Tukholman mellakat eivät saaneet tulta alleen

Tukholmassa viikonloppuna ei syntynyt mellakoita, vaikka niihin loppuviikosta varauduttiin isoilla operaatioilla. Rasmus Paludanin porukka kävi polttamassa koraanin Rinkebyssä, mutta livenä sitä ei nähnyt kukaan.

Sain tietooni, että Rinkebyssä monet tahot pitivät pitkiä vakavuuskeskusteluja nuorukaisille ja miehille, että nämä eivät saa provosoitua ja aloittaa mellakkaa.

Kävin perjantai- ja lauantai-iltoina Rinkebyssä klo 22 aikaan, mutta mitään erityistä kovin normaalista poikkeavaa ei näkynyt. Ei ollut poliiseja eikä siviili-ihmisiä. Oli kuin olisi ollut ”Maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä”. Edes jumalan henki ei liikkunut Rinkebyn yllä. Tuli ilta, mutta ei tullut mellakoita.

Vitsit sikseen. Toisaalta sää oli kalsea ja sateinen. Se varmaan omalta osaltaan hillitsi mellakoijia. Rasmus Paludan kertoo, että hänen porukkansa oli polttanut koraaneja muualla Ruotsissa pitkin poikin.

Eiköhän tämä koraaniasia ole taputeltu tällä kertaa.

Subscribe
Notify of
guest
20 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Mulkut
Mulkut
13.9.2020 10:17

Saivat siis muslimit harjoitella edes mikroskooppisen pienen pienen prosenttiyksikön verran SUVAITSEVAISUUTTA, sitä samaa jota meiltä vaativat 100% joka asiassa. Voi että sitä hampaiden kiristelyä ja turhautuneisuutta kun ei päästykkään ulos räyhäämään ja pistämään paikkoja paskaksi.

Mulkut
Mulkut
13.9.2020 12:19
Vastaa...  Mulkut

Samaan hengenvetoon voimme myöskin todeta että muslimit eivät pistäneet paikkoja paskaksi eivätkä tappaneet/raiskanneet ketään, ensinnäkin koska sää oli huono, mutta pääasiallisesti koska vanhemmat muslimit harvinaisesti käskivät tällä kertaa ottaa iisisti. Ei siis koska räyhääminen, mellakointi, tappaminen ja raiskaaminen on VÄÄRIN, vaan koska vanhemmat käskivät. Se siitä integroitumisesta..

Pirtsakka
Pirtsakka
13.9.2020 15:53
Vastaa...  Mulkut

Voisiko olla niin, että alkavat lopultakin edes himpun verran tajuta kuinka epätoivottuja vieraita ovat? Pakkohan heidänkin on jossain vaiheessa tajuta, että ”isäntäväki” odottaa vain tilaisuutta lähettää heidät ties minne – tai ainakin sinne, mistä tänne tulivatkin riehumaan.

Mulkut
Mulkut
13.9.2020 16:51
Vastaa...  Pirtsakka

Eivät ne semmoista ikinä tajua. Ja sitäpaitsi eivät myöskään koe olevansa vieraita tai muukalaisia, heitä on Ruotsissa jo niin paljon että näkevät itsensä isäntinä. Master race. Lisää soppaan agressiivinen muslimiröyhkeys ja neitimäinen ruotsalainen supernössöily niin voittaja on helppo arvata.

Sherlokki suvakko
Sherlokki suvakko
13.9.2020 10:21

Täähän on tavallaan hyvä uutinen. Eivät matut saaneetkaan aloitetta käsiinsä, vaan vetäytyivät. Kuitenkin on satavarmaa, että jossain palaa tai jysähtää, on nää sen verran pitkävihaista porukkaa.

Imaamit varoitelleet
Imaamit varoitelleet
14.9.2020 06:49
Vastaa...  Admin Pt-media

Voin kuvitella että paikalliset imaamit ovat neuvoneet ja varoitelleet:

”Älkää tällä viikolla kostako, nyt on liikaa poliiseja liikkeellä. Voitte jäädä kiinni (ja sitten jää keikat hoitamatta”.

Sakari Rajamäki
Sakari Rajamäki
14.9.2020 18:13
Vastaa...  Admin Pt-media

Ja kun sää alkoi poutaantumaan, niin siinä vaiheessa raivo oli jo laantunut, niin paljon että uskoivat vanhoja äijiä?

Kukavaan
Kukavaan
13.9.2020 10:48

Mellakoittamuus viittaa siihen, että muslimipuolelta kukaan ei kiihoittanut muslimien nuorukaisia mellakoimaan. Säälläkin on voinut olla vaikutuksensa.

Kukavaan
Kukavaan
13.9.2020 15:26
Vastaa...  Kukavaan

Koska muslimit eivät alkaneet mellakoimaan, niin se merkitsee, että koraanin polttaminen ei ole heille riittävä syy aloittaa mellakointi. Siis joku muu seikka saa mellakat alkamaan. Luultavasti muslimien taustavoimat ovat tällä kertaa jättäneet kiihottamatta kentällä olevia muslimeja. Mellakoivat muslimit ovat kauko-ohjattuja.

wxyzoäö
wxyzoäö
13.9.2020 10:49

Tämä on ihan hyvä uutinen, näin se pitää olla, että kuka tahansa saa tehdä omille kirjoilleen ihan mitä haluaa ,vaikka polttaa julkisesti tai ei, se ei oikeuta minkäänlaiseen provosoitumiseen särkemään paikkoja ja käymään kenenkään päälle!

