Turvapaikkajärjestelmä aiheuttaa turvapaikanhakijoille mielenterveysongelmia

Yle kertoo yhden näkökulman asiaan, jonka luonne pitäisi olla jokaisella tiedossa, joka on vähänkin perehtynyt asioihin. Turvapaikanhakijoiden mielenterveysongelmiin.

Artikkelissa kerrotaan miten monilla turvapaikanhakijoilla on mielenterveysongelmia. Kolmannes tulijoista kärsii masennusoireista. Suomessa asiaan on panostettu ja on luotu jonkinlainen järjestelmä, jossa mielenterveysongelmaiset turvapaikanhakijat pääsevät tehostetun asumisen piiriin.

Jotain kuitenkin unohtui. Nimittäin se, että turvapaikkajärjestelmä itsessään aiheuttaa mielenterveysongelmia. Kehitysmaista tulevat ihmiset tulevat länteen suurin odotuksin. He kuvittelevat saavansa helpon ja yltäkylläisen elämän, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään. Heillä on käsitys, että täältä saa ilmaiset talot ja petivehkeet ja discorahaa illanistujaisiin.

Kun tämä käsitys turvapaikkaprosessin aikana haihtuu savuna ilmaan, niin pettymys on niin valtava, että se aiheuttaa mielenterveysongelmia. He ymmärtävät pikkuhiljaa, että ei ole sittenkään mitään ilmaista elämää, tai ainakaan sellaista ruhtinaallista elämää, kuin tullessa takki auki kuviteltiin.

Tätä asiaa pahentaa vielä turvapaikka-aktivistit ja monenlaiset batiikkinoidat, jotka hääräävät turvapaikanhakijoiden ympärillä. Nämä aktivistit luovat katteetonta toivoa tulijoille. Kun yksi hakemus tulee kielteisenä, niin aktivistit vain jatkavat toivon valamista. Tämän katteettoman toivon luominen on vähän kuin kuolemaantuomittu vanki eräässä elokuvassa, joka oli syytön rikokseen. Hän oli jo orientoitunut, että hänet teloitetaan, kunnes löytyi joku, joka antoi toivoa, että asia tutkitaan uudestaan. Kuolemaantuomitun elämäntoivo heräsi uudelleen, mutta se romahdus oli kauhea, kun tuo toivo tapettiin. Ei tullutkaan mitään uusintakäsittelyä.

Lisäksi tässä sopassa on turvapaikanhakijoita, jotka lähetetään länteen ankkureiksi. He kuvittelevat, että kun yksi saa sen oleskeluluvan, niin hän vetää loppusuvun mukanaan ruhtinaalliseen elämään.

Kun tällainen ankkuri tajuaa, että hänellä, ja koko suvulla varsinkaan, ei ole mitään toivoa kartanosta, hevostilasta ja taivaasta tippuvasta rahasta, niin hänen paineensa nousevat suvun edessä niin suuriksi, että se aiheuttaa mielenterveysongelmia ja jopa itsemurhia. Jokainen voi kuvitella tilanteen omalle kohdalleen; suku lähettää sinut toiselle puolelle maailmaa siinä toivossa, että sinä vedät suvun mukana yltäkylläiseen elämään. Kun tajuat, että et saa mitenkään koko sukua mukaasi, ja ymmärrät, että suku näkee sinut petturina, niin siinäpä mielenterveysongelma valmis.

Ylen artikkelissa kerrotaan nelikymppisestä henkilöstä, joka ei osaa sanaakaan suomea eikä kunnolla edes englantia. Hän kuvittelee, että hänellä olisi mahdollisuus toimia opettajana Suomessa. Mitä hän opettaisi kenellekään, kun ei osaa yhtään mitään?

Henkilö kysyy artikkelissa, että miksi heitä turvapaikanhakijoita ei nähdä ihmisinä.

Miten niin, kuka ei näe heitä ihmisinä? Totta kai näkee, mutta mitä suomalaisten pitäisi tehdä hänen hyväkseen? Kuten tuli esille, hän ei osaa suomea eikä englantia. Hän on työskennellyt joskus vuonna miekka Irakissa opettajana. Ainoa mitä hän voi saavuttaa Suomessa on se, että hän pääsisi jonkin ilmaisen ylläpidon piiriin, esimerkiksi sairaseläkkeelle. Mutta aivan varmaa on se, että tästä tehostetun asumisen yksiköstä ei ole hänellekään mitään hyötyä.

