Moni saattaa muistaa, kuinka muutama kuukausi sitten Suomessa mietittiin Ohisalon ehdotusta, että alaikäisten yksintulleiden tulorajoja helpotetaan perheenyhdistämisten kohdalla. Samalla esille otettiin väite, että Ruotsissakin olisi jotain tulorajoja jo maassa oleville yksintulleille kun heidän perheensä yhdistetään Ruotsiin. Yritin sanoa, että ainakaan Ruotsissa ei ole mitään alatulorajoja, jonka takia perheenyhdistäminen jäisi tekemättä kun on kyse alaikäisistä tai melko alaikäisistä.
Eräällä ruotsalaisella asuntopalstalla tuli vastaan seuraava ilmoitus:
“Hei, nimeni on ***** ja olen 18 vuotias. Tulin yksin Ruotsiin 5 vuotta sitten. Nyt minun sisarukseni ja vanhenpani saapuvat kohta Ruotsiin. Siksipä etsinkin meille nyt huoneistoa, 4 huonetta tai voi olla isompikin. Voimme maksaa vuokraa enintään 14 800 kruunua (1 420 euroa) sisältäen sähkön. Kaikki kiinnostaa ja minulla on hyvät suositukset.”
Otin yhteyttä tähän nuorukaiseen ikään kuin asunnon vuokraajana ja kyselin hieman taustoja. Yllätys oli melkoinen, tosin eipä se loppujen lopuksi ollut mikään yllätys. Nuorukainen siis kertoi, että tuli ihan yksin Ruotsiin 13-vuotiaana. Turvapaikkaa haettiin Afganistanin tilanteen takia, vaikka hän syntyi ja varttui Iranissa eikä ole ikinä käynyt Afganistanissa. Hänen vanhempansakin ovat syntyneet Iranissa. Käytännössä koko perheellä ei ole mitään yhteyksiä Afganistaniin, sattuvat nyt vain olemaan jostain ihmeen syystä sen maan kansalaisia pojan isovanhempien taustan perusteella.
Poika tuli siis Ruotsiin “yksin” ja on sen jälkeen asunut sotalasten orpokodissa eli perhekodissa, ruotsalaisittain HVB-hemmetissä. Peruskouluja on käyty ja nyt jäbä opiskelee autopuolella. Nuorukainen täytti keväällä 18 vuotta ja tultuaan täysi-ikäiseksi loppui asumisoikeus perhekodissa. Sieltä kuitenkin hommattiin hänelle oma pieni opiskelija-asunto. Hän saa täyden opintotuen, joka on noin 12 000 kruunua/ kk (eli noin vajaa 1 200 euroa). Lisäksi tulee pientä asumistukea, mutta huoneiston vuokra on vain muutama tonni.
Perheen yhdistäminen laitettiin käyntiin viime talvena kun hän oli vielä alaikäinen. Missään vaiheessa ei ole tullut esille, että hänen tulonsa olisivat liian pienet. Koko perheenyhdistämisprojektin aikana yksikään viranomainen ei ole kysynyt pojan tuloja. Yhdistämien on edennyt pelkästään selvitellen käytännön asioita.
Nyt kun homma on valmis, ja perhe eli isä, äiti ja kolme sisarusta ovat tulossa Ruotsiin, niin sosiaalitoimi on antanut takuun, että se maksaa ainakin aluksi tuon 14 800 kruunun vuokran. Lisäksi sosiaalitoimisto on varannut nuorukaiselle maksusitoumukseen muutaman kuukauden takuurahan ja ennakkovuokran. Ilmoituksessa mainittu “hyvät suositukset” tarkoittaa siis sitä, että sosiaali käytännössä takaa ja maksaa perheen ylläpitovuokran ainakin ensimmäisen vuoden.
Tuolla 14 800 kruunulla saa Tukholman lähiöistä ihan kohtuullisen asunnon. Raha riittää, kun tarkasti etsii, varmasti hyvään neliöön tai pieneen omakotitaloon.
Nuorukaiselle ei esitetty siis ole mitään tulovaatimuksia, että hän saa perheensä Ruotsiin. Päinvastoin, veronmaksajan rahaa käytetään siihen, että pojan perhe lennätetään Ruotsiin ja uudet tulijat pääsevät suoraan taloasumiseen ilman mitään ikäviä väliasumuksia.
Miksi aikaisemmin mediat sitten kertoivat jotain sellaista, että alaikäisen tulorajat helpottuvat perheenyhdistämisissä, kun mitään tulorajoja alaikäisten tai juuri aikuisiksi tulleiden kohdalla ei edes ole?