää loukkaantua liikenneonnettomuudessa, joten aion ottaa koronarokotteen kun se aikanaan tulee mahdolliseksi

Morjens

Eli tietämättä mitä rokote TARKALLEEN sisältää, miten sen sisältö vaikuttaa, reagoi esim. muiden lääkkeiden kanssa? Ja kun ”rokotetta” (virustakaan ei ole eristetty vaan haetaan normaaleja eksosomeja) ei ole testattu sitä vähintään vaaditavaa 5 vuotta, niin otat?

Koska ”LIIKENNEONNETTOMUUKSISSA ON TODENNÄKÖISEMPÄÄ LOUKKAANTUA”.

Ihan sillaiten pikkusen alkanut tämä pt-media:kin admineineen mietityttämään. Aivan se ja sama miksikä haukutte. Folioksi varmaankin.

Juha Kivelä

Jankuttaminen varmaan turhaa, mutta varovaisuudestakaan ei liene tässä haittaa..

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/34f70bdc-1e07-4bf5-abea-2190c6845374

Ilmari

Tässä on takana joku kummallinen käsitys että rokotteista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ilmari

Kyllä lainsäädäntö mahdollistaa pakkorokotuksen. Siitä kieltäytyvä vartenkin on yksinkertainen keino. Pannaan eristyksiin josta pääsee pois ottamalla rokotteen.

THX-1138

Korona, tällä kertaa ”COVID19” on käytännössä eksosomi tai eksosomeja jota solut tuottavat tulehdustiloissa, flunssassa tai jopa vain stressikin rittää. Koronatesteissä haetaan noita eksosomeja.

Aina kyseinen ”koronavirus” joka testissä näkyy, on siis identtinen kaikkien muiden koronavirusten kanssa. Tuon testin perusteella ei siis voitaisi todeta mikä koronavirus on kyseessä ellei virallisesti haettaisi ja puhuttaisi COVID19sta.

WHO myös muutti sivuillaan määritelmää pandemiasta. Joku kuitenkin kerkisi ottamaa alkup. version talteen.

Kainuunkonkari

Eksosomit ovat sisäeinten kemiallinen viestimuoto, joka muistuttaa virusta. Ero on lähinnä paketin kuoressa ja tietysti siinä, etteivät sisäelimet ole sodassa toisiaan vastaan.

Anna-Maria Korhonen

Minäkin sairastin tuossa kevättalvella jonkin oudon taudin. Ensin oli yhtenä iltana kurkku hieman ”nahaton”. Aamulla tuo oire oli pois, mutta päivällä alkoi infernaalinen oikean korvan kipu. Se meni parissa päivässä ohi, mutta sitten iski muutaman päivän kestävä päänsärky joka oli jysättelevää, kuin päänsisällä olisi ammuttu kanuunalla ja kuula olisi kimpoillut edestakaisin. Sitten iski vasempaan muutenkin kipeään polveen kirveeniskumainen särky, joka jatkuin päänsäryn kanssa pari kolme päivää. Tämän jälkeen alkoi kamalin oire eli hengitysvaikeus. Hengästyin lyhyen kävelymatkan jälkeen ja tuntui kuin joku olisi painanut rintakehää niin, ettei keuhkot tulleet täyteen happea. Tätä kesti ainakin kaksi viikkoa. Sitten olo alkoi yhtäkkiä kohentua, mutta tunne puolikuntoisuudesta ja hengästyminen kestivät pisimpään. Ehkä nyt syksyllä kunto on alkanut palautua. Ehkei korona ole ihan niin helposti leviävä tai tappava kuin väitetään, ja sen varjolla voidaan laajentaa valvontaa ja kontrollia. Mutta kyllä se todellinen on.

Grande

Helpolla olet selvinny ja hyvä niin. Serkkuni ruotsinmaalla vieläkin käy kuntoutuksessa happipullo lisäapuna. Pahimmillaan 2viikkoa nukutettuna (koomassa) hengityskone kurkun kohdalle tehdyssä reijässä henkitorveen suoraan kiinni. Noin 3kk sairaalassa ennen kotiutumista ja vieläkin kulkee kuntoutuksessa. Ihan näköjään ihmisestä kiinni kuinka käy.

Kainuunkonkari

No ei selkeästi saanut asianmukaista hoitoa.

juha II

Taisit kertoa asiasta enwimmäisen kerran. Koska koronsan oireet olivat sellaisia kuin kerroit on varmaa, että lääkeyhtiöt liikeyrityksinä väsävät ”rokotteen” tai sitten rokotteen. Ja jos maailman halliutukset paimenpoikanaan YK:n WHO pakkorokotukseen velvoittaa. Ei se ainakaan liikeyritys -pohjalla toimivia lääkeyhtiöt eivät laita tämäm kaltaiselle ”kättä koukkuun”.

