Ruotsia uhkaa loppuvuodesta tuhansien laittomien afgaanien armeija

Jokaiseen päivään mahtuu useampikin lämmin tarina Afganistanista tulevista turvapaikanhakijoista. SVT:n uutiset tuo nyt esille afgaaninuorukaisen Sahebdad Kamelin, jolle löytyi Ruotsista ihkauudet äippä ja iskä.

Lähdetäänpä polkemaan. Kameli tuli Ruotsiin 2015 syksyllä, niin kuin muutama tuhat muutakin afgaania. SVT:n artikkeli on hieman epäselvä, sillä taustoista ei kerrota ihan tarkkaan. Kameli on kuitenkin kirkonkirjojen mukaan 23-vuotias, eli hän olisi ollut viisi vuotta sitten tullessaan 18-19-vuotias.

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä artikkelista jätetään kertomatta se, että Kamelin tapauksessa, kuten 90 % afgaanilasten tapauksissa, Ruotsin Maahanmuuttovirasto on veivannut lasten ikiin muutaman vuoden lisää. Edes Maahanmuuttovirasto ei ole uskonut, että Kamelin ikä oli joku teini-ikäinen pallero, kun hän saapui Ruotsiin.

Nimittäin kun Kameli on tullut Ruotsiin hän ei tietenkään ole ilmoittanut iäkseen 18 vuotta vaan tyypillisesti jotain 15 ja 17 väliltä.

Kameli on tulonsa jälkeen saanut kaikkiin turvapaikkahakemuksiin kielteiset päätökset, kunnes kesällä 2018 napsahti neljä ja lisänumero. Silloin astui voimaan ns. koululaki tai afgaanilaki, jolla kielteisen oleskeluluvan saaneille yksintulleille nuorukaisille annettiin ikään kuin toinen mahdollisuus: Kun opiskelee jossain toisen asteen koulussa ja saa sieltä hyväksyttävän ammattiin valmistavan päästötodistuksen, niin tämän jälkeen saa puoli vuotta aikaa etsiä itselleen vakituisen työpaikan. Jos saa vakipestin, silloin napsahtaa loputkin numerot eli loppuelämän kestävä oleskelulupa myönnetään.

Takaisin artikkeliin. Uutisklipissä Kameli kertoo, että on löytänyt Ruotsista uuden isän ja äidin. Mies on siis 23-vuotias. Lisäksi kerrotaan vähän Kamelin harrastuksista. Nyrkkeillä on mukava ja haaveena olisi mitäpä muutakaan kuin vapaaottelijan ura Ruotsissa. Ja sitä rataa.

Mikä SVT:n artikkelissa on punainen lanka? Näitä samoja säälitarinoita ja toivorikkaita nuoria tuutataan nyt Ruotsin valtamediassa täysillä eetteriin. Mistä on kyse?

Kyse on siitä, että kun afgaanipallerot saivat silloin 2018 kesällä koululain myötä sen jatkoajan opiskelua varten, niin nämä opiskelut ovat nyt valmiit. Useita tuhansia afgaaneita on valmistunut kouluista koneinsinööreiksi ja päälääkäreiksi. Ruotsissa kevätlukukausi loppuu kuten Suomessakin toukokuussa, viimeistään kesäkuussa ennen juhannusta.

Näin ollen näillä valmistuneilla nuorukaisilla on ollut nyt se puoli vuotta aikaa hankkia itselleen vakituinen työpaikka. Jos valmistui toukokuun lopussa, niin aika menee umpeen marraskuun lopussa. Kuten jutun Kamelilla.

Jos ei löydä työpaikkaa, ei saa ikuista oleskelulupaa ja sitä myöten karkotuksen Afganistaniin.

Valtamedia tuuttaa näitä toivorikkaita säälitarinoita tietenkin siksi, että valistuneet työnantajat osaisivat hoksata millainen potentiaali heille on tarjolla.

Tietenkään kaikille tuhansille afgaaneille ei löydy työtä, vaikka oikeasti olisikin kovan luokan rakettitutkija. Ruotsalaisissa turvapaikka-aktivistien eri ryhmissä on nyt täysi höyry päällä, kun afgaaneille etsitään tosissaan työtä. Niin ikään turvapaikka-aktivistit perustavat erilaisia pikkufirmoja, ja palkkaavat yhteen firmaan jonkinlaisella “rinki”-periaatteella aina yhden henkilön töihin. Rahat kerätään kimpassa kasaan ja sillä maksetaan se palkka. Työn kuva voi olla kaikkea siivoamisesta auton pesemiseen.

Ensi kuussa alkaa iskemään paniikin poikanen, kun tuhannet afgaanit jäävät ilman työpaikkaa, eikä heillä ole sen jälkeen lain mukaan oleskeluoikeutta Ruotsissa. Miten valtiovalta suhtautuu siihen? Se on mielenkiintoista nähdä.


Kannattaa katsoa uutisklippi sitä silmällä pitäen, että jutun Kamelin kerrotaan olevan 23-vuotias.