Ruotsiin sorvataan syksyn mittaan uusi laki, jotta tuhannet afgaanit saavat jäädä maahan

Ruotsiin on syntymässä taas uusi kriisi-ilmiö, jota kannattaa seurata Suomessakin. Olen tästä asiasta kirjoittanut jo aikaisemminkin, mutta ei tee pahitteeksi kirjoittaa asiasta uudestaan.

 

Kyse on ns. koululaista tai afgaanilaista, joka veivattiin pari vuotta sitten ikään kuin toiseksi tilaisuudeksi yksintulleille afgaanilapsille.

Koululaki tarkoittaa sitä, että yksintullut lapsipakolainen, joka oli tullut Ruotsiin 2015 syksyn aikana ja saanut myöhemmin kielteisen oleskelulupapäätöksen, sai nyt 2018 määräaikaisen oleskeluluvan opintojen perustella.

Jos henkilö täytti muutaman ehdon; henkilö oli aloittanut jonkun toisen asteen ammattiin valmistavan opinnon ja saanut kielteisen oleskelulupapäätöksen, niin hän sai nyt oleskeluluvan koulunkäynnin loppuun asti.

Kun ja jos koulusta oli saatu hyväksyttävä päästötodistus, niin sen jälkeen yksintulleella on ollut 6 kk aikaa hankkia itselleen vakituinen työ. Jos molemmat ehdot täyttyvät niin postilaatikkoon tipahtaa elinikäinen oleskelulupa.

Tällainen tilapäinen oleskelulupa eli toinen mahdollisuus on annettu noin 10 000 yksintulleelle lapselle, joista suurin osa on afgaaneja.

 

On kulunut pari vuotta ja koulut ovat useimmilla koululain myötä oleskeluluvan saaneella päättyneet touko-kesäkuussa. Mutta, ongelmaksi onkin nyt muodostunut se, että loppujen lopuksi hyvin harva on saanut hankittua vakituisen työpaikan. Useimmilla henkilöillä aika alkaa umpeutumaan eikä vakituista työtä olekaan näköpiirissä. Jos työtä ei löydy, niin edessä on karkotus kotikonnuille.

Tuhansia afgaaneja uhkaa näin ollen jäädä laittomiksi maassaolijoiksi, sillä on selvää, että Ruotsi ei voi eikä sillä ole kapasiteettia aloittaa karkotuksia suuressa mittakaavassa.

Yllä alussa on kuvakaappauksia SVT:n uutisista. Siellä on toimituksessa nyt täysi höyry päällä. Yleinen mielipide pitää saada afgaanien puolelle. “Abdukarimin pitää löytää työ, muuten edessä karkoitus”, “Khodabask on huolissaan tulevaisuudestaan, työtä ei ole vielä löytynyt” jne jne. Jatkuvia päivästä toiseen säälitarinoita miten koulu on loppu, todistus plakkarissa, mutta työtä ei löydy.

Samaan aikaan turvapaikka-aktivistit tekevät pitkää päivää löytääkseen afgaanipalleroille edes jonkun nimellisen työn, jotta se oleskelulupa irtoaisi. Aktivistit perustavat pöytälaatikkofirmoja ja palkkaavat niihin afgaaneja. Mikä tahansa kikkakakkonen kelpaa, kunhan afgaani vain saa paperin, jossa lukee “vakituinen työpaikka”.

Nyt tosin näyttää, että hallitus aikoo taipua ja antaa afgaaneille manifestin, kuten aktivistit sanovat. Aktivistit ovat vaatineen jo ainakin vuoden manifestia, että afgaaneille on annettava ikuinen oleskelulupa. Nyt, kun huomataan, että he eivät pääse töihin kuin ani harva, niin äänenpainot ovat koventuneet.

Koska vihreät Miljööpuolue on toinen hallituspuolue, niin ei tarvi varmaan arvata mitä kabineteissa tällä hetkellä keskustellaan. Siellä valmistellaan poikkeuslakia, joka yksinkertaisesti antaa tuhansille afgaanoille oleskeluluvan. Sosiaalidemokraatit eivät itsekään varsinaisesti ole sellainen puolue, joka olisi ajatusta vastaan.

Joten näin ollen kannattaa alkaa valmistautumaan ajatukseen, että Ruotsiin sorvataan muutaman kuukauden sisällä laki, joka heittämällä antaa tuhansille afgaaneille oleskeluluvan.