NRK: Pakolaiset polttivat Morian leirin, koska vihaavat Eurooppaa

Pakolaisina esiintyvät miehet polttivat Morian pakolaisleirin Lesboksen saarella Kreikassa siksi, että vihaavat Eurooppaa. Näin ainakin mikäli uskomme Norjan yleisradioyhtiö NRK:ta.

NRK kirjoittaa uutisessaan mm. Mila-nimisesta kolmannesta maailmasta tulleesta miehestä, joka vihaa Eurooppaa ja oli siksi mukana polttamassa leiriä.

– Minulla oli suuret odotukset Euroopasta. Nyt minä vain vihaa Eurooppaa. Siitä on tullut minulle helvetti, Mila kertoo NRK:n toimittajalle Lesboksella.

NRK:n mukaan leirillä asui yli 19 000 ihmistä eli huomattavasti enemmän kuin Suomen ja Ruotsin mediat ovat kertoneet.

Mila kertoo edelleen:

– Leirillä ei ollut vettä ja asuimme kurjissa olosuhteissa. Meiltä puuttui kaikki perusasiat ja se sai meidät hyvin hyvin vihaisiksi. Palot alkoivat kun ihmiset olivat kiukkuisia ja he halusivat näyttää sen. Me poltimme leirin, koska halusimme näyttää inhomme.

NRK:n mukaan leiri on tällä hetkellä tyhjä, koska se on palanut jokaista nurkkaa myöten poroksi. Ihmiset asuvat missä sattuvat asumaan. He ovat laittaneet pystyyn monenlaisia majoja teiden varsille, pensaikkoihin ja mistä nyt sattuu keksimään jotain paikkaa oikaista makuulle.

Alueella on syntynyt myös keskinäisiä riitoja. Ihmiset eivät ole saaneet ruokaa ja vahvimmat ovat varastelleet heikompien voileipiä, joita avustusjärjestöt ovat yrittäneet jakaa pyromaaneille.

Mila kertoo NRK:lle katkerana, että EU ei välitä heistä.

– Aika ennen tulipaloa oli epävarmaa, nyt se on vieläkin epävarmempaa.

 

Subscribe
Notify of
guest
55 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Sairas vasemmisto sen tekee
Sairas vasemmisto sen tekee
13.9.2020 11:02

”Minulla oli suuret odotukset Euroopasta. Nyt minä vain vihaa Eurooppaa. Siitä on tullut minulle helvetti”

Ja helvetti Euroopasta on tällä menolla tulossa myös meille eurooppalaisille.

GLGL
GLGL
13.9.2020 23:21

Tuon Mila:n pitäisi ymmärtää, että mikä tahansa paikka, mihin hän menee, muuttuu helvetiksi. Pitäisiköhän katsoa peiliin?

Señor Peligro
Señor Peligro
13.9.2020 11:02

”Vihaamme Eurooppaa”. Mikä se ongelma tässä sitten on? Ei muuta kuin kamat kantoon, ja takaisin sinne mistä on lähdetty.

Riku Laine
Riku Laine
13.9.2020 18:00
Vastaa...  Señor Peligro

Jeps, ei muuta kuin suksimaan helvettiin takaisin paratiisiinsa.

Viisas puntaroi ja toimii
Viisas puntaroi ja toimii
14.9.2020 05:54
Vastaa...  Señor Peligro

Sama tuli itsellekkin mieleen. Eli jos uusi asuinpaikka ei muistutakkaan sitä mielikuvaa minkä itse on luonut ja edellinen oli parempi, niin miksi ihmeessä ei menisi entiseen takaisin. Sielä kun on kaikki vanha tuttu eikä mitään mikä aiheuttaisi vihaa.

Vastaus rehellisesti
Vastaus rehellisesti
13.9.2020 11:04

Mitä he ovat paossa?

Valkoisten naisten unelmat
Valkoisten naisten unelmat
13.9.2020 12:11

Työntekoa.

