Tukholman poliisi valmistautuu viikonlopun mellakkaan, yli 1 000 extrapoliisia kaupunkiin

Tukholman poliisissa valmistaudutaan täyttä häkää viikonloppua varten. Aftonbladetin mukaan kaupunkiin on hälytetty yli 1 000 ylimääräistä poliisia ja ylimääräisiä putkatiloja on laitettu kuntoon.

Poliisi päätti tänään olla myöntämättä lupaa Rasmus Paludanin mielenilmaukselle. Hakemuksen perusteena oli ”pilkata ja solvata islamia ja polttaa koraaneja” viidessä eri paikassa Tukholmassa ja ympäryskunnissa.

Aftonbladetin mukaan poliisi perusteli asiaa sillä, että mielenilmauksesta seuraa se, että se aiheuttaa vakavaa uhkaa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Lisäksi vedottiin koronaepidemiaan. Järjestäjä ei voi taata, että paikalle ei saapuisi yli 50 henkilöä.

Koska Paludan on ilmoittanut, että koraaneja tullaan polttamaan joka tapauksessa, kuten Malmössäkin, niin poliisi varautuu mellakoihin. Tapahtuma on määritelty Ruotsin poliisilain mukaan ”erityiseksi tapahtumaksi” ja kaupunkiin on hälytetty yli 1 000 extrapoliisia. Joukossa poliisien erikoisjoukkoja, erilaisia iskuryhmiä ja mellakajoukkoja. Koska Järvan alueella ei ole poliisin putkatiloja, niin Sollentunaan on avattu muutaman vuoden kiinniollut vanha putka, joka on laitettu täyteen valmiuteen.

 

Pt-media paikanpäällä

Mellakat tulevat roihahtamaan, jos tulevat, muutamassa paikassa: Järvan alueella Rinkebyssä, Husbyssä ja Tenstassa. Myös Tukholman eteläpuolella Botkyrkan Hallunda/ Alby/ Norsborg ovat hyvin mahdollisia mellakkapaikkoja. Niin ikään Sollentunan Malmvägen on potentiaalinen paikka kuten Sundbybergin Rissne/ Hallonbergen.

Itse tulen olemaan jo huomisesta alkaen Järvan ympäristössä ja seuraan mitä Rinkeby-Husbyssä tapahtuu. Kuvaan mahdollisimman paljon ja pyritään saamaan Monokulttuuriin livelähetys, jos sellainen onnistuu turvallisesti. Nimittäin jos mellakka lähtee täyteen vauhtiin, niin valkoisena miehenä on hieman vaarallista olla aivan siinä mustimmassa ytimessä kameran kanssa.

Mutta kuten sanoin, jos mellakka syttyy, Pt-media on mukana seuraamassa.

[rps-paypal]

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
18 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Juha Sipilä

Olen valmiiksi shokissa.

PastoriNikulainen

Viihdettä pukkaa!
Eikai siinä, varsinkin kun viikonloppugin on jo ovella.
Aaamen…

Terhomatti Hämeenkorpi

Bra Paludan, sano´ ruotsalainen! Antaa palaa vaan!
Murjaanit tekevät vain sitä, mitä osaavat: Paskovat ja reuhovat ja panevat paikkoja paskaksi.
Ollaan kuulolla ja pidä ittes valmiudessa!

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Olethan varovainen. Siellä voi olla kehitysmaa meininkiä.

pumptsi@pum.poks

Valkoinen mies ei saa polttaa koraania

Raija Toiviainen

Suomea johtava, valehteleva psykopaatti kommunisti, kerjää tänne samanlaisia kekkereitä käytännön politiikallaan.

Juppi

Paavolla pallit tulessa ja esariA kiristää! Tajukangashan mielellään lietsoo

Aappa

”Lisäksi vedottiin koronaepidemiaan. Järjestäjä ei voi taata, että paikalle ei saapuisi yli 50 henkilöä.”

Mitä helvettiä!? Yritetäänkö tällä estää muslimien rauhanomainen rotesti natseja vastaan??

Koronapeijaiset

Perjantai 11. syyskuuta eli 9/11 saattaa aiheuttaa lisär(i)emua.

On se kumma että nyt kyllä poliiseja riittää- räcker och blir över- mutta kun tavallinen kansalainen tarvitsee heitä niin eipä kuulu eikä näy. Luin juuri naisesta joka oli raiskattu ja soitti poliisille. Kesti 10 tuntia ennenkuin poliisi tuli paikalle.

Sirpa-Tuula

9/11 oli vain harmitonta pientä poikien keppostelua, sillä ei ollut yhtään mitään tekemistä islamin tai muslimien kanssa!!!!!! Aikamme suurin VÄÄRINKÄSITYS ja mustamaalauskampanja!!!!! Muistakaa Auschwitz!!!!! Muistakaa Hitler!!!!!!

Minä

jos mellakka lähtee täyteen vauhtiin, niin valkoisena miehenä on hieman vaarallista”

Saattaisi olla hyödyksi tummempi liittolainen. Niidenkin joukosta löytyy sellaisia, jotka vastustavat nykyistä menoa. Tosin ei montaa koko Ruotsista.

Minä

Jos noita tulee Suomeen, varmaan löytyy koraaninuotion ääreltä muutama lenkkimakkaranpaistaja 🙂

Ingen Gripen

Alistuskulttuureista saapuneet tarvitsevat luultavasti noin äärimmäisen viestin hyväksyäkseen ”maassa maan tavalla” -asenteen. Arabimaihin muuttaneet tai siellä työskennelleet (mm. allekirjoittanut) länsimaalaiset ovat ymmärtäneet ja hyväksyneet vastaavan asian paljon vähemmällä.

Saakelin pellet

Ja mitä ne pollarit sit tekee? Seuraa tilannetta ja kirjaa ylös tehdyt omaisuusvahingot.

Oy Grillers Ab

Koraaninpolton lomassa ehdotan myöskin näitten polttoa: https://kauppa.vihreat.fi/tuote/vihreiden-nuorten-t-paita

Viikonlopun vietto alkoi Rosengårdissa

Rosengårdissa poltettiin koraani pari tuntia sitten:

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/skane/ny-koranbranning-pa-rosengard-i-malmo

Saahan omansa polttaa

Muutoin en kannattaisi toisten vakaumuksen vastaista aktivismia, mutta tässä on kyse vastauksesta muslimien omiin toimiin. Heillä itsellähän on tapana polttaa toisten omaisuutta: taloja, autoja, puoli Ruotsia on tulessa. Nämä poltettavat koraanit tuskin ovat keltään muslimilta anastettuja, vaan tuon aktivistiryhmän omia, eli itse kaupasta ostamia ja maksamia. Omia autojaanhan muslimit taas eivät tiettävästi sytyttele tuleen, vaan aina jonkun toisen, useiden kymmenien tuhansien kruunujen arvoisia, kukin auto. Nuo aktivistit taas polttavat omia koraanejaan.

juha II

Siis lähtevät melomaan Libanonin Beirutiin, joka on vielä(kin) turvallisempi paikka kuin ”kansojenkoti” Ruotsi.