Esittelyssä Södertäljen syyrialaismafia

Klaanimafia-asiat ovat olleet viime aikoina paljon esillä, mutta hieman taustalle on jäänyt se perusasia, että mitä nämä mafiat sitten oikein puuhaavat. Lainaanpa itseäni muutaman vuoden takaa ja päivitän artikkelin tähän päivään. Kirjoitin tuolloin Södertäljen syyrialaismafiasta, jonka lonkerot ulottuvat aina Botkyrkaan asti.

Södertälje on siis ehkä Ruotsin pahin mafia-kaupunki. Sen huomaa jo ihan katukuvastakin pienellä seurannalla.

Södertäljen mafiaa kutsutaan Ruotsissa nimellä Södertäljenätverket eli Södertäljen mafia tai syyrialaismafia. Ydinporukka on siis syyrialaistaustaista. Tämä on Ruotsin suurimpia ja vaikutusvaltaisimpia mafioita, joiden vaikutusvalta ulottuu pikkupojista ja wannabegangstoista aina kunnallispoliitikoihin. Sanotaanpa heillä olevan jalansijaa monissa pankeissakin, yritysten hallituksissa, järjestöissä ym. kerhoissa. Mafia siis on mukana kaikissa kaupungin ”kerroksissa” ja elimissä. Käytännössä kaupungissa ei voi tehdä mitään, etteikö syyrialaismafia jollain tavalla olisi osallisena siinä.

Syyrialaismafian vaikutusalue on laaja: pesäpaikka on Södertäljen Ronnaassa, mutta käytännössä koko Södertälje on mafian hallussa. Kaupungin 97 000 asukkaasta yli puolet, eli noin 54-55 % on ulkomaalaisia ja erityisesti syyrialaisia Södertäljessä on paljon.

 

Vaaralliseksi tämän mafian tekee se, että syyrialaisväestö seisoo aika yksissä tuumin sen takana. Mafia on jakautunut eri kerroksiin: jengin ”avoimen rikollisen” siiven jäseniä, eli ”gangstoja” arvioidaan olevan 100- 200. Toimenkuvaan kuuluu huumekauppa, murhat, kiristykset, rahanpesu ja kaikki ”likaiset työt” kuten velan perintä ja ”velan perintä”.

Mafiosot ovat raakoja ja välinpitämättömiä, ja saattavat ampua ihmisen hengiltä vaikkapa liikenneruuhkassa, jos gangstaego kokee tulleensa loukatuksi. Heidät tuntee kaupungilla isoista bemareista, Hummereista ja kultaketjuista. Velan perintä on tehokasta, sillä yleensä velalliset maksavat, tai itkevät ja maksavat. Ja sen jälkeen itkee velallisen omaiset.

Sitten on olemassa ”valkokaulussiipi”. Tämä porukka häärää syyrialaisten kirkkojen ympärillä. Kannattaa huomata, että syyrialaismafialla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, vaan he ovat jotain ortodoksi-kristittyjä. Tai ovat siis olevinaan.

Vuoden 2015 talven aikana rikospoliisi tutki massiivista rahanpesu-, petos- ja väärennösrikosvyyhtiä, jossa pyöri miljoonia kruunuja rahaa. Kuultavana oli liki 100 syyrialaisen kirkon sisäpiiriin kuuluvaa henkilöä. Ainakin 50 henkilöä oli vangittuna.

Yksi tutkintahaara oli tunnetuksi tullut ”kotihoitopetos”. Mafia palkkasi listoilleen hoitajia ja hoidettavia. Kuten myös vanhuksia, vammaisia tai muita henkilöitä, jotka tarvitsivat kotihoitoa. Joukossa oli lääkäreitä, jotka kirjoittivat ihmisille lääkärintodistuksia ja muita papereita, joiden avulla henkilölle saatiin hoitostatus. Sen jälkeen kunnilta laskutettiin vuosikausia hirvittäviä summia olemattomista kotihoidoista. Hoidettaville annettiin tiskin alta taskurahaa, kuten myös hoitajille.

