Autopaloissa yön aikana miljoonavahingot

Malmön Teslat tulessa.
Malmössä poltettiin yön aikana useita autoa. Autoliikkeen pihalla tuikattiin tuleen kymmenkunta uudenkarheaa Teslaa. Myös Västeråsissa poltettiin autoja.

Suurin yksittäinen autopalorypäs oli Teslan autoliikkeen parkkipaikalla, jossa ympäri suurta pihaa tuikattiin tuleen kymmenkunta autoa. Palolaitoksen mukaan palot olivat tahallaan sytytettyjä, eli palo ei voinut levitä yhdestä itsestään syttyneestä autosta. Palokunta pyrki lähinnä estämään palon leviämisen viereisiin rakennuksiin.

Teslan sammutuksen kerrotaan olevan tarkkaa hommaa, koska autojen akuista lähtee erityisen vaarallisia savukaasuja.

Vahinkojen määrä on miljoonia kruunuja, sillä jo yhden Teslan hinta on vähintään puoli miljoonaa kruunua. Mutta kyllä veronmaksajalla rahaa riittää.

Västeråsissa taas sytytettiin tuleen rekka-auto. Samassa rytäkässä haihtui savuna ilmaan neljä henkilöautoa. Tuhopolttoja. Tässäkin tapauksessa voidaan todeta, veronmaksajalla kyllä riittää rahaa tähänkin tapaukseen.