Los6666
Los6666
13.9.2020 11:09

aivan oikein, me ei vittu todellakaan välitetä teistä saatanan feikkipakoLOISET

Hassanin ihmeelliset tarinat
Hassanin ihmeelliset tarinat
13.9.2020 11:21

Kyllähän se laittaa vituttamaan, kun ei ole päässyt paratiisiin. Jota kutsuvat helvetiksi. Jonka myös aikanasn sellaiseksi sen muuttavat. Varmaan i phoneen tulee videota niiltä jotka täällä jo ovat, miten on vaatteet hyvin, tukka hyvin, kämppää uusimmilla teknologioilla, kuvaa ostareilta tyttösistä jne. Tahtoo osansa. Jossain netin syövereissä olikin hyvä kuva, miten yksi otti selfieta kun takana oli liekit. Ja sorminerkit kuului asiaan.

Per Vers Muhammed
Per Vers Muhammed
13.9.2020 11:30

erään majatalon respassa 8000km Suomesta oli aika hauska kyltti: Jos ei diggaa niin voi painuu vittuun. Ja Suomeksi siis

Dom andra
Dom andra
13.9.2020 11:49

Kikkeliskokkelis! Mitäs läksit?

Nimetön
Nimetön
13.9.2020 11:55

Harhaanjohtavaa mainontaa sekä tulijoiksi houkutelluille että vastaanottajille. Kuka olisi vastuussa?

Pirtsakka
Pirtsakka
13.9.2020 15:48
Vastaa...  Nimetön

Perustavaa laatua oleva kysymys, johon tietävät vastauksen suurinpiirtein kaikki muut paitsi ne, jotka ovat vastuussa. Ruotsissa Löfven sai valtaisan arvosteluryöpyn osakseen, minkä jälkeen alkoi änkyttää samaa vanhaa virttä integraation epäonnistumisesta, mutta myönsi sentään ensimmäisen kerran, että on tullut tehtyä virheitä. Maa, joka ottaa vastaan enemmän kuin mihin oikeasti kykenee, ei voi syyttää omaa kansaansa integraation epäonnistumisesta, vaan syyttävän sormen pitää osoittaa juuri niihin päättäjiin, jotka ovat tämän sallineet. Aloitetaan nyt ensinnäkin Merkelistä, ja meikäläisistä yksi onneton oli Sipilä, jonka kutsuhuuto kuului kauas ja jonka esimerkkiä Ohisalo näyttää jatkavan. Mitähän noille maksetaan ja kenen toimesta siitä, että oma, ainoa maa saadaan pilattua kansalaisten tahdon vastaisesti. Tuostahan tulikin hyvä aasinsilta: ne päättäjät tulisi ohjata tahdonvastaiseen hoitoon mitä pikimmiten.

irmeli
irmeli
13.9.2020 19:53
Vastaa...  Pirtsakka

Soroksen Open Society Institute maksaa….Tyhmille maille kuten Suomi että pilaavat maansa, eli harjoittavat kansanvaihtoa…

Jarkko
Jarkko
14.9.2020 03:32
Vastaa...  irmeli

Heh,ollaakin aika samoilla linjoilla Irmelin kanssa

Jarkko
Jarkko
14.9.2020 03:30
Vastaa...  Pirtsakka

Kerran jo heitinkin arvion makasajasta,Sika Soros.10 euroopan maan 10:lle johtopoliitikolle 10miljuunaa/kyrpänaama oman maan pilaamisesta.
Ei tee kuin 1miljardi e pääkyrpiksen massiholviin vajausta.
Ja lakeijat heittää volttia ja kilpaavat siitä kuka pahiten kusee omaan pesään.
Eräs Ohivuoto kuulemma kärkikolmikossa.

Turhaantunut
Turhaantunut
13.9.2020 12:16

Eikös se ollut koronakaranteeni mikä nuo terroristit pisti vituttamaan ja päättivät sen takia polttaa koko leirin.

Syfiliskot
Syfiliskot
13.9.2020 13:04

Mutta yhtä sitkeästi kuin luteet ja torakat konsanaan pysytään paikalla, saahan sieltä sentään jotain ilmaiseksi! Takaisin kotiin ei mennä, talot, adidakset, autot ja blondit pillut kun on LUVATTU!!!!!! Ei tuolla kukaan ole nälkään kuollut kolmessa vuodessa.