Mafia laittoi rahat tietenkin suurimmalta osalta omiin liiveihin. Summat eivät siis olleet mitään kahvirahoja, vaan kuntia laskutettiin kerran kuukaudessa parhaimmillaan useita satoja tuhansia kruunuja ja kunnat maksoivat. Eihän siellä vielä silloin tiedetty, että kyseessä on menossa veivaus.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0a/Sankt_Afrems_katedral_i_S%C3%B6dert%C3%A4lje.jpg

 

Gangstasiipi ja kirkkosiipi ovat yhtä ja samaa syyrialaismafiaa, mutta toimivat hiema ”eri toimialoilla”. Gangstat pyörittävät huumekauppaa, ja kirkon miehet pesevät rahan puhtaaksi. Tuollaiset kotihoitopetokset on luultavasti suunniteltu yhdessä. Kirkon mukanaolo on tärkeää, sillä sillä saadaan aikaan hurskas vaikutelma, julkisivu pysyy puhtaana, ainakin pidempään. Tyyli on samantapainen kuin italialaismafiosoilla. Välillä istutaan kirkossa hyvinkin hurskaana ja tehdään kädellä sitä ristin merkkiä. Samaan aikaan taustalla porukkaa lakoaa kuin heinää.

Södertäljessä kaikki asiat pyörivät tai ovat pyörimättä syyrialaismafian kautta. Rakennusalalta ei saa aliurakoita, jos ei tunne syyrialaisia; ravintolaa ei voi pyörittää, jos ei käytä syyrialaismafiaa tukkurina jne. Toisaalta vaikka kaikki homma pyörii syyrialaisten kautta, niin ihmisiä ei tarvitse pakottaa siihen. Mafia on valtio valtiossa. Sen voima perustuu siihen, että ihmiset tukevat sitä, vaikka eivät olisikaan mukana sen toiminnassa. Ihmistä ei siis välttämättä pakoteta toimintaan mukaan. Mutta ihminen on vähän tyhmä, jos ei tue mafiaa. Tavallinenkin ihminen saa aina tarvittaessa joitakin pikku apuja mafialta.

Ruotsalainen voi ja pystyy kritisoimaan omaa valtiotaan, mutta syyrialaiset eivät kritisoi omaa ”valtiotaan”. Kaikki Södertäljen ja lähialueen syyrialaiset ovat sen vaikutuksen piirissä, sillä mafia on ottanut mukaansa myös nuoriso- ja urheilutoiminnan. Ei varmaan tarvitse mainita, että divarissa pelaava syyrialaisten potkupallojoukkue on ollut useampaan otteeseen epäiltynä sopupeleistä.

Lasten päiväkodit, tarhat, harrastuskerhot ja kaikki- ne ovat mafian hallussa. Kuten sanoin, tavallinen ihminen voi olla kuulumatta mafiaan, mutta jokainen kyllä tietää, että jo oman turvallisuutensa takia mafiaa ei kannata kyseenalaistaa.

Koko syyrialaismafian perusta on siinä, että lapset kasvatetaan jo pienestä pitäen eräänlaisen yhteisöllisyyden piiriin, jossa he tulevat osaksi mafiaa. Tai jos eivät ihan osaksi, niin ainakin oppivat ymmärtämään mitä se tarkoittaa ja näin ollen sitä on mahdotonta kyseenalaistaa. Toimintakin voidaan pitää suht’ avoimena, sillä omien piireissä ei ole vasikoita, eikä ulkopuolinen ole koskaan täysin perillä asioista.

Ruotsalainen ei välttämättä siis edes huomaa koko mafian olemassa oloa. Tai voi aavistaa jotain kummallista tapahtuvan, mutta ei tavallinen kiltti ihminen osaa jäsentää tällaisia asioita. Mafiaperhe voi olla hyvinkin mukava ja kohtelias ruotsalaiselle naapurilleen ja sillä tavalla ikään kuin ostaa ruotsalaisen puolelleen. Sen jälkeen ruotsalainen ei varmasti anna lausuntoja, että naapurin syriaano on mafiapäällikkö. Sentäs viikonloppuna grillattiin yhdessä.

 

***

Vuonna 2011 alkoi vuosia kestänyt oikeuden käynti syyrialaismafian gangstasiipeä vastaan, jossa 17 syyrialaista syytettiin murhista, ihmiskaappauksista, kiristyksistä, pahoinpitelyistä, kidutuksista ja suunnilleen kaikesta, mitä rikoslaista löytyy. Sivujuonena mainittakoot, että syyrialaismafia ajoi Södertäljestä pois kilpailijansa, ja ruotsalaiset rikollisjengit jättivät tuolloin kaupungin.

