Mielenkiintoista on se, että tänään vietetään Suomen kalenterin mukaan Ruotsalaisuuden päivää. Ruotsissa taas tämä päivä on Gustav II Adolfin päivä.
Gustav II Adolf on Ruotsin kuninkaista se kaikkein merkittävin kuningas. Adolf syntyi 1594 ja kuoli tänään 1632. Ei pitkäikäinen jorkki, mutta aikaansaannokset sitäkin suuremmat. Adolf toimi kuninkaana vuodesta 1611 kuolemaansa asti.
Adolf oli se mies, joka perusti 1600-luvun alussa Suur-Ruotsin, eli sen suurvallan, jona Ruotsi muistetaan historian kirjoituksista. Adolfin tarkoitus oli tehdä Ruotsista yksi Euroopan suurimmista ja johtavista kansoista. Ja siinä hän melkein onnistuikin. Taitava sotapäällikkö valloitti suuria alueita ja 1600-luvulla Ruotsi olikin suurimmillaan.

Adolf johti vajaa parikymmentä voittoisaa sotaa. Tunnetuin on kolmikymmenvuotinen sota, johon hän osallistui. Tällä taistelutantereella äijä sitten itsekin heitti henkensä Lũtzenissa Saksassa 6. marraskuuta 1632.
Sotaherruutensa lisäksi Adolf uudisti valtio- ja oikeussysteemiä. Joidenkin väitteiden mukaan Ruotsi saavutti tuolloin modernin valtion piirteet. Kannattaa huomata, että suomalaisillakin oli osuutensa Ruotsin suurvallassa. Paljon sotilaita lähti lahden toiselta puolen Adolfin sotiin mukaan.
Jos suomalaisten mielestä Mannerheim on sotaherrojen sotaherra, niin ruotsalaisten mielestä se on Gustav II Adolf.