Joppos123
Joppos123
13.9.2020 13:06

Noille pakoloisleireille pitäisi kajauttaa täysilaidallinen raskaalla patteristolla niin geelipäät uisivat takaisin omaan paskastaniaansa perseilemään.

Bosse
Bosse
13.9.2020 17:12
Vastaa...  Joppos123

Äh, ei raskaalla vaan järeällä patteristolla ja venäläisellä a-tarvikkeella. Jos vielä saisi pyytää niin käytettäisiin vennään ampumasuunnitelmaakin. Siinä lähtisi muutama junanvaunullinen tarviketta. Ei tarvitse sitten Lapissa tuhota vanhentuneita r-aineita. Luontokuva kiittää!

Kukavaan
Kukavaan
13.9.2020 13:12

”– Minulla oli suuret odotukset Euroopasta. Nyt minä vain vihaa Eurooppaa.”

Ei sitten ole tullut mieleen lähteä takaisin Turkkiin.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.9.2020 02:57
Vastaa...  Kukavaan

Turkissa on kovat vainot, milläs menet.

Daavidin poika
Daavidin poika
13.9.2020 13:35

Kannattais ilmeisesti kaikkien palata omaan kotimaahansa niin ei tarvitse asua pensaissa, ja tienvarsilla. Ovathan he itse kuitenkin saaneet tämän epävarmuuden, ja kaaoksen aikaan.

Nyt sitten taas kerran jää nähtäväksi mikä pohjoismaalaisista valtamedioista saa aikaan oikein jättiläis nyyhkytarinan.? Pitää vain muistaa, että itsehän nämä insinöörit, kaarnalaiva rakentajat polttivat leirin jonka Eu: on heille järjestänyt. Oletan myös, että henkilöt jotka ovat olleet mukana järjestämässä / rakentamassa leiriä, niin mahtaa olla suuren suuri vitutus päällä, koska näiden auttajien työsarka on hävinnyt savuna ilmaan Kreikan taivaan atmosfääriin.!

Kyllä on vaarallisia pyrkyreitä tulossa eurooppaan kun ottaa huomioon, että kun hädin tuskin on saatu jalka Eu:n oven rakoon niin poltetaan koko helvetin leiri. Tämä leirin tuhopoltto ei sinänsä ole mitään uutta, kun otetaan huomioon kaikki autopalot Ruotsissa vuoden 2015-jälkeen.

tulitikkutyttö
tulitikkutyttö
13.9.2020 14:03
Vastaa...  Daavidin poika

Veikkaan että paluumatkaan löytyisi aika helposti rahoitusta Euroopasta.

Numento
Numento
13.9.2020 14:00

Kehareille kelpaa vain Ateena. Morian uudelleenrakennus ei käy, mutta hallitus alkoi pusaamaan uutta poltettavaa telttakylää Kara Tepesin niemennokkaan vielä lähemmäksi Mytilinen kaupunnia kuin edellinen ongelmapesä. Leirielämä täysylöspidolla kuulemma riittää ja seuraavaksi pitäisi päästä suurkaupungin hotelleihin. Thessalonikissa jo ”äärioikeiston” pikamiekkari pelossa, että sinne aletaan kuskaamaan Lesbokselta uusia kivoja naapureita. https://www.youtube.com/watch?v=pYvY6BJFH50

big l
big l
13.9.2020 14:04

ei jumalauta mitä vatipäitä. olisivat palaneet leirin mukana. millä helvetin logiikalla noi oikein vähäisiä älynnystyröitään vaivaa. ei saatana muut kuin kehitysmaa musut voi olla noin vitun simpansseja että kuvittelee että polttamalla asuinpaikkansa asiat paranee.

Valtsu
Valtsu
13.9.2020 16:23
Vastaa...  big l

No siinähän on sellainen juttu, että sieltä alettiin ottamaan ikielätettäviä juuri tämän polttamisen johdosta, joskin määrät ovat käsittääkseni olleet pieniä.