Oikeutta istuttiin monta kuukautta, ja veronmaksajien rahaa paloi 200 miljoonaa kruunua. Lopulta vuonna 2013 saatiin aikaan tuomioita vajaalle parillekymmenelle henkilölle elinkautisista pienempiin vuosituomioihin. Merkittävää on, että kun hovioikeus vahvisti tuomiot syksyllä 2015, syttyi Södertäljessä ja Botkyrkassa massiivisia mellakoita, joissa autoja paloi viikkokaupalla jopa keskellä kirkasta päivää. Lisäksi ravintoloihin heiteltiin sisälle raketteja ja muita pommeja. Syyrialaismafia näytti valtaansa. Sama toistui talvella, kun korkein oikeus kieltäytyi ottamasta asiaa käsittelyyn.

 

Nyt näitä vuosikymmenen alkupuolilla linnaan joutuneita kovan siiven edustajia alkaa pikkuhiljaa vapautumaan vankilasta ja on selvää, että lähikuukausien ja -vuosien aikana tapahtuu uusjakoa.

***

Mutta, yhteiskunta ei pysty enää mitenkään kitkemään mafiaa pois Södertäljestä ja Botkyrkasa. Kaikki sellainen kuvitelma on haihattelua. Se porukka on rakentanut meidän yhteiskunnan rinnalle oman varjoyhteiskunnan ja jos sitä alkaa kitkemään pois niin…

 

 

Subscribe
Notify of
guest
25 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Minä
Minä
22.9.2020 05:49

Varmaan voisi kitkeä pois, mutta ei lälläripoliisin ja lällärihallituksen aikana.

Jos ruotsalaiset nousevat aseelliseen kapinaan, silloin kaikenlainen puhdistaminen kävisi helpommin, koska ihmisoikeusmääritelmä taipuisi kapinan hyväksi. Näin tuskin käy, mutta on sekin mahdollista, vaikka ei kovin uskottavaa.

Jos ei edes vaaleissa ei uskalleta nosta vastarintaan, vaikka ääni annetaan verhojen takana suojassa, tuskin nousee isompaa kapinaakaan.

Vaikeemman kautta varmaan menis
Vaikeemman kautta varmaan menis
22.9.2020 06:33
Vastaa...  Minä

Toi jo johtais sisällissotaan, muuten ei onnistu. Kannattais toki silti.

nuppineula
nuppineula
22.9.2020 08:20

Karttaa katsoessa juolahti mieleen, että kaikkein pahimmassa tapauksessa koko Södertälje-Norrköping-Linköping-Jönköping-Göteborg -linjan eteläpuoli jouduttaisiin tätä menoa luovuttamaan klaaneille ja muslimihallinnolle. Pari miljoonaa kantaruotsalaista muuttaisi tällöin vähitellen tuon rajan pohjoispuolelle sekä ulkomaille.

Vesa
Vesa
22.9.2020 06:33

Kuulostaa hyvältä tuollainen yhteiskunta yhteiskunnassa: kaikki palvelut vauvasta vaarille – liekö virallinen Syyrian Mononenkin ajelee mustalla pitkällä Volvolla ja hoitaa pieteetillä poisnukkuneet maan poveen?

Olisiko tästä Suomessakin monikulttuuriseksi kuntamalliksi? Annettaisiin eri kaupungit ja kunnat klaanien valvottavaksi. Kyllähän tämä on varmasti parempaa sopeutumista, kun sekä tulijat että kantikset sopeutuvat uuteen monikulttuurisuuteen… On menoa ja meininkiä ja voi valita, hoitaako käytännön hommia vai onko organisaatiopuolella tai vetääkö sunnuntaina messua.

Hienoa Ruotsi, perässä tullaan!

Hommanmaksaja
Hommanmaksaja
22.9.2020 08:16
Vastaa...  Vesa

Koko ajanhan meitä pienestä pitäen koulutetaan ja integroidaan tähän kuntamalliin lähi idän metodein. Tyhmät poliitikot ja poliisit a la Taponen on innolla mukana kunnes omakin perse on tulessa ja kenties ihan pääkin irti. Silloin on jo myöhäistä ja isommat murheet kuin possujen nimeämiset husuiksi ja suldaneiksi… No, voihan kenties Unkariin lähteä turvapaikanhakijaksi.

Ihmettelijä
Ihmettelijä
22.9.2020 10:18
Vastaa...  Vesa

Hyväveliverkostot ovat olleet tähänkin asti käytössä Suomessa ja miksei myös Ruotsissa. Äärimmäisin ”klaanisysteemi” meillä on aikaisemmin ollut vapaamuurarit, jonka jäsenyys on taannut diplomaattisen koskemattomuuden ja vastuuvapauden.

Maahan tuotettu klaanisysteemi tuo uutuutena Pohjoismaihin sen, että rangaistukset ovat nopeita ja ankaria. Varsinkin kuolemantuomio on otettu aktiiviseen käyttöön. Oikeudenkäynteihin ei tuhlata rahaa ollenkaan. Ruotsalaiset itse kammoksuvat rangaistuksia ylipäänsä, mutta vielä enemmän he kammoksuvat murhaavien klaanien arvostelua.

Joo-o
Joo-o
22.9.2020 07:22

Kun lukee tekstiä niin se tuntuu jotenkin oudolta ja epäaidolta. Mutta jos vaihtaa sanan syyrialainen tilalle lestadiolainen niin tarina ei tunnukkaan enää niin oudolta. Ja sitten jo ymmärtääkin että ”Hetkinen, näinhän se todellakin toimii”.

Punavihernatsimafia
Punavihernatsimafia
22.9.2020 07:28

Tervetuloa! Meillä on tilaa! Ja me tienataan tällä!

Suomi Finland
Suomi Finland
22.9.2020 07:57

Ruotsissa ollaan varmaan melko ylpeitä, kun monikulttuurisuus näytti taas yhden paremmilta maan kolkilta tutun ominaisuuden. Mitähän mukavaa seuraavaksi?

Conrad
Conrad
22.9.2020 08:39

Sossurahat ja muut loputtomat tukihuijausrahat..ai että niillä voi tehdä kaikenlaista kivaa! Suurin kiitos kuuluu Ruotsin vasemmistolle ja kitisemättä tämän kaiken maksaville veronmaksajille. Koko maa mätänee pikavauhtia sisältäpäin ja siellä vaan hurrit työntelee päitänsä hiekkaan ja toivovat asioiden olevan erilailla. Vähän kuin kävelisi ylpeänä kylillä housut räjähtämäisillään täynnä löysää paskaa, viheltäen ja teeskennellen että ei täs mitään..vähän Rexonaa kainaloon niin kukaan ei huomaa.

Huolestunut
Huolestunut
22.9.2020 09:16

Jos puoletkin jutusta pitää paikkansa tätärataa Ruotsi tulee asuinkelvottomaksi paikaksi toimintamalli leviää koko maahan.
Politikot ovat avainasemasaa sekä lahjusten saajina että tilanteen muuttajina,riippuu siitä kuka on äänestetty valtaan.

Suomi Finland
Suomi Finland
23.9.2020 15:35
Vastaa...  Admin Pt-media

Tästä ei oikein puutu enää kuin se, että tulee aika, kun mafian kiristämä henkilö menee poliisin puheille ja poliisikin on mafian palkkalistoilla. Jos mafia on hyvällä päällä, sanotaan poliisin asiakkaalle vain, että jos mafia haluaa, niin mafia saa mitä haluaa. Ja jos pomojen pomo on pahalla päällä niin…

Ehkäpä PT- media joskus tietää kertoa, että näinkin on Ruotsissa käynyt.

Suomi Finland
Suomi Finland
24.9.2020 10:10
Vastaa...  Admin Pt-media

Totta. Toinen vaihtoehto Ruotsissa taitaa olla, että kun yksityinen kansalainen pyytää apua mafian painostaessa, niin ihan lahjomaton poliisi toteaa siihen, että ’no can do’.

Kryptokoneen takaovi
Kryptokoneen takaovi
22.9.2020 12:51

Boel viihtyy Södertäljessä hyvin ja sosiaalidemokratia muutenkin. Yhdessä on kiva junailla asioita. Sosdemit ovat itseasiassa juurtuneet Ruotsinmaahan yhdessä klaanikulttuurien kanssa, vuorovaikutus on molemminpuolista. Ei kai ihan sattumalta nimenomaan syyrialaiset ole vaeltaneet nimenomaan Ruotsiin viime vuosinakin?

En tiedä tarvitaanko Södertäljessä foliohattua vaan riittääkö joku syyrialainen fetsi?
Ihme juttu kuitenkin että Ruotsin ja Sveitsin välille on syntynyt riita kryptokoneesta josta on löytynyt takaovi:

https://www.svt.se/nyheter/inrikes/uppgifter-sveriges-regering-avbokade-firande-med-schweiz