Ehkä tämä on opettanut jotain niin muslimeille kuin heidän sinisilmäisille puolustajilleen , että Ruotsikin vielä lukeutuu ns ”vapaisiin länsimaihin” , joissa vapaus ei tarkoita kuitenkaan oikeutta ihan mihin tahansa , toistaiseksi. Joskin perinteinen vapaus ja oikeus käsite on vakavasti uhattuna muuttua erityis – ja vähemmistö ryhmien ”vähän suuremmaksi ”oikeudeksi ja vapaudeksi” , joten jatkosta en ole lainkaan varma .

wxyzoäö
wxyzoäö
13.9.2020 10:54

Kirjoitin…..Joskin perinteinen vapaus ja oikeus käsite on vakavasti uhattuna muuttua erityis – ja vähemmistö ryhmien ”vähän suuremmaksi ”oikeudeksi ja vapaudeksi” , joten jatkosta en ole lainkaan varma ……

Tämähän suunta on kyllä jo vahvasti näkyvissä ja tullut esiin monessa yhteydessä suomessakin jotta ihmisiä potkitaan pois viroistaan ja haastetaan oikeuteen vedoten erityisryhmien kuviteltuihin oikeuksiin yms. ,

Per Vers Muhammed
Per Vers Muhammed
13.9.2020 11:39
Vastaa...  wxyzoäö

Suomen sosialistisessa EU vallassa vallitsee tasa-arvo. Jotkut ovat vaan arvokkaimpia kuin toiset, kunhan on arvot kohdillaan

juha II
juha II
13.9.2020 17:06

”ihmeiden aika ei ole ohi!”

Tosin tässä nähdään, että muslimien yhteisössä on wanhoilla parroilla ainakin joskus painoarvoa kun tekevät hartiavoimin töitä asian eteen. Mutta toisaalta wanhat eivät jaksa kerta toisensa jälkeen ponnistella itsensä äärirajoille ”teljetäkseen nuoren sonnilauman navettaan” ja pitämään ne vielä siellä.

Miehuutensa voimissa olevat muslimit antoivat tällä kertaa periksi, MUTTA tämä kyllä tullaan kostamaan raskaalla tavalla juuri silloin kun taas Ruosin yhteiskunnalla ”on housut nilkoissa”Sanoisin jopa, että on lapsellista uskoa, että tämä on ohi ja svedu poliisit saavat huokaista helpotuksesta.

Mitä taas tulee ”huppeli-hallitukseen” niin tuolle vatipää -kolleegiolle kaikki on yhtä hämärän peitossa kuin tavallisestikin. Ainoan ”väreen” qaivokäyrässä saavat ”ilmastonmuutos” ja ”sota tuulimyllyjä vastaan” eli ”rasisti” -jahti, jolle kettu metsälle kuin Englannin yläluokka konsanaan, Löfveeni johtaa sitä uljaan ratsun (ruuna) selässä (vai oliko se toisinpäin?).

juha
13.9.2020 17:46

Vastaus koraaninpolttoihin oli reviiriä merkkaava autoparaati. Sillä osoitettiin valtaa ja dominanssia.
Paludanin pitää keksiä jotakin uutta, vaikka ulkoiluttaa koraania julkisessa vessassa ja polkea maiharilla päälle.

kanander
13.9.2020 18:07

Sateen sattuessa riehutaan sisällä, sanoi imaami.

tapsa
tapsa
14.9.2020 17:58

Eli mikä on syy että enää ei tule mellakoita niinkuin 10 vuotta sitten olisi tullut mellakat Pakistania myöten

Sakari Rajamäki
Sakari Rajamäki
14.9.2020 18:16

Ihan oikein toimittu Koraanin polttajilta, niin kauon niitä pitää polttaa, että muslimit ymmärtävät etteivät riuhumalla saa tahtoaan läpi ja länsimaissa on täysin luvallista pilkata heidänkin uskontoaan. Ehkä sää hillitsi riuhujia, mutta jos länsimaissa vain tarpeeksi polttaisiin Koraaneita muslimien reaktioista huolimatta kyllä riuhuminen jossain vaiheessa loppuisi.

Sakari Rajamäki
Sakari Rajamäki
14.9.2020 18:31

Ainakin teoriassa muslimit voisivat sopeutua länsimai jos niiltä ottettaisiin luulot heti pois kuten venäjällä, mutta tämä taitaa olla käytännössä mahdonta länsimaissa, sillä niin paljon ovat hyysärit päässeet mädättämään yhteiskuntia, siks kannattaa vastustaa sekä maahanuuttoa, että niiden hyysäystä.

Ps. Suomessa on muuten pieni hyvin sopeutunut muslimiyhteisö taataarit, mutta silloin kun ne muuttivat Suomeen ei täällä ollut mitään hyysärilaumaa vastassa.

Onks Paludania näkynyt?
Onks Paludania näkynyt?
15.9.2020 08:41

Mitähän tapahtui? Eikö Paludan yrittänytkään tulla vai tuliko ja käännytettiin? Missä ne 300-1000 poliisia majailivat viikonloppuna? Näkyikö niitä jossakin?

Onhan sekin taktiikkaa sanoa tulevansa ja kertoa valmiiksi paikatkin. Hyvällä tuurilla pelkästään se jo aiheuttaa mekkalat ko paikkakunnilla. Jos taas oikeasti aikoo tulla niin on paras tulla salaa, ihan hiljaa.