Miten tilanne muka muuttuu, jos hän saa rauhottavia lääkkeitä ja keskusteluapua. Tilannehan vain pahenee, sillä keskustelijat valavat toivoa henkilölle. Kuten sille kuolemaantuomitulle. Kun pitäisi uskaltaa kertoa totuus, että hänellä ei ole minkäänlaista tulevaisuutta Suomessa.

 

Subscribe
Notify of
guest
35 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Turvapaikanhakijat Turvaan Kotimaahan
Turvapaikanhakijat Turvaan Kotimaahan
15.10.2020 12:58

Kahta en vaihda: Turun Sinappi ja Turvapaikanhakijat!

(huom. tämä oli vitsi)

SDP
SDP
15.10.2020 13:16

Tämäkin on helpoiten ja parhaiten ratkaistu siten että jokaiselle tänne tulevalle muslimille annetaan heti rajalla pankkikortti tilille jossa on rahaa 5 miljoonaa euroa, eikä sitten SENTTIÄKÄÄN ENEMPÄÄ. Sen PITÄISI riittää 50 vuodeksi, jos ei niin sitä voi hakea lisää mutta silloin vaaditaan jo hurjia kotoutumisen merkkejä kuten suullinen lupaus että ei harrasta seksiä lasten kanssa. Tässä vaiheessa otetaan myöskin järeät toimet käyttöön, muslimin takana seisoo lupauksen antovaiheessa viranomainen joka varmistaa ettei muslimilla ole sormet ristissä.

Jygge
Jygge
16.10.2020 07:38
Vastaa...  SDP

Miksi muslimille pitäisi antaa muuta kuin kotiinpaluu? Kuten artikkelissa todetaan, ei muslimi tuo mitään osaamista suomeen.

Gyntter
Gyntter
15.10.2020 13:34

Ongelma korjaantuu sillä kun maailmalta tänne lompsivaa loisväkeä ei lasketa maahan.

Lisäksi Venäjä vuokraa mielellään alueen esim. Murmanskin läheltä ja heiltä saa ostettua myös palvelut turhapaikan hakijoiden majoitusleiriin, jossa MaTu:t odottelevat turhapaikan käsittely. Negan saaneille ostetaan kyyditys kotiin venäläiseltä ”kuljetusfirmalta”.

Yllä olevilla toimilla ei tule kenellekään mielenterveysongelmia ja loisväen keskuudessa alkaa leviämään tarina, ettei täältä saa loppuelämän sponssia pelkästään kävelemällä tänne.

Minä
Minä
15.10.2020 15:41
Vastaa...  Gyntter

Siperiassa taitaa olla vapaita leirintäalueita, sellaisia Stalinin ajoilta asti käyttämättömiä. Kaipa niitä saisi edullisesti vuokratuksi.

Puolueeton
Puolueeton
15.10.2020 13:45

Mikä osuus turhautumisen synnyssä on ihmissalakuljetuksella, tai jos ei näin jyrkästi halua sanoa, pakolaismatkojen järjestäjillä? Väitetään, että turvapaikan hakija on maksanut matkastaan tuhansia. Yksikään tervejärkinen ei maksa matkastaan tuhansia, ellei hän usko matkan tuottavan rahat nopeasti takaisin ja siitä olevan hyötyä lopulle elämälle. Matkojen järjestäjät (ihmissalakuljettajat) ovat mahdollisesti rikollisia yrittäjiä ja varmasti markkinoivat tuotteitaan kuten rehellisetkin yrittäjät.

Moonman
Moonman
15.10.2020 13:51

Näissä maahantunkeutujien poskettomissa odotuksissa on aina ihmetyttänyt tuo tyhmyys, että saa muka talot, autot ja aivan kaiken heti ilmaiseksi tarjottimella. No, niin saakin jos voittaa turvapaikkalotossa ja kuuluu oikeaan tunkeutuja-pooliin, esim. yksintulleet afgaanit eivät saa, mutta 13-lapsinen somaliperhe saa heti kaiken. Mutta mitä arvoa loppuviimein näillä ilmaiseksi saaduilla asiolla on, koska jos ei ole omilla rahoillaan ja omalla työllään niitä hankkinut, niin ne voidaan yhtä nopeasti ottaa pois kun ne on saanutkin, koska ei ole juridista omistusoikeutta. Ainakin teoriassa, sinä päivänä kun täällä lopetattaisiin lässy-sos.dem-politiikan harjoittaminen. Eivätkö maahantunkeutujat ikinä mieti asioita tuolta kantilta?