Mutta kun taas saadaan joku säälikuva pienestä lapsesta, niin rajat aukenevat äijien tulla.

Maria
Maria
13.9.2020 14:13

Ihan sama miksi polttivat leirin mutta koko porukka pitäisi palauttaa Turkkiin ja antaa Lesbos takaisin kreikkalaisille.

T.
T.
13.9.2020 14:57

Salakuljettaja oli luvannut kultaa ja mirhamia, mutta todellisuus ei vastannutkaan sitä

Jaaha
Jaaha
13.9.2020 15:12

Hylkäsin maani, kotini ja perheeni. Paha Eurooppa majoitti minut huonosti. Poltin huonon majan. Paha Eurooppa ei vieläkään antanut mitä mainostamaansa kesähuvilaa. Miksi? Onko minua huijattu? Olen fiksu hiekkalenkkeilijä ja tiedän mitä minulle luvattiin!

Kukavaan
Kukavaan
13.9.2020 15:39
Vastaa...  Jaaha

Luultavasti leirikehareista osa aidosti uskoo eu-paratiisin olemassaoloon. He ehkä uskovat asioiden jotenkin ihmeen kautta järjestyvän kuin elokuvisssa.

Ehkä tuumivat, että joku satuolento pitää heistä huolta. Ja koska satuolentoideologiaan kuuluu olla satuolennon urhoollinen soturi, ryhtyvät sitten vihaisina rauhanriehumaan.

Kukavaan
Kukavaan
13.9.2020 19:31
Vastaa...  Admin Pt-media

Eurooppalaiset voisivat tietysti lopettaa alueelleen päästämiensä keharien paapomisen. Silloin lihapatojen äärelle päässeiden keharien maailma muuttuisi vähemmän houkuttelevaksi. Eivät keharit enää kehuisi lläjtömaissa oleville sukulaisilleen olojaan ja loisi niin epärealistisia odotuksia.

Meidän pitäisi olla vittumaisempia kehareille. Ajokorttikokeet tulisi läpäistä suomen tai ruotsin kielellä. Eikä tulkkia saisi olla mukana. Auto on keharille statussymboli, jolla elvistellään. Keharit lähettävät kuvia ja videoita kotimaihinsa kertoen, että hyvin menee. Autot pitää saada kehareilta pois vaikka millä verukkeella. Luotot pitää torpata. Tuet pitää laittaa minimiin eli vaikka parakkielämää ja 3 euroa päivärahaa. Jonkinlainen työleiripakko tulisi olla.

Myös puhelinliittymien saantia tulee vaikeuttaa. Puhelimillahan keharit houkuttelevat omiaan Suomeen. Ehkä voitaisiin säätää laki, joka sallii puhelimen hallussapidon ja käytön vain kansalaisuuden ja oleskeluvan omaaville.

Menikö öyhötykseksi? Ehkä… mutta…

Aappa
Aappa
13.9.2020 19:55
Vastaa...  Kukavaan

Itselle tulee hädänalaisuudesta ensimmäisenä mieleen sana ”parakki” – sehän olisi kuin lottovoitto ja Jumalan siunaus sellaisessa tilanteessa. Puurot ja pastat päälle, niin kiitollisuudesta ei tulisi loppua. Mutta ei. ”Allahin” mielestä se on väärin.

Nost R. Adamus
Nost R. Adamus
13.9.2020 16:38

Tulevien vuosikymmenien ilmastopakolaisuus pysähtyy vasta sitten kun EU-maiden elämänlaatu on vajonnut lähtömaiden tasolle. Pari entistä itäblokin maata (sekä Saksa) tulee olemaan sivistyksen ja vaurauden rippeiden ”Nooan arkkeja”.

Turhaantunut
Turhaantunut
13.9.2020 18:27
Vastaa...  Nost R. Adamus

Saksa nyt ei tule olemaan mikään viimeinen suojasatama kantaeurooppaisille sillä ko maa on kohta täysin kontallaan islamistien alla.

Nost R. Adamus
Nost R. Adamus
13.9.2020 20:18
Vastaa...  Turhaantunut

Saksa on noussut tuhkasta sekä WW1:n että WW2:n jälkeen, joten sen luulisi nousevan myös tulevan ilmastopakolaisuuden aiheuttaman WW3:n jälkeen. Ehkä se ei enää nousekaan koska maa taitaa olla ”ruotsittunut”.

Sampo
Sampo
13.9.2020 16:46

Siis syyllisethän tähän ovat Kreikkalaiset RASISTINATSIT jotka antoivat avuttomille, syyttömille pikkupojille tulitikkuja!!!!!

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.9.2020 03:22
Vastaa...  Sampo

Natsipoliisit polttaneet, turha lapsille on vastuuta antaa.

juha II
juha II
13.9.2020 16:51

Tietenkin Suomen naishallituksen (muk. luk. Pekka Haavisto) logiikalla tämä tarkoittaa leirinsä polttaneiden älykääpiöiden ”Rakastavan Eurooppaa”!!!

Ja, koska molemmat tahot ovat samalla ”aallonpituudella” yhteisymmärrys löytyy heti!

Kilttimies
Kilttimies
13.9.2020 16:56

”Mila kertoo NRK:lle katkerana, että EU ei välitä heistä.”

Paavo hei, onko hillittyä kieltä kertoa, että Kilttimieskään ei välitä pätkääkään noista typeryksistä?

Aappa
Aappa
13.9.2020 17:30
Vastaa...  Kilttimies

Idiootin kutsuminen idiootiksi on toki täysin asiallista, kunhan ei ”huuda” isoilla kirjaimilla, ja kirjoitusasu on muutenkin moitteettoman siisti. Edelleen, jos idiootin eliminoiminen vaatii voimakeinoja, niin eihän siinä mitään uhkailua ole, vaan tekemisen meininki, ainakin teoriassa.

Särmääjä
Särmääjä
13.9.2020 17:29

Jos kaikki maat Euroopassa suhtautuisi tohon typeryyteen samoin kun vaikka Unkari niin kellään ei olis syytä eikä halua tulla änkemään tänne ja pistää pystyyn tota kaikkea teatteria mitä suvakit noiden kustanuksella pitää maalla, merellä ja ilmassa.

Woah
Woah
14.9.2020 02:01

Noita pitäisi sijoittaa poliitikkojen ja heidän sukulaistensa naapureiksi oikein sijoittamalla, niin saavat suoraan kertoa heille toiveensa ja vaatimuksensa. Jos poliitikko muuttaa, porukkaa perään samalle alueelle. Eiköhän sillä tulisi selvää mitä haluavat ja päättäjät saisivat tutusta heihin ja heidän tapoihinsa oikein lähikontaktissa. Jonkun riesaksi ne kuitenkin tulevat jos niitä roudataan ympäri Eurooppaa. Tietenkin paras olisi massiivinen ilmasilta sotilaiden järjestämänä sinne mistä ovat tulleet kun kerran ovat niin pettyneitä Eurooppaan.

Tilaa on
Tilaa on
14.9.2020 02:20

Suomella on varmasti varaa ja tilaa. Kertoo hallitus. Lisäksi ne 80 000 työntekijää, joista Vihreät haaveili.

Isäpuoli
Isäpuoli
14.9.2020 06:42

Siitä taas kuvia ”lapsista” joita Suomi tällä kertaa tilasi 11 kpl jo tänne roudattujen ”lasten” leikkikavereiksi. https://twitter.com/MeritWager/status/1304803053036597249
On se jännää miten eri kulttuurit määrittelevät hädänalaisia naisia ja lapsia. Mut HEI! Onhan se kivaa maksaa veroja suoraan noiden LASTEN taskuihin seuraavat 60 vuotta!

Perkele
Perkele
14.9.2020 06:55

Toivottavasti kuolevat kaikki tuskaisen kitumisen kautta

Sam Colt
Sam Colt
14.9.2020 07:42

Tässä kansainvaellusilmiössä on käytössä täysin väärä ja harhaanjohtava sana.
Leireillä loisivat, Eurooppaan jo livahtaneet, Turkin ja Libyan rantakaislikoissa lymyävät laumat ovat k u l k u r e i t a.

Euroopassa vain ollaan niin hienopieruja, että sanotaan noita pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi. Neutraalimmin tarjotaan termiä siirtolainen.

Väärä sanavalinta johtaa vääriin tulkintoihin ja poliittisiin päätöksiin Euroopassa.
Jos me tunnustaisimme noitten olevan vain onnenonkijoita, pakosalla olevia roistoja ja islamin arkeen kyllästyneitä hampuuseja, niin olisi meidän helpompi tehdä o i k e i t a päätöksiä heidän kohtelustaan.

Al Scheisse
Al Scheisse
14.9.2020 09:33
Vastaa...  Sam Colt

Paska on paskaa, aivan sama millä nimellä sitä kutsutaan. Noi on 99.9999999999% paskaa. Ne jotka ovat tänne onnistuneet livahtamaan, loisimaan, ovat 100% paskaa.

Kukavaan
Kukavaan
14.9.2020 09:52
Vastaa...  Sam Colt

Kielestämme puuttuu jo ennestään vakiintuneita sanoja, jotka kuvaavat tämän hetken maahantunkeutujia. Kun ilmiölle ei ole edes sopivaa lyhyttä sanaa, niin siitä on vaikea keskustella. Ihminen, jonka kielessä ei ole jostain aiheesta sanoja, ei pysty ajattelemaan aiheesta selkeästi.

Iljan MV-lehden lanseerama sana ”matu” on ehkä parhain, koska kuulija voi ymmärtää sen viittaavaan ”maahantunkeutujaan”. Mutta koska sekään ei ole vielä vakiintunut, kuulija voi torjua sanan ja kaiken sen viestinnän, joka sisältää kyseisen sanan. Torjunta johtuu kyvyttömyydestä ajatella ja ajatteluun tarvitaan sanoja.

Valtamedia ei käytä sanoja ”matu” ja ”maahantunkeutuja”, koska ne eivät tue sen tavoitteita. Tilanne on samankaltainen kuin, jos valtamedia ei käyttäisi sanaa ”tulipalo” rakennuksen palamisesta. Sen sijaan keksittäisiin kiertoilmaisuja. Valtakunnansyyttäjä määräisi poliisin kuulustelemaan ”tulipalo” sanan käyttäjiä.

Kiitokset PT-medialle, ettei käytä sanaa ”siirtolainen” näistä maahantunkeutujista. Sana siirtolainen yhdistetään mielissä luvalliseen ja lailliseen maasta toiseen siirtymiseen asumaan jäämisen tarkoituksessa.

Prozac
Prozac
14.9.2020 11:23

Ennen oli sanonta: ”itsellensä sika kiusaa tekee, kun ruuhensa kaataa”. Sanonta ei ehkä toimi tässä, koska pyromaanit pääsevät paremmalle oksalle, ja näin tekevät muille kiusaa.

Kukavaan
Kukavaan
14.9.2020 11:51

Morian leiristä puheenollen kuusitoista Merkelin puolueryhmittymän CDU/CSU kansanedustajaa on vaatinut viidentuhannen leiriläisen ottamista Saksaan. Ranskalle riittää 400 ja Hollannille 100.

https://gatesofvienna.net/2020/09/gates-of-vienna-news-feed-9-12-2020/

Polttaminen näyttää tuottavan polttajien toivomia tuloksia.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
14.9.2020 19:45

Sepä ikävää, että länsimaiden talouksilla kestää aikansa järjestellä ilmainen elatus ja asunnot jokaiselle pakolaisleiteiltä kuskatulle erälle. Näihin järjestelyihin kuuluvat verotus, lainan otto, rakentaminen ja maahanmuutolle suotuisan henkisen ilmaston manipuloiminen ym. Jos Ali lähettää Muhamedille iPhonella räpsittyjä kuvia Skanskan juuri pykäämästä uudenkarheasta kerrostaloasunnosta sekä autosta, niin ei hänen ÄO:nsa riitä ymmärtämäön, ettei niitä luonut Allah, vaan tuhannet veronmaksajien raatamat tunnit.