Erityisen ikävää bja vastenmielistä on lääkeyhtiöiden toiminta kehitysmaissa (Afrikka), jota nämä käyttävät tuotteidensa koekaniineina ja vaihtoehtoisesti dumppaavat wanhoja ”lääke-mallejaan”, jotka ovat poistettu markkinoilta länsimaissa. Siis rahat pois epäkurantilla tuottella kuin sen sijaan laittaisi sen jätemyllyyn tappioksi.

Bill Gates on WHO:n suurin rahoittaja nyt kun Donald Trump veti Amerikan rahoituksen pois vastalauseena YK-järjestön selvästä sössimisestä koronan suhteen. Kyse on hyötysuhteesta, sillä valtiot maksavat huimat tuet tuolle konklaaville, joka on johtanut korruptioon ja tehottomuuteen aivan kuten kommunismissa on tapana kun nomeklatuuralle tulee rahaa ovista ja ikkunoista. Eli karkkipäiviksi tahtoo mennä.

Bill Gatesin rokkoihin tulee suhtautua terveellä epäluulolla ja varauksella, sillä 2003 sikainfluenssa roketteen sivuvaikutuksena suuret määrät rokotteen ottaneita kautta maailman sairsastui narkolepsiaan eli yhtä äkkiseen ennalta ”varoittamattomaan” nukahteluun. Ennen tätä täysin terveitä ihmisiä. Tiedän tämän, sillä tällä seudulla, jossa asun, huorelle naise4lle kävi näin ja hän invalidisoitui tästä niin, että joutui lopettamaan työsä, jonne matkqaa oli 40-km sivu.
Mitään korvauyksia on turhaa hakea tai saada.
THL on sössinyt ja vatuloinut korona asiassa täällä Suomessa. THL noudattaa pilkulleen mitä WHO määrää ja aina koko maailman tasolla, joka se katsoo ”tarpeellisemksi”!

On jokaisen 0oma henkilökohtainen asia päättää mitä tekee erilaisten rokotteiden suhteen olivatpa ne pakollisia tai ei.
Mutta kuten wanha suomalainen sanonta kuuluu: ”Ei vara venettä kaada!”

Stefan

Ei kulu enää kauaa aikaa kun on aika todeta että meitä narutettiin ja kaikki taloudelliset uhraukset olivat suotta. Yhdenkään maan kokonaiskuolleet eivät ole missään vaiheessa nousseet. Joka muuta väittää, valehtelee, ei tiedä, tai uskoo mitä viralliset tahot vireille laittavat. Nämä viralliset tahot taas ovat toisten tahojen hanskassa. Tässä kaikessa on hiukan isommat asiat ja tarkoitusperät takana.

Se että meidät saatiin polvilleen ja lamautumaan näin helposti ja nopeasti: tätä tullaan käyttämään jatkossakin. Eivät unohda tätä ja nauravat nytkin. Kaikki uutisoidut kuolleet ovat kuolleet esim. yhteen niistä neljästä-viidestä sairaudesta joita kärsittiin jo valmiiksi. Suurin osa kuolleista myös vanhainkodeista jotka tilastoissa.

Sitten ihmiset saadaan vihastumaan heille jotka kertovat totuuden että ei läheisesi kuollut covid yhdeksääntoista. Jopa väkivaltaa. Sekin osa suunnitelmaa.

Kuulostaa ihan elokuvalta tai elokuvakässäriltä. Mutta se on osa suunnitelmaa: Hollywood. Joka sekin onneksi tulossa kyllä alas.

Näemme suuren muutoksen kun kansa suurin joukoin herää. Kunhan sulkevat ensin telkkarin ja hesarin.

Aappa

Kuten tunnettua ns. koronaoireet voivat olla mitä vaan, mutta yleensä ei mitään. Monissa muissa tunnetuissa, vähemmän tunnetuissa ja tuntemattomissa sairauksissa tai ”tiloissa” on sama juttu – eikä vähiten luulosairaudessa. Yksi juttu on jäänyt myös monilta huomaamatta: nimittäin kun on ollut viimeiset 5 kuukautta ns. ”viihteellä” (koronarajoitusten siunaamana), niin varsinkin jos yrittää lopettaa, niin muutaman päivän kuluttua oireet alkavat yllättävästi muistuttaa ns. koronaa, mutta sen voi hoitaa ihan kotona asianmukaisella ”lääkityksellä”.

Ikävä tauti

Sairaus kesti 3 viikkoa, hengitysvaikeuksia oli alusta asti, säryt lisääntyivät loppua kohden.
Parantumisen jälkeen kesti 2 viikkoa ennen kuin pystyi tekemään kunnon lenkin, silti oli väsymystä, joka on nyt jatkunut jo 6kk.