Jenkkilän pressaksi Trump, vai joku muu trump?

Oli aika valeuutisköyhä päivä, joten paukuttelin mielipidepaatoksen tulille. Saa olla samaa mieltä, tärkeintä on, että ollaan joka asiasta eri mieltä. Tai tarkasti ottaen ei eri mieltä, ei samaa mieltä eikä mitään siltä väliltä.

Olen hieman ällistynyt miten Yhdysvaltain presidentin vaalit ovat taas niin muka tärkeä asia, että sitä pitää tuutata eetteriin sivukaupalla. Tietty se on valtamedian toimittajien mielestä äääääärimmäisen tärkeä asia. Jos olisi sellainen suodatin, että koko asiaa ei tarvitsisi nähdä edes otsikoissa, laittaisin sellaisen suodattimen heti päälle.

Homman idea on se, että ”oikeisto” kannattaa Trumpia ja ”vasemmisto” huutaa sen takia hoosiannaa. Mutta meikäläinen kun ei ole puolesta, ei vastaan eikä mitään siltä väliltä. On aivan yhdentekevää kuka joku istuu ison meren toisella puolen presidentin pallilla. En usko, että yksi maailman rikkaimpiin kuuluva äijä Donald Trump millään tavalla voisi ”muuttaa maailmaa” jotenkin paremmaksi tai hyvemmäksi. Tuskinpa edes haluaa sitä. Pääasia, että bisnes pyörii. Toisaalta, tuskinpa maailma on muuttunut huonommaksikaan Trumpin presidenttikauden aikana. Ja ennen kaikkea, Donald Trump tuskin vaikuttaa Ruotsin ja Suomen asioihin kuin pelkästään huonommalla tavalla, kun Yhdysvaltain johto sytyttää jonkun uuden sodan jossain maailman ylikansoittuneessa perslävessä. Josta sitten virtaa Eurooppaan pakolaisia, joista on kannettava sitä vastuuta.

En edes tiedä, ketkä ovat Trumpin vastaehdokkaina, eikä kiinnosta, mutta nämä vastavaihtoehdot tuskin olisivat näissä sota-asioissa yhtään Trumpia parempia tai huonompia vaihtoehtoja. Tekipä jenkit mitä tahansa, niin eurooppalaiset kantavat siitä tekemisestä viime kädessä ”vastuuta”.

Mikä muka on muuttunut niiden vuosien aikana, kun Trump on ollut presidenttinä? Tai no ehkä jotain on sittenkin muuttunut. Yksikään jenkkipressa ei ole aikaisemmin saanut tulille niin idioottimaisia salaliittoteorioita kuin Trumpin ympärillä nyt pyörii. Jenkkipressojen ympärillä on tietty aina ollut monenlaista pöhinää, mutta Trump on vetänyt harhaatikkojen harhamittarin kaakkoon. Trumpin eduksi voidaan laskea kai se, että vielä muutama vuosi sitten pököpäisimmät kuvittelivat, että Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välillä syntyy atomisota. Trump neuvotteli Kim Jong-unin kanssa, ja milloin viimeksi olette nähneet medioiden tuuttaavan eetteriin juttujaan Trumpin ja Jong-unin sapellinkalistelusta.

Eniten meikäläistä kuitenkin ärsyttää tässä Trumpin ympärillä pyörivässä tohinassa fanaattisuus ja harhaisuus. Siinä on kaksi asiaa, joita en oikein voi sietää. Tietty Yhdysvalloissa saa olla fanaattisuutta, sillä se on fanaatikkojen yhteiskunta, jossa ollaan joko tai. Se on amerikkalaisten asia. Kyllähän esim. Suomessakin on eri pressaehdokkaiden kannattajien välillä fanaattisuutta ja äärimielipiteitä, mutta melko maltillista loppujen lopuksi. Olipa Suomen presidenttinä kuka tahansa, niin loppujen lopuksi pressa on aina ”kansan pressa”. Eurooppalaisten fanaattisuutta suhteessa Trumpiin on kuitenkin vaikea ymmärtää.