Unelma Painajainen
Unelma Painajainen
15.10.2020 16:44
Vastaa...  Moonman

Ei. Kaikki hyvä minkä he täällä mahdollisesti saavat tulee heidän mielestään Allahilta, ei suomalaisilta veronmaksajilta. Jos lukaali ja elatus lähtee alta, he vain ajattelevat, että homma korjaantuu rukoilemalla kiihkeämmin.

Vittuuntunut Stadilainen
Vittuuntunut Stadilainen
15.10.2020 17:00

Näin juuri!

Tämä eräs ”uskonto” ja sukusiitos aiheuttaa näille ”koko kylän kasvattamille” väkivaltaisia mielenterveysongelmia.

Ei tyhmyyttä vaan röyhkeyttä
Ei tyhmyyttä vaan röyhkeyttä
15.10.2020 17:29
Vastaa...  Moonman

Kun puoli sukua ja ystäväpiiriä jo istuu Ruotsissa ja Suomessa Runsaudensarven äärellä niin eiköhän se tiedonvälityskin toimi. Kännykkä kuumana vähintään kerran viikossa raportoidaan uusimmat turvapaikkaetuisuudet ja -niksit kotimaahan.

Pasi T
Pasi T
16.10.2020 20:53
Vastaa...  Moonman

Suurin osa turvapaikanhakijoista on kehitysmaista tulevia muslimeja.

He ovat tottuneet uskomaan melkein mihin tahansa satuihin, joita heille kerrotaan.
Looginen ajattelu on heille täysin vieras käsite.

Siksi heidän kotimaansa myös pysyvät kehitysmaina, joissa demokratia ja länsimaiset ihmisoikeudet ovat vain kaukainen utopia.

mummeli
mummeli
15.10.2020 13:56

hmm.. vai vuonna miekka? eikös se ole Irakissa tulevaisuutta.

Suomi Finland
Suomi Finland
15.10.2020 14:55

Koko maailman sosiaalitoimisto. Suomalia.

”Miten niin, kuka ei näe heitä ihmisinä? Totta kai näkee, mutta mitä suomalaisten pitäisi tehdä hänen hyväkseen? Kuten tuli esille, hän ei osaa suomea eikä englantia. Hän on työskennellyt joskus vuonna miekka Irakissa opettajana.”

Niin. Kyllähän sen näkee sokeakin, että ihmisiä nuokin ovat. Mutta niin ovat suomalaisetkin. Ja kun itsellekään ei riitä tarpeeksi resursseja, niin miksi niitä pitäisi tarjota ulkomaalaisille? Ei miksikään. Laittakaa ne kehitysmaanne kuntoon tai että laita niin olkaa laittamatta, mutta älkää helvetti vie änkekö tänne elätettäviksi.

Minä
Minä
15.10.2020 15:39

”Hän kuvittelee, että hänellä olisi mahdollisuus toimia opettajana Suomessa. Mitä hän opettaisi kenellekään, kun ei osaa yhtään mitään?”

Suvaitsevaisten ratkaisu: palkataan hänet opettamaan ei yhtään mitään, ei kenellekään. Siinä ei tarvitse kielitaitoakaan, mutta palkka kaikkien tukien maustamana on kuitenkin kohtuullinen ja ihmisarvoinen. Mikäli hänen mielensä ei muutu valoisammaksi, tulee maksaa lisää tukia ja auttaa hänen kotikylänsä Suomeen, jotta hänellä olisi kotoisa olo.

Unelma Painajainen
Unelma Painajainen
15.10.2020 16:39
Vastaa...  Minä

Eiku suvaitsevaisten ratkaisu on perustaa joku mähmeliyhdistys, jossa tällainen voi toimia puheenjohtajana ja saada ihan mukavasti palkkiorahaa RAY:ltä tai joistain muista huuhaaprojektirahoista.

Virtsakiidättimet
Virtsakiidättimet
15.10.2020 17:42

Paavon kuvituskuvan kengät ovat ihan vääränlaiset. Pitää olla joko mustat lenkkarit Oikeaa Brändiä tai sitten läpsyttimet.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
15.10.2020 18:54

Kun olin nuori, joko asenteet mielenterveysongelmaisia kohtaan muuttuivat suvaitsevaisemmiksi taikka sitten hoksattiin, että vakuuttamalla, etteivät ne tartu, saataisiin avohoito käyntiin. Näin päästiin säästämään vähentämällä laitospaikkoja. Turvapaikanhakijakriisi on kuitenkin osoittanut, että mielenterveysongelmat tarttuvat, vai miksi näiden läpsyjen näkyminen katukuvassa masentaa minua?

Erwan
Erwan
15.10.2020 20:09

Loistava toteamus, – Kuinka ihminen voi opettaa, jos ei osaa yhtään mitään!

