Yksintulleet sotalapset saavat ruotslaisten naisten legginssit pyörimään jaloissa. Mikäpä olisikaan niin ihana kotiintulotoivotus raskaan työpäivän jälkeen kuin kotona odottavan yksintulleen ujo toivotus: ”Mami, tättä tulle kukkatia!”
Alla kuvassa ”Jezzi”, yksintullut afgaanilapsi, saa reilunpuoleista poskihellyyttä mamiltaan. ”Lapsukainen on ollut niiiiin leikkisä ulkona Ruotsin talvessa ja saa nyt herttaisen majavankarvaisen fleesepaidan”. Jezzi ei taida arvatakaan kuinka onnekas hän on: majavankarvainen fleesepaita.
Alla kuvassa Akram, joka ehti täyttää 19, ja sai elinikäisen ylläpidon. Jos ei olisi saanut, niin Mandelmannin pariskunta olisi adoptoinut miehen. ”Me koulimme hänestä hyvän miehen rokotuksineen ja hammaslääkärihoitoineen”, kertoo Gustav Mandelmann.
Alla kuvassa Katja, joka ei unohda ikinä kukkasia, joita Massoud hänelle antoi. Massoud juosta hilpaisi mamia vastaan kotipolulla ja luikkasi kaulaan loihe lausumaan hellästi halaten: ”Olle hyvä mami!” “Vassa guu, mami!” Se tuli niin hellästi, rakas lapseni.
Alla kuvassa Hamid, 18, jonka ruotsalainen Karin opetti piirtämällä näyttämään tunteitaan. Hamidin suosikkeja ovat liidut. Keittiönpöytä – sen ympärillä ovat kielletyt tunteet tulleet esille kun Karin miehensä Göstan kanssa ovat opettaneet Hamidille rakkautta. Ja mikä rakkaus. Lapsille rakkauden näyttäminen on niiiiiin helppoa. Kaksi vuotta saman katon alla ovat hitsanneet heidät perheeksi.
Alla kuvassa, Abbe tuli niiiiiin iloiseksi viime viikonlopun uimahallivierailun takia. Kuvaan sattui Yvonne, ”Aika herkullinen kuva, vai mitä sanotte?” Niin kaunista. Lapsukaiset olivat ensimmäistä kertaa uimasillaan ja tekivät kovan työn pysyäkseen pinnalla kellukkeiden avulla. Isot pojat! Voi kuinka sydän sulaa.
Alla kuvassa yksintullut lapsi osoittaa mieltään palautuksia vastaan: ”Kiltti, älä päästä kädestäni”. Ihan kuin Titanicissa. Tai Estonialla: ”Rakas, älä jätä minua nyt!”… ”Minä tarvitsen sinua niiin, älä koskaan mene pois, älä koskaan mene pois..”
Alla kuvassa Boel ja hänen poikulinsa. #vistårinteut. (vrt. Refugees hospitality club tms) ”Mami, mikki rotsalaiset vihhaavat minua niin paljin? Olen vain pienni ihminen ja halluan ellää!”, Boel kysyy. ”Ja minä niin itkin ja otin hänet hellään syliini. Voiko se enää parantaa ketään?” Ja mikä ananas Boelilla onkaan!
Alla kuvassa Zalar, joka opettelee sopeutumaan Ruotsiin pelaamalla Tenstahallissa koripallukkaa. Zalar on yksintullut ja osallistuu pallohallin lasten tunneille. ”Heja heja Svärje!”, sanoo Zalar. Tulevaa Ruotsin koripallomatskua.
Kuvassa alla Annan ja hänen kahdeksanvuotias tyttärensä, heidä kotiin muutti kaksi 15-vuotiasta afgaaniserkusta. Pojat matkasivat ihan ypöyksin 14-vuotiaina Afganistanista Ruotsiin pakoon vainoa, sortoa ja hammastenkiristystä. Anne: ”On olemassa kahdenlaisia voimia, on pimeitä voimia ja sitten on rakkauden voimia. Meillä kotona on vain niitä rakkauden voimia, joilla selätämme pimeät voimta”. Perheessä huokuu inhimillisyys ja rakkaus.
Kuvassa alla 15-vuotiaat afgaanipätevät Malmössä. ”Haluan vain paikan, jossa voin opiskella”, sanoo etualalla oleva 15-vuotias Hamidullah. Ikätoverit komppaavat.
Kuva alla: Irene: ”Voi sitä rakkauden määrää mikä meidän taloon tuli Mohammadin myötä. Niin kultainen ja kiltti lapsi….” ”Mami, saako Mohammad pitää koilaa sylittä?”… ”Myös meidän Voffe rakastaa Mohammadia.” Mohammadille, eli leikkisästi Mommelle on tarttunut käsitatuointejakin. Sellaisia ne lapset ovat.
Kuvassa alla Abdulahi, joka sai uuden mamin Kinnan luota. ”Hän on minun rakas lapseni… hän on niin rakastavainen ja hyvä ihminen”. Onnea varjostaa ikä, jota Somaliasta tulleen Abdulahin kohdalla rukattiin muutamalla vuodella ylöspäin. Eli hän ei olisikaan lapsi.
Kuka on sinun lempimami ja lempilapsi? Ehkä Kinna somalipoikansa kanssa? Kuvassa on jotain… niin kaunista ja herkkää. Kinnan ja Abdulahin ilme on täynnä luottamusta ja herkkää rakkautta. Sellaista puhdasta ihmisten toisista välittämistä.
Haluaisitko sinäkin kotiisi oman nappisilmäisen abdulahin tai nazerin? Haluaisitko päästä vihasta ja rasismista eroon?
Joka tapauksessa, kello herättämään myös viikonlopuksi ja ylitöihin.