Trump taas on vetänyt tulille kunnon harhat, joka ikäväksi on levinnyt Eurooppaankin. Harhaisuus ei tietenkään ole Trumpin vika vaan ihan puhtaasti kyse on siitä, että Jenkkilä on aivan erilainen yhteiskunta kuin Eurooppa. Jenkeissä harhaisuudelle on olemassa monenlaista tilausta, jollaista Euroopassa harvemmin on. Jenkkien ”harhaisuudesta” pitäisi kirjoittaakin pikemminkin heittomerkeissä, sillä siellä se on eri asia kuin Euroopassa. Tarkoitan sitä, että esimerkiksi idea ”deep statesta” on hyvin paljon ”yhdysvaltalainen” idea, mutta sillä ei oikein ole katetta Euroopassa, eikä ainakaan Pohjois-Euroopan pikkuvaltioissa. Yhdysvallat taas on iso ”yhtenäinen” manner osavaltioineen, jossa on pitkät perinteet hallitusvastaisuudelle. Eli jenkkien deep state-idea voi jossain määrin olla perusteltua Yhdysvalloissa, mutta Pohjolan perukoilla se aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

Näine hyvine kohti Yhdysvaltain presidentin vaaleja. Olen sulkenut kaikki sosiaalisen median tilit enkä aio seurata koko Jenkkilän pressan vaalien aikana.

Subscribe
Notify of
guest
33 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Turhaantunut
Turhaantunut
2.11.2020 19:51

Juu, ohitetaan jenkkilä, mutta yksi asia kyllä hyppäsi taas ”mukavasti” silmille, vai että suomessa presidentti on aina kansan pressa, älä nyt helkkari nauruun tapa.
Vai on esimerkiksi saulipedofiili koko kansan pressa, ai kenen, juu, tulee mieleen somalikikkare joka sai oikein saulin kyyneliin ja lahjoittamaan kikkareelle pyörän kun kikkare ei ehtinyt bussiin, omaa syytänsä kaikki, tottakai, bussikuski sai potkut ja leimattiin joka mediassa rasistiksi.

U. Kamutapsa
U. Kamutapsa
2.11.2020 21:13

Jos sattuu käymään niin, että ”oranssi mies” voittaa vaalit, ostan magnumpullon kotikaljaa (Aku Ankasta Karhukoplalta kopioituna), ja nostan maljan. Muussa tapauksessa jatkan elämääni tavalliseen tapaan.

HenkkaR
HenkkaR
2.11.2020 21:18

Hyviä ”jalkoja maahan perääviä” pointteja, ja raapaisu mielenkiintoista analyysiäkin. Mutta toisaalta hiukan liian kyynisyyshakuinen ”millään-ei-mitään-väliä” -asennetta lietsova artikkeli.

Itse kannatan Trumpia monestakin syystä, ja kaikkein eniten siksi että se on terävä piikki globalistien hegemonian lihassa, natisuttanut jo heidän järjestelmäänsä (muiden toimijoiden ja aktiviteettien joukossa) paljon, ja jos niin hyvä tuuri sattuisi että hän saisi jatkokauden, niin saattaisi seuraavana nelivuotisenaan jopa osoittautua viimeiseksi, globalistien hegemonian ”kamelinselän katkaisevaksi oljenkorreksi”.

Jos se täysin merkityksetön olisi, niin ei tämä vasemmistolaismedia – varsinkaan Euroopassa saati Suomessa – itkisi yhtä verisiä kyyneleitä vuosi toisensa perään.

Aappa
Aappa
2.11.2020 21:43

”Näine hyvine kohti Yhdysvaltain presidentin vaaleja. Olen sulkenut kaikki sosiaalisen median tilit enkä aio seurata koko Jenkkilän pressan vaalien aikana.”

Voitko sulkea tämän omankin sivustosi tasapuolisuuden nimissä vaalien ajaksi?

Aappa
Aappa
2.11.2020 23:21
Vastaa...  Admin Pt-media

En tiedä, mutta voit joutua katselemaan tätäkin kommenttiosiota päivän mittaan.

joku
joku
2.11.2020 21:47

Olipa tulos mikä tahansa niin kansa on jakautunut. Ja olipa tulos mikä tahansa jakautuminen jatkuu. Nyt nähty täysin avoin Bidenin perheen paljastuksiin kohdistunut sensurointi ja täysi radiohiljaisuus valtamediassa juuri ennen vaaleja on ennen kuulumatonta. Valtamedia käytännössä suojelee mahdollista rikollista ja evää kansalta oikeuden tietoon ja vapaaseen päätöksen tekoon faktojen pohjalta.

