Yle kertoo yhden näkökulman asiaan, jonka luonne pitäisi olla jokaisella tiedossa, joka on vähänkin perehtynyt asioihin. Turvapaikanhakijoiden mielenterveysongelmiin.

Artikkelissa kerrotaan miten monilla turvapaikanhakijoilla on mielenterveysongelmia. Kolmannes tulijoista kärsii masennusoireista. Suomessa asiaan on panostettu ja on luotu jonkinlainen järjestelmä, jossa mielenterveysongelmaiset turvapaikanhakijat pääsevät tehostetun asumisen piiriin.

Jotain kuitenkin unohtui. Nimittäin se, että turvapaikkajärjestelmä itsessään aiheuttaa mielenterveysongelmia. Kehitysmaista tulevat ihmiset tulevat länteen suurin odotuksin. He kuvittelevat saavansa helpon ja yltäkylläisen elämän, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään. Heillä on käsitys, että täältä saa ilmaiset talot ja petivehkeet ja discorahaa illanistujaisiin.

Kun tämä käsitys turvapaikkaprosessin aikana haihtuu savuna ilmaan, niin pettymys on niin valtava, että se aiheuttaa mielenterveysongelmia. He ymmärtävät pikkuhiljaa, että ei ole sittenkään mitään ilmaista elämää, tai ainakaan sellaista ruhtinaallista elämää, kuin tullessa takki auki kuviteltiin.

Tätä asiaa pahentaa vielä turvapaikka-aktivistit ja monenlaiset batiikkinoidat, jotka hääräävät turvapaikanhakijoiden ympärillä. Nämä aktivistit luovat katteetonta toivoa tulijoille. Kun yksi hakemus tulee kielteisenä, niin aktivistit vain jatkavat toivon valamista. Tämän katteettoman toivon luominen on vähän kuin kuolemaantuomittu vanki eräässä elokuvassa, joka oli syytön rikokseen. Hän oli jo orientoitunut, että hänet teloitetaan, kunnes löytyi joku, joka antoi toivoa, että asia tutkitaan uudestaan. Kuolemaantuomitun elämäntoivo heräsi uudelleen, mutta se romahdus oli kauhea, kun tuo toivo tapettiin. Ei tullutkaan mitään uusintakäsittelyä.

Lisäksi tässä sopassa on turvapaikanhakijoita, jotka lähetetään länteen ankkureiksi. He kuvittelevat, että kun yksi saa sen oleskeluluvan, niin hän vetää loppusuvun mukanaan ruhtinaalliseen elämään.

Kun tällainen ankkuri tajuaa, että hänellä, ja koko suvulla varsinkaan, ei ole mitään toivoa kartanosta, hevostilasta ja taivaasta tippuvasta rahasta, niin hänen paineensa nousevat suvun edessä niin suuriksi, että se aiheuttaa mielenterveysongelmia ja jopa itsemurhia. Jokainen voi kuvitella tilanteen omalle kohdalleen; suku lähettää sinut toiselle puolelle maailmaa siinä toivossa, että sinä vedät suvun mukana yltäkylläiseen elämään. Kun tajuat, että et saa mitenkään koko sukua mukaasi, ja ymmärrät, että suku näkee sinut petturina, niin siinäpä mielenterveysongelma valmis.

Ylen artikkelissa kerrotaan nelikymppisestä henkilöstä, joka ei osaa sanaakaan suomea eikä kunnolla edes englantia. Hän kuvittelee, että hänellä olisi mahdollisuus toimia opettajana Suomessa. Mitä hän opettaisi kenellekään, kun ei osaa yhtään mitään?

Henkilö kysyy artikkelissa, että miksi heitä turvapaikanhakijoita ei nähdä ihmisinä.

Miten niin, kuka ei näe heitä ihmisinä? Totta kai näkee, mutta mitä suomalaisten pitäisi tehdä hänen hyväkseen? Kuten tuli esille, hän ei osaa suomea eikä englantia. Hän on työskennellyt joskus vuonna miekka Irakissa opettajana. Ainoa mitä hän voi saavuttaa Suomessa on se, että hän pääsisi jonkin ilmaisen ylläpidon piiriin, esimerkiksi sairaseläkkeelle. Mutta aivan varmaa on se, että tästä tehostetun asumisen yksiköstä ei ole hänellekään mitään hyötyä.

Miten tilanne muka muuttuu, jos hän saa rauhottavia lääkkeitä ja keskusteluapua. Tilannehan vain pahenee, sillä keskustelijat valavat toivoa henkilölle. Kuten sille kuolemaantuomitulle. Kun pitäisi uskaltaa kertoa totuus, että hänellä ei ole minkäänlaista tulevaisuutta Suomessa.