Suomi monikulttuuristuu: Helsingissä satoja kehitysmaista tulleita väkivaltaisia katunuorukaisia

Suomalaisten medioiden mukaan Helsingin keskustassa ja muualla pääkaupunkiseudulla liikkuu 100-150 pääasiassa uussuomalaisista nuorukaisista koostuneita hyvin vaarallisia jengejä.

Nuorukaiset käyvät käsiksi samanikäisiin nuoriin tai muuten heikommassa asemassa oleviin henkilöihin puhtaasti ryöstö- tai hupipahoinpitelymielessä. Uussuomalaiset ovat iältään jostain 12-13-vuoden iästä jonnekin parin kympin nurkille.

Olen tässä vuosikausia kertonut, että Ruotsissa kaikissa kaupungeissa, joissa maahantulijoiden prosentti nousee tietyn pisteen yli, yksi ongelmista on kantaväestöön ja ETENKIN lapsiin ja nuoriin kohdistuvat ryöstöt sekä summittaiset alistus-/ nöyryytyspahoinpitelyt.

Uusruotsalaisten nuorukaisten trendirikoksia ovat siis nämä kaksi. Ryöstöissä muutamasta henkilöstä useampaan henkilöön koostuva jengi yleensä piirittää tai ahdistelee ruotsalaisen nuorukaisen nurkkaan ja siten, että hän ei voi paeta. Sen jälkeen muutama henkilö pitää uhrista kiinni ja muut riisuvat tältä suurin piirtein kaikki vaatteet päältä. Ryöstöuhreilta viