Kitaristi Eddie Van Halen kuollut

Eddie Van Halen Dead at 65
TMZ:n mukaan muusikko-kitaristi Eddie Van Halen on kuollut 65-vuoden ikäisenä tiistaipäivän aikana. Van Halen oli syntynyt 1955.

Eddie Van Halen oli hollantilaissyntyinen Yhdysvalloissa asuva kitaristi, joka tuli tunnetuksi tietenkin Van Halen-yhtyeestä. Eddie Van Halenin tyyliin kuului omalaatuinen kitarasoundi, jota voisi kuvata klassisen kasari-hevi-vinguttelun esikuvaksi. Lisäksi Eddie Van Halen on veivannut maailmaan useita sellaisia kitarasooloja, joita jokainen nuori kitaristi on yrittänyt opetella. Van Halenin kitarasoolobiisi on ”Eruption” lieneekin yksi maailman kovimmista kitarasooloista.

 

Hän oli mukana Van Halen-bändin lisäksi monissa muissakin musiikkiprojekteissa. Eddie soittaa mm. Michael Jacksonin ”Beat it”-biisin klassisen kitarasoolon.

 

Bändi Van Halen kajahti maailmankuuluisuuteen 1983 biisin ”Jump” myötä ja pajatso tyhjennettiin seuraavana vuonna 1984 julkaistulla albumilla ”1984”.

 

Kaiken kaikkiaan Eddie Van Halen on yksi maailman kuuluisimpia rock-muusikoita. Hänellä on niin pitkä meriitti, että ei paremmasta väliä.

Subscribe
Notify of
guest
11 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Trampas
Trampas
7.10.2020 00:03

Veti vähän hiljaseks, mutta tämmöstä tää elämä on.

Rip
Rip
7.10.2020 00:52

EVH legenda jo eläessään.

Hmm...
Hmm...
7.10.2020 07:31

Hmm… Tuo Eruption kyllä kuulosti päämäärättömältä sormiharjoitukselta. Se alkoi lupaavasti mutta sitten siitä tuli vinguttelua.

Tällä herralla ja Knopflerilla on hieman erilainen tyyli. Mark tukee usein kahdella sormella kättään ja soittaa kolmella. Tietysti tähän voitaisiin ottaa mukaan vielä Jimi, mutta antaa olla.

Onhan tällä herralla hienojakin riffejä.

Rock’n’rollia kansalle eikä sandaaliulinaa
Rock’n’rollia kansalle eikä sandaaliulinaa
7.10.2020 09:59

Mikä lahjakkuus siinä menetettiin, aivan liian aikaisin ja aivan turhaan. Elämäntavoista tämäkin oli kiinni.

Bändi Van Halen oli liikaa keskittynyt laulaja David Lee Rothin poukkoiluun joten Eddie jäi taustalle. Kaikki kitaransoitosta ymmärtävät silti tiesivät kuitenkin mikä nero Eddie on, äänestettiinhän hänet maailman parhaaksi kitaristiksi 2012.

(PS Jos sharia leviää menee rock’n’roll bannaan joten laittakaamme sharia bannaan jo nyt)

Jumala
Jumala
7.10.2020 11:23

Näin tää menee. Ei 65 vuotiaana syöpään menehtyminen mitenkään erikoista tai edes shokeeraavaa ole vaikka me niin päivitellään ja kauhistellaan. Taisi EVH elää kuten halusi ja oli menestynyt myöskin, ei hukkaanheitetty elämä kuten monella muulla. Jos sulla on taulussa jo 50 tai sinnepäin niin ehkä olisi jo korkea aika katsella omia tekemisiään sillä usko pois, sinä olet loppusuoralla. Bileet on ohi, tee hommat oikein tästä eteenpäin niin voit ylpeänä fiilistellä koko loppumatkan maaliin asti.

timo
timo
7.10.2020 11:41

Kepeät mullat Eddielle.

https://youtu.be/llfjDUB66Z4

Trampas
Trampas
7.10.2020 23:26
Vastaa...  timo

Del Monte jannu sanoo Jooo…
Hyvä meininki

Suomi Finland
Suomi Finland
7.10.2020 17:34

Mean Street biisin kitara intro oli yksi ensimmäisistä kuulemistani rock riffeistä 1980- luvun alussa. Teki vaikutuksen ja se oli yksi niistä biiseistä, jotka muutti musiikkimaun kertaheitolla. Entinen ei noiden jälkeen enää kuulostanut miltään.

RIP Eddie

juha II
juha II
7.10.2020 18:54

Köykäiset mullat kitara virtuoosille

Nyt on Ameroissa ”lyöty” niiden toimesta, jotka nousevat viemäreistä ihmisten ilmoille!

GLGL
GLGL
8.10.2020 01:49

Kohta joku väittää, että Eddie oli rasisti….

Kyllä se taitaa David Gilmour olla edelleen se ”paras” kitaristi. Eddie taisi popularisoida two-hand-tapping:n, jota en itse koskaan oppinut, koska oli niin pas*oja kitarat eikä tarpeeksi overdriveä.

T
T
8.10.2020 10:11

Jump oli todella kova klasikko Van Halenilta…Tai on edelleen