Kainuunkonkari
Kainuunkonkari
15.10.2020 20:40

Puhuttaessa ihmisistä, jotka tulevat alueilta, joissa yli puolet avioliitoista solmitaan lähisukulaisten kanssa, tämän ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä.
Vaikka sukurutsa tuo useimmille mieleen paljaalla silmälläkin helposti havaittavat kehitysvammat, ovat keskushermoston hienovaraiset(aivojen) vauriot yleisempiä.
Näihin luetaan: Synnynnäinen tylsämielisyys, sekä hulluus, eli lapset joista näkee heti, ettei kaikki ole kunnossa. Voimakkaasti kohonnut skitsofrenia riski, sekä voimakkaasti kasvanut riski sairastua stressipohjaiseen psykoosiin.(Elämä on välillä stressaavaa). Lisäksi viimeisenä, vaan ei vähäisempänä… Kaikkien suosikki: Alentunut impulssikontrolli, eli hetken mielijohteesta uskomattomia typeryyksiä tekevät yksilöt.
Tätä taustaa vasten ei liene syytä ihmetellä, miksi valtiolliset toimet ”tehostetussa asumisessa” vaikuttavat ideologisesti latautuneelta puuhastelulta.

juha II
juha II
15.10.2020 21:04

Niin, sillähän EI ole mitään väliä mitä se ”täällä päässa” aiheuttaa!!!

Göran Bakbulle af Mellanben
Göran Bakbulle af Mellanben
15.10.2020 21:12

Jasså, varför fotboll värker inte ? Naturresor med unga flickor ? Batikhäxa lonar röven och halal mat fem gång i dag. Var i helvete lurar imamen och allah ? Depression, ojjoijoi, skitsprok igen.

Woah
Woah
16.10.2020 03:11

Mielenterveys ”ongelmat” on yksi suurin syy ja tapa päästä mm. työkyvyttömyyseläkkeelle. Matuille on neuvottu vedota tähän koska sillä lohkeaa ainakin väliaikainen oleskelulupa ja sitä kautta kun tauti pahenee, myös lopullinen ja eläke päälle. Kätevää ja sen jälkeen voi loisia loppuelämän eikä vaikkapa työvoimaviranomaiset vaivaa ja saa apuja kelata kaikenmaailman avustusten hakuun koska heille on oma osastonsa kelan palveluissa.

Kukavaan
Kukavaan
16.10.2020 05:31

”Kehitysmaista tulevat ihmiset tulevat länteen suurin odotuksin.”

Kyllä. Näin on.

Kansalainen.fi julkaisi 2020-10-11 uutisen ””Liian kaukana keskustasta, väärä kerros, ei hissiä, ei vastaa odotuksia” – pakolaiset tyytymättömiä vuokra-asuntoihin Leipzigissa”.

https://www.kansalainen.fi/liian-kaukana-keskustasta-vaara-kerros-ei-hissia-ei-vastaa-odotuksia-pakolaiset-tyytymattomia-vuokra-asuntoihin-leipzigissa/

Todellisuus ja odotukset eivät kohdanneet. Maahantunkeutujien vaatimukset selittynevät röyhkeyden lisäksi sillä, että ovat maksaneet matkastaan suuria summia ainakin lähtömaan mittapuulla. Ovat siis omasta mielestään oikeutettuja saamaan rahalle vastinetta.

Jossain järkevämmässä rinnakkaistodellisuudessa tällaisille tulijoille selitettäisiin, että heitä ei ole tänne kukaan kutsunut ja täällä ei ole heille mitään. Vaihtoehtona palautus heti tai säilöön yhden hengen eritysselliin, kunnes palautus onnistuu.

Kakkamajakin digitalisoituu
Kakkamajakin digitalisoituu
16.10.2020 09:00
Vastaa...  Kukavaan

Pakolaisten liian suuret odotukset ja kuvitelmat eivät synny itsestään kuin sienet sateella vaan heidän saamalleen informaatiolle (joka saa heidät liikkeelle) on LÄHDE/LÄHTEET:

sukulaiset, ystävät, naapurit, Kempeleen talo, ihmissalakuljettajien jupinat, TV, internet…

Eivät kaikki asu kakkamajassa ja jopa kakkamajassakin saattaa nykyään olla TV. Näin ohjelman majasta, jos ei ihan kakkaa mutta melkein, maalattia oli ja televisio. Sen oli ostanut perheen poika joka oli matuna Saksassa.

murre riepunen
murre riepunen
16.10.2020 07:41

Kantaväkeen kuuluvien mielenterveysongelmista halutaan vaieta, ongelmat johtuvat pääosin pakolaisten maallemme aiheuttamista valtavista haasteista, turvattomuus, rikollisuus, kustannukset, alati mölinää kuuntelevat hiljaista ja seesteistä elämää tottuneet suomnalaiset ovat syystäkin käärmeissään, totuuksien onnistunut piilottelu, johon Yle onnistuneesti osallistuu, antaa pakolaisista erittäin vääristyneen kuvan, johon sokeasti luotetaan, usko kuitenkin alkaa horjumaan.

