Julkisuudessa valtavaa huomiota saanut Tenstan gangsterien latelema ”ulkonaliikkumiskielto” on saanut valtiollisen yleisradioyhtiö SVT:n varpailleen ja siellä laitetaankin nyt kaikki peliin, että asia näyttäisi poliisin liioittelulta.
SVT kertoo asiasta otsikolla ”SVT tietää: Tiedot Tenstan ulkonaliikkumiskiellosta liioiteltuja”.
SVT on haastatellut gangstereita ja heidän mukaansa ulkonaliikkumiskielto on väärinkäsitys. Gangsterit näetsen olivat vain kehottaneet muutamia nuorukaisia olemaan liikkumatta ulkona, sillä isoilla oikeilla pahisgangstereilla oli sota, ja nämä nuoret kikkarapäät olisivat saattaneet joutua tulilinjalle.
SVT:n toimittajien mukaan tenstalaiset eivät ylipäätään olleet tietoisia mistään ulkonaliikkumiskiellosta.
Poliisin mukaan asiassa ei kuitenkaan ole mitään väärinkäsitystä eikä epäselvyyttä. Aluepoliisipäällikön mukaan partioivat poliisit olivat havainneet, että ulkona ei ollut ihmisiä. Sen jälkeen asiaa alettiin selvittämään ja tuli tietoon, että ulkonaliikkumiskieltoja oli jaeltu.
Aluepoliisipäällikön mukaan gangsterit olivat kulkeneet pitkin katuja ja pysäyttäneet kaikki mahdolliset ihmiset ja kertoneet ulkonaliikkumiskiellosta ja sen rikkomisen seurauksista.
Poliisin mukaan kun he saivat tietoon ulkonaliikkumiskiellon, niin Tenstaan hälytettiin kymmeniä partioita ja poliisi näytti selvästi, että sillä on valmius. Vasta tämän jälkeen kaduille alkoi varovaisesti ilmestyä ihmisiä.
SVT kertoo olleensa sunnuntai-iltana Tenstan torilla kyselemässä ihmisiltä ulkonaliikkumiskiellosta, ja toimittajien mukaan kukaan vastaan tullut ei tiennyt asiasta.