Muutama päivä ehti kulua johtavien poliisien lausunnoista koskien klaanimafioita kunnes palattiin normaaliin: säälimiseen ja itseruoskintaan.
Keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööf lähti polkemaan maanantain SVT:n Aktuellt-ohjelmassa (vrt. esim A-studio tms) säälillä ja vastuulla.
– Me kaikki olemme vastuussa, Lööf sanoi ja tarkoitti siis sitä, että me kaikki olemme vastuussa siitä, että Ruotsiin on syntynyt klaanimafioita.
Juttu jatkui sillä perinteisellä jargonilla:
– Olemme tehneet liian vähän. Integraatio ei ole onnistunut emmekä ole onnistuneet luomaan tulevaisuuden uskoa näille ongelma-alueille. Emme ole onnistuneet toimimaan siten, että nämä ihmiset kokisivat olevansa osa yhteiskuntaa. Jos olisimme, olisi kehitys nyt toisenlainen, Lööf kertoi.
Niin ikään Lööf väitti, että kunhan vain integraatiota parannetaan, niin se on ratkaisu klaanimafioiden ongelmiin. Kaiken kaikkiaan tuli selväksi, että ainakaan Annie Lööfillä ei ole minkäänlaista realistista käsitystä mitä alamaailma ja jengiytyminen sekä klaanimafia tarkoittavat.