jävlaskit
jävlaskit
22.9.2020 13:04

Itse asuin Södertäljessä 1990-luvun alkupuolella siinä Saltskogin ja Hovsjön rajamailla. Kyllä oli jo tuolloin epämiellyttävä paikka. Syyrialais / assyyrialais kirkkotiloja riitti ja illan pimetessä nuoret miehet kulkivat ryppäissä.
Ruotsalaisia ei enää alueella juuri ollut. Suomalaisia vielä oli, mutta tervepäisimmät olivat jo muuttaneet muualle. Kaljabaarissa A-kassan vanhemmat suomalaiset miehet kertoivat tarinoita kuinka homma toimii. Pimeitä töitä, laittomia baareja ja peliluolia. Taloyhtiö oli Scanian omistuksessa ja lähes joka päivä oli jonkun asuntoon murtauduttu. Parvekkeilta lensi huonekaluja, kuvaputkitelkkareita ja roskasäkkejä pihalle.
Positiivisena seikkana oli edullinen vuokra. 😁
Fy fan mikä mesta.

juha II
juha II
22.9.2020 14:33

Södertälje on Pohjoismaiden Chicago ja Sisilia, jossa tahdin määrää mafia ”päästä varpaisiin” hampaisiin asti aseistettuina.

”Etnisyydellä ei ole mitään väliä”, sanoo suunnilleen näin pääministeri Stefan Löfven (S), jossa virassa tulevaisuudessa oleva ruotsalaispoliitikko on vain marsipaanista tehty koriste.

Tosi asiassa sen sijaan yhteiskunnan pyörittämisestä vastaavat tosi miehet ovat aivan jostain muualta kuin Svea Mamman maalla syntyneet sopuisat diskuteeraajat!

Suomen kohtalo on samanlainen. Ja miksi se ei sitä olisi kun ”mallikappaleena” on Ruotsi. Olisipa se sen sijaan Unkari!!!

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
22.9.2020 14:56

Toisaalta, kun väestönvaihdos on toteutunut, romahtaa koko systeemi, elleivät uudet asukkaat kykene aluevalloituksiin. Mafialla nimittäin ei ole sitten enää kiristettäviä työmuurahaisia. Taatelin viljelyllä, mattokaupalla ja kamelin kasvattamisella ei taideta Ruotsin taloutta kovin pitkälle pyörittää.

mokubluff
mokubluff
22.9.2020 17:47

Niin varmasti käy. Kaikki vähänkin kehittyneempi liiketoiminta ja tuotanto lakkaa tai lähtee muualle. Kansantuote ja elintaso putoaa. Minareettijoiku vaan ulisee satunnaisten pamahdusten taustalla…

Hieno kaupunki täysin pilattu
Hieno kaupunki täysin pilattu
22.9.2020 18:27

Boel Godnerin haastattelu, Svenska Dagbladet 19.9: ”Rikollisuus ei ole hävinnyt Södertäljestä- se on muuttanut muotoaan”. NOAn raportin mukaan kriminellit infiltroivat yhteiskunnan ja toimivat samanaikaisesti pankkina, asunnonvälityksenä, sairaalana. Noin 130 kriminelliä pyörittää ruljanssia Södertäljessä, toimialoinaan kiristys, velanperintä, ase- ja huumekauppa, varkaudet, sopuottelut ja korkean tason tukirahapetokset, veropetokset jne.

Entinen kommunisti
Entinen kommunisti
23.9.2020 10:12

En ole ostanut enää kymmeneen vuoteen mitään ruotsalaista tuotetta. Suosittelen samaa muillekin. Lisäksi boikotissa ovat saksalaiset sekä ranskalaiset tuotteet. Kyseisiin maihin en myöskään jalallani astu.

Ruotsi kupattu köyhiin by roskaväki
Ruotsi kupattu köyhiin by roskaväki
23.9.2020 11:57

Ehkäpä kaikki Ruotsia vuosikymmeniä kupanneet rikolliset voisivat nyt puolestaan avustaa Ruotsia joka tarvitsee rahaa maanpuolustuksen parantamiseen ja aikoo rahoittaa sen nostamalla tupakkaveroa? (SVT)

Tupakkavero saa minun puolestani olla vaikka 100% mutta onko maan talous jo niin per**ellään että tupakkavero maksaa puolustuksen?

Jaahas
Jaahas
25.9.2020 02:44

Nuoko ne ovat niitä niitä kotimaassaan kovasti vainottuja assyyrialaisia? http://www.aina.org
Kaksi kirkkokuntaa Södertäljessä? Toinen on sitten nestoriolainen kirkko eli melkein viimeinen jäänne kristikunnan kolmannesta päähaarasta, Keski-Idän, Keski-Aasian ja Kiinan entinen kirkko, jonka muslimivalloitus tuhosi.
Vahinko kiertää ja kärsimys ei jalosta.