Tämä yhdistettynä avoimiin rajoihin niin tulos ei voi olla hyvä. Tämä ehkä kuulostaa hörhöilyltä, mutta uskon (sisällis)sodan tulevat länsimaihin. Se alkaa ensin jenkeistä ja johtaa Euroopan hajoamiseen. Tämä tulee luomaa kaaosta myös Kiinassa ja Aasiassa koska kulutus on länsimaissa jotka kaatuvat. Toinen tie joka myös johtaa sotaa on sisäinen kaaos Jenkeissä jonka seurauksena tehdään klassinen ”ulkoinen vihollinen” siirto sisäpolitiikan takia.

Aikajänne 2-3 vuotta. Putin ennusti vuosi pari sitten suurta sotaa ennen vuotta 2022. Jos sotaa ei tule, niin Bidenin voitto jatkaa globalisaatiota ja vihreätä vallankumousta ja sosialismia joka vie lännen työpaikat Kiinaan ja Aasia. Tämä yhdessä Covid sulkujen kanssa viimeistään romauttaa länsimaat.

20-luku enteilee taas kovia aikoja. Se kuka panikoi ajoissa, panikoi parhaiten.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
3.11.2020 01:21
Vastaa...  joku

Hyvähän se Puuttinin on ennustella. Painaa sitä nappia ja homma toimii.

Yrjöt joka päivä
Yrjöt joka päivä
3.11.2020 08:54
Vastaa...  Fatwantarkistaja

Putin ennusti vuosi pari sitten suurta sotaa ennen vuotta 2022”

taitaa tarkoittaa sitä että ”Putin ennusti vuosi pari sitten aloittavansa suuren sodan ennen vuotta 2022”.

Olishan se ruotsinvihaajille kamalaa jos Putin hyökkäisi Suomeen ja suomalaiset joutuisivat lähtemään evakkoon Ruotsiin!

Turhaantunut
Turhaantunut
3.11.2020 09:29

Se on varma että hyökkää mikä maa tahan suomeen niin minä en perheineni lähde mihinkään pakoon.
Ihan sama vaikka lahtaisivat.

Epätietoinen äänestäjä
Epätietoinen äänestäjä
3.11.2020 09:45
Vastaa...  joku

Missähän se presitentin valintaa varten oleva äänestyskoppi lienee,ei ole kyllä YLE ilmoittanut äänestys paikkaa ja tänään pitäisi mennä Bildeniä äänestämään,vai käykö siinä samoin, kuin Niinistön äänestyksessä Presitentiksi että äänestyksellä ei ole väliä valinnan suhteen,kunhan oikea mies tulee valituksi noin virtuaalisesti???

seant
seant
2.11.2020 23:34

On aivan yhdentekevää kuka joku istuu ison meren toisella puolen presidentin pallilla”
Näin eläkeläisenä on väliä, juuri luin jostain eläkeyhtiöt ovat sijoittaneen taisi olla yli 50% Usan markkinoille.Ainakin Trumpin kaudella sijoitukset ovat tuottaneet, Biben on uhannut nostaa yritys- ja osinko verot entiselleen.

Jorma Melkonen
Jorma Melkonen
3.11.2020 00:26
Vastaa...  Admin Pt-media

Sun eläkkeet on niissä osingoissa (jos joskus oot tehnyt veronalaista työtä).

Premiepension
Premiepension
3.11.2020 09:02
Vastaa...  Admin Pt-media

Perusteleppa tämä väitteesi. Miksi eivät muka vaikuta eläkkeisiin?

Ruotsissa on systeemi ”Premiepension” josta voi lukea netissä. Valtio antoi jokaiselle potin sijoitettavaksi fondeihin/rahastoihin.

Taitavimpien sijoittajien potit ovat kasvaneet huimasti. Yksikin ukko saa premiepensionista (jonka kasvatti 1,5 milj. kruunuun) enemmän rahaa kuin varsinaisesta eläkkeestään.

Think Brown and Pink
Think Brown and Pink
3.11.2020 09:49
Vastaa...  Admin Pt-media

Turha ärsyyntyä USAn ökyrikkaista kun niitä on Ruotsikin täynnä (nyhtävät silti valtiolta coronatukea, EUltä maataloustukea jne.). Jopa ”Roskakuningatarkin” on iranilainen.

https://www.expressen.se/dinapengar/qs/rika-svenskar-lever-lyxliv-far-miljoner-i-coronastod/

Ensi kerralla kaikille tonni käteen
Ensi kerralla kaikille tonni käteen
3.11.2020 03:41
Vastaa...  seant

Onneksi sinulla eläkeläisenä on SDP jolta saat RUNSAASTI bonusrahaa kunhan pidät heidät vallassa.

kanander
2.11.2020 23:35

Trump on ollut parempi presidentti kuin Suomen valtamedia väittää. Biden tulee olemaan huonompi presidentti kuin Suomen valtamedia kuvittelee.