Haaste ei ole haaste vaan KATASTROFI
Haaste ei ole haaste vaan KATASTROFI
16.10.2020 09:08
Vastaa...  murre riepunen

Eikö voitaisi jo sopia että lopetettaisiin sanan HAASTE/ UTMANING käyttö

ja korvattaisiin se sanalla RASITE, TAAKKA, ONGELMA, på svenska PROBLEM, BÖRDA…

pöh
pöh
16.10.2020 09:06

Turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttö aiheuttaa masennusta enemmän kanta-asukeissa.
Sen lisäksi että se aiheuttaa ryöstöjä, raiskauksia, murhia jne..

Takaisin hunajan maahan
Takaisin hunajan maahan
16.10.2020 09:23

He kuvittelevat saavansa helpon ja yltäkylläisen elämän, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään. Heillä on käsitys, että täältä saa ilmaiset talot ja petivehkeet ja discorahaa illanistujaisiin.

Näinhän on ihan oikeasti mutta kun mikään ei riitä.

Hallitus teki emämokan päästämällä 2015 maahan kaikki ilman passia tai viisumia. Läpikulkumaat ovat turvallisia maita joten porukoiden ei olisi pitänyt päästä Suomeen. Sipilä kutsui ja Orpo päästi rajan yli ja kansa maksaa.

Järki ennen ideologiaa
Järki ennen ideologiaa
16.10.2020 09:46

Tulijoidennpisteytys veisi turhat luulot pois estäen pettymyksiä ja samalla maahan pääsisi ihmisiä joilla olisi edes teoreettinen mahdollisuus pärjätä.

On muistettava että pärjääminen ei ole helppoa edes suomea puhuvalle suomalaisellekkaan.

Ainoa ratkaisu yhteiseen potutukseen
Ainoa ratkaisu yhteiseen potutukseen
16.10.2020 09:54

Muaki ottaa päähän tää turvapaikkajärjestelmä. Siinä mielessä olen matujen kanssa samoilla linjoilla:)
Paras ratkaisu olisi lopettaa se kokonaan. Nollalinja, ei yhtään turvista maahan ja palautukset kotimaihin ihan jokaiselle. Suvakit perään.

Jones
Jones
16.10.2020 10:30

Kyllä tulijat ovat oikeassa. Ilmaisen elämän saa, mutta ei luksusta. Ehkä siksi monet heistä ryöstelevät ihmisiä ja myyvät huumeita, koska haluavat että heillä on muotikuteet jne… He haluavat olla rikkaita ja ansaita rahat helpolla. Suomi antaa siihen mahdollisuuden.

Hunter & Joe Biden corruption
Hunter & Joe Biden corruption
16.10.2020 14:09

Käykää lukemassa tämä, jos ette jo lukaissut:

https://mvlehti.net/2020/10/16/biden-paljastukset-osoittavat-kovien-huumeiden-kayton-ja-mafiaperheen-toiminnan/

Koko suomen valtavalhemedia vaikenee visusti tästä.

kanander
18.10.2020 16:37

Ihmettelen, että Biden junior jättää arkaluontoista dataa sisältävän läppärinsä korjattavaksi eikä hae pois. Onko kaikki julkaistu ja julkistettava tieto aitoa, Voi olla, että Bidenin grillissä makkarat käristyvät mustiksi koppuroiksi. Iso juttuhan se on, jos pressaehdokas on ottanut tukevat ”osingot” vilunkipelistä.

Pakolaistulva ei ole ongelma
Pakolaistulva ei ole ongelma
18.10.2020 11:31

Coronamestari Anders Tegnell kommentoi Ruotsin 2015 pakolaistulvaa Financial Times- lehdelle:

””Migraatiokriisi” ei ollut mikään kriisi. Otimme maahamme ne ihmiset emmekä ole maailman paras maa integroimaan heitä ja se on ongelma mutta ei mikään iso ongelma. Ekonomia rullasi eikä asuntotilanne muuttunut paljoakaan”.(Expressen)