Järvan nuoriso palautti takavuosien harrastuksen – autoilijoiden kivittämisen

Osumaa saanut auto sisältä…
Rinkeby-Tenstan nuoriso on aloittanut muutaman vuoden rauhaiselon jälkeen taas kivien viskomisen ylikulkusilloilta päin tavallisia autoilijoita.

Rinkebyn poliisi kertoo Instagramissa muutaman viikon takaisesta tapahtumasta, jossa Hjulstassa (Tenstassa) sijaitsevalta ylikulkusillalta tiputeltiin pään kokoisia kiviä alla ajelevien autoilijoiden autoja kohti.

Ja ulkoa. Kuvat poliisi.

 

Yksi autoilija koki osakseen täysosuman ja kattoluukun läpi auton ohjaamoon etupenkeille losahti kaksi isoa kiveä. Pudotus noin kuutisen metriä. Poliisiin mukaan henkilö olisi menehtynyt, jos kivi olisi sattunut osumaan päähän. Kuin ihmeen kaupalla kivet eivät kuitenkaan osuneet ihmisiin siten, että vakavia vammoja olisi tullut.

Google katukuvaa kyseiseltä paikalta:

 

Autoilijoiden pommittaminen oli muutama vuosi sitten suuri trendi Tenstassa ja Rinkebyssä. Ylikulkusilloille kerättiin kaikkea heitettävää; kiviä, pöytiä, trukkilavoja, auton renkaita ja kukkaruukkuja, joita sitten leikkisästi yritettiin tiputtaa ohiajavien autoilijoiden autojen etuikkunoista sisälle.

Bussit varsinkin olivat tuolloin pommitusten kohteena. Bussikuski saattoi usein yksinkertaisesti valita toisen reitin, jos huomasi etäältä, että sillalla oli toimintaa.

Kymmenien rikottujen bussien etuikkunoiden jälkeen Tukholman kaupunki päätti remontoida pahimmat ylikulkusillat Rinkebyssä siten, että sillan kaiteet muutettiin läpinäkyviksi. Aiemmin nuorukaiset saattoivat piiloutua kaiteen taakse ja yllättää täysin alta ajavan autoilijan.

Tunnetuksi tuli myös Tenstan kuolemankuja, jota moni bussikuski kavahti todella. Alla Googlen katunäkymä Tenstan kuolemankujasta. Tenstassa on vielä kaiteen taakse piiloutumismahdollisuus.

 

Takavuosien trendi oli myös sytyttää autopalo jonkin kapean kujan kääntöpaikalle, jossa oli vieressä korkeita kallioita. Kun palolaitos saapui paikalle, se joutui kivikeskitykseen.

Kannattaa olla siis varovainen jos autoilee hämärän aikaan Järvan alueella ja pitää ylikulkusiltoja silmällä.

Subscribe
Notify of
guest
11 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Suomi Finland
Suomi Finland
25.10.2020 21:56

”Tukholman kaupunki päätti remontoida pahimmat ylikulkusillat Rinkebyssä siten, että sillan kaiteet muutettiin läpinäkyviksi. Aiemmin nuorukaiset saattoivat piiloutua kaiteen taakse ja yllättää täysin alta ajavan autoilijan.”

Rasismia tuo tuollainen. Kaiteet on maalattava välittömästi, jotta nuorukaisten huvittelua ei tehdä liian vaikeaksi. Kyllä sitä muutama valkonaama joutaa kuolla, että nuorukaiset ™ saavat vapaasti mellastaa.

Dickie
Dickie
25.10.2020 22:21
Vastaa...  Suomi Finland

pitäis purkaa koko ylikulkusillat, eivät nuo ansaitse niitä saati mitään…rakentakoot itte vaikka alikulkutunneleita, kuka uskaltaa mennä sisään?

pollatoleranssi
pollatoleranssi
26.10.2020 08:08
Vastaa...  Suomi Finland

Täytyy perustaa partioita jotka ottavat kiinni kyseisiä keppostelijoita. Kuulustelujen jälkeen heidät pitää majoittaa pariksi viikoksi leirille, jonka ponteva päiväohjelma pistää kovakalloisimmankin riukutimon miettimään asiota uudestaan.

rocky
rocky
26.10.2020 08:37
Vastaa...  Suomi Finland

Kyllä,tuohan kehittää arviointikykykyä kun pitää osata ottaa huomioon lähestyvän auton nopeus ja kappaleen putoamiseen kuluva aika.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
26.10.2020 08:42

”… kiviä, pöytiä, trukkilavoja, auton renkaita ja kukkaruukkuja”

Tuo on kylläkin jo sotaa ja tappaminen tarkoitus. Koska sotilaat elävät vielä kivikautta on aseistuskin sen mukainen.

1 kunnollinen, 10 paskaa
1 kunnollinen, 10 paskaa
26.10.2020 11:05

”Kukaan ei ole laiton!” eikä kukaan lahjaton imbesilli-vajakki, niinkö?

Maahanmuuton kustannukset viimeisten 30 vuoden ajalta on saatava pöydälle kaiken kansan nähtäväksi.

Prozac
Prozac
26.10.2020 12:27

Kaikille ylikulkusilloille olisi vietävä rekkakuormallinen kiviä sopiviin paikkoihin. Saisivat rikastuttajat onnistumisen kokemuksia aina autoon osuessaan. Ja 40km/h rajoitukset voimaan, niin osuu helpommin.

Ike
Ike
26.10.2020 13:50

Sotaa pukkaa. On aivan selvää että jossakin vaiheessa kantiksilta palaa pinna kun poliisi ei kai rasismin pelossa osaa hoitaa asiaa sellaisilla tavoilla että asia tulisi selville vähän tyhmemmillikin.Sitten vielä että tuskin mikään vakuutus noita jatkuvia ”onnettomuuksia” korvaa. Sitten kyllä menee matua lakoon.Euroopassa ollaan kyllä vähän tehokkaampia kun toimeen tartutaa.Siitä se huuto alkaa, no tuskin ruotsissa tuohon pystyvät, diskuteeraavat kaiken aikaa, mutta vähän ajattelen että suomella vielä on mahdollisuus. Ei tuo poliisin ja lakien kunnioitus ole vielä noussut järjettömyyden tasolle.

Last edited 1 month ago by Ike
juha II
juha II
26.10.2020 19:56

Ylikulkusillat on päivitettävä monikulttuurisuuteen tavalla aivan kuten Ruotsi sen itse halusi tapahtuvankin. Kunnon korkeat muurit ja niiden päälle piikkilankaa, lasinsiruja. Toinen vaihtoehto on vetää sähköt 220 volttia ”luomu-sähköä” Norjan koskista. Aina kun matu ”kämpii”, käry on helvetinmoinen!

Tämä tulee olemaan huomattava itkun aihe kieroutuneissa psykopaatti ämmissä, mutta kestiväthän Jeesuksen äiti Maria ja muut hurskaat tytöt saman.

työtön
työtön
29.10.2020 16:11
Vastaa...  juha II

Onko pakko alkaa bussikuskiksi. En mie ainakaa.