Kannatusero tulee olemaan Bidenin hyväksi niin niukka, että valitsijamiespaikkojen enemmistö voi nytkin lipsahtaa Trumpille.

Lisää Trumppia, kiitos
Lisää Trumppia, kiitos
3.11.2020 00:23

Trumpin paras ja huonoin puoli on se että hän ei ole poliitikko. Arvostan suuresti sitä että hän on oma itsensä ja rehellinen, omalla tavallaan. Turha kuvitella että Trump yksinään pystyisi sotia aloittamaan, onhan siellä kongressi ja senaatti jotka voivat pistää hanttiin.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
3.11.2020 01:36

Salaliittona väitän niihin voitavan vaikuttaa rahalla. Ainakaan mulla ei miljuunista olisi vaikeutta myöntää pommituslupaa johonkin muslimimaahan enää kaiken jälkeen. Sitä paitsi ei ne Ameriikkaan pääse, menevät Eurooppaan. Tietysti bulvaanien kautta sillai hienovaraisesti. Maksan sulle ylihintaa, mutta laki 420 toisi kansalle työtä ja ostovoimaa. Jotenkin tolleen. Tai sitten ei vihjaa mitää, tekee vain kantansa selväksi, kyllä poliitikko tajuaa sanomattakin.

En tiedä presidentin vallasta estää sotaa, mutta vaikuttaa ainakin kansan mielipiteeseen, jos on kovasti vastaan loppuun asti.

Xxcx
Xxcx
3.11.2020 06:29

Rauhanpalkinnon saanut Obama aloitti sotia. Trump on puheista huolimatta niitä lopetellut.

Hyvä hallinto, huono pressa.

Mutta sääliksi käy siellä sairaita.

Numento
Numento
3.11.2020 01:11

Eiköhän se ole Suomessa tärkeintä, että suvakkeja vituttaa kun Drumbf voittaa. YLE ja muu paskamedia häviää siinä samalla ja törkyjuttuihin tulee ainakin päivän tauko. Minä ja Drumbf syödään sen kunniaksi jopa kolme palloa jäätelöö.

T
T
3.11.2020 14:37
Vastaa...  Admin Pt-media

Trump ei ole aloittanut yhtään uutta turhaa sotaa. Tämä on ihan hyvä asia ja syy äänestää Trumpia jos on Ameriiiikan kansalainen.

Numento
Numento
3.11.2020 15:26
Vastaa...  Admin Pt-media

Kiva että olet samaa mieltä. On kerrassaan ratkiriemukasta seurata pököpäiden raivoamista.

Drumbf  .jpg
Kaboom
Kaboom
3.11.2020 03:37

Jos Trump ei ole enää presidentti ja vasemmiston syntipukki kaikkeen, niin mitäs helvettiä vasemmisto sitten syyttää kaikesta? Luuleeko kukaan että jos Biden voittaa niin siihen paikkaan loppuu mustien kaupparyöstelyt, rasismi ja ilmastomuutos. Entäs muslimien terrorismi, kun sekään ei enää ole Trumpin vika? ”United States” my ass, mikään muu valtio ei ole yhtä pirstaloitunut ja päin vittua kuin USA. Maa täynnä järkyttäviä läskejä juntteja joiden ainut tavoite elämässä on maallinen mammona. Kuolkoot koronaan tai muslimeiden pommeihin koko lössi, ketä vittu kiinnostaa.

Kyllä niitä vituttaa
Kyllä niitä vituttaa
3.11.2020 04:35

Viimeksi enne kuin kun Trump voitti, näin kummallisen unen ja nyt näyttää taas siltä että ”asiantuntijat” erehtyvät. Jopa tunnettu Trump inhoaja Mika Aaltola UPI:stä yllättyy jälleen kerran ja vihaaja Salonius-Pasternakka harkitsee jo itsaria.

pöh
pöh
3.11.2020 14:55

Kannattaako Paavo kirjotella juttuja asioista joista et tiedä mitään?
Näin nätisti kysyn vaan?

Mika Salminen
Mika Salminen
5.11.2020 21:56

Yksi asia on ainakin varma, vaikka voittaja ei ole vielä selvinnyt: Suomen media on ->epäonnistunut surkeasti<- tehtävässään tarjota merkittävää tietoa kansalaisille tasapuoleisesti
ilman valheita, sekä manipulointia.