Valtamedian Trump-uutisoinnissa kiteytyi kuinka surkea on journalismin taso

Donald Trump on näyttänyt sen, että kuinka länsimaiset mediat ovat mitä ovat. Koko Trumpin presidenttikauden valtamediat käytännössä kaikki ovat tuutanneet eetteriin mitä kummallisinta soopaa Trumpista.

Kun aloin seuraamaan Trump–uutisointia muutama vuosi sitten, niin silloin oli päällänsä Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välinen mahdollinen ydinsota. Jokainen varmaan ymmärsi, että mitään ydinsotaa ei ole tulossakaan. Mutta ennen kaikkea tuon ajan uutisoinnista pisti silmään se, että Donald Trump nähtiin jollain perverssillä tavalla ikään kuin sotahulluna torspona, joka tulee aloittamaan sen ydinsodan.

Mediat kyllä kertoivat, miten Kim Jong-un uhkuu ja puhkuu ja aikoi puhaltaa koko Amerikan mantereen pois maailman kartalta. Donald Trump vastasi tähän uhokisaan, että hän tekee sen ensin, ennen kuin Pohjois-Korea ehtii silmää räpäyttämään. Jokaiselle oli varmaan itsestään selvää, että Kim Jong-un oli se mahdollinen uhka, ei Trump. Tästä huolimatta mediakenttä väen väkisin käänsi asiat siten, että vaikka Pohjois-Korea uhittelee, niin Trump on se sotahullu, joka aloittaa sodan.

Sitten yhtäkkiä Trump ja Jong-un lätkäisivät kättä päälle ja koko atomisota unohtui sen siliän tien. Mediat yksinkertaisesti lopettivat ydinsodan uhasta sössöttämisen.

Leikitään, että atomisodan uhka oli konkreettinen. Leikitään, sillä valtamedian jutuistahan ei koskaan tiedä mitä siellä on takana. Ihan hyvin koko ydinsodan uhka saattoi olla kuviteltu ja amerikkalaisten Trumpin vastaisten medioiden joku ihme viritelmä saada Trump huonoon valoon. Eurooppalaiset mediat sitten vaan löivät oman harhaisen panoksensa pesään.

Jos uhka siis oli todellinen, ja Trump esti Kim Jong-unin hullut haaveet atomipommittaa amerikaanot tuusan nuuskaksi, niin silloinhan Donald Trumpille kuuluisi Nobelin rauhanpalkinto! Hänet pitäisi ikuistaa historian kirjoihin miehenä, joka esti viittä vaille ydinsodan ja sitä myöten maailmasodan. Ja sitä myöten sivilisaation tuhoutumisen.

Lopetin valtamedian Trump-juttujen lukemisen jo ajat sitten. Vaalikampanjan aikana olen sulkenut silmäni jopa Trumpista kertoville otsikoille. Jos puolivahingossa on joutunut katsomaan jonkun uutisen, niin virsi on ollut aina se sama ja iänikuinen. Trump on hullu, idiootti, tolvana, sotahullu, veronkiertäjä rikollinen jne jne. Vain toimittelijoiden mielikuvitus on ollut rajana mitä sieltä tuutaataan ihmisten mieliin.

Vasemmistopoliitikot komppaavat kuorossa. Katsotpa kenen tahansa suomalaisen tai ruotsalaisen vassaripolitiikon Twitteriä tai Facebookia, niin sama virsi. Trump on tehnyt maailmasta vaarallisen, Trump on syventänyt kuiluja, Trump on kahtiajakanut maailman, Trump sitä, Trump tätä  ja Trump tuota. Kaikki harhaiset kuvitelmat on lyöty tulille.

Näiltä “kriitikoilta” jää kuitenki huomaamatta yksi asia: maailma ei ole muuttunut y h t ä ä n mitenkään dramaattisesti Trumpin toimien ansiosta, eikä Trumpin presidenttivuosien aikana. Kuin siis ehkä sen verran, että hän pysäytti konfliktin kehittymisen ydinsodaksi. Konflikti, joka oli ollut ilmassa jo ennen Trumpia.

Trumpista ei tarvitse tykätä, mutta jos siellä medioissa kerran leikitään jotain zöörnälistiä, niin soisi edes vähän hillintää siihen poliittisen agenda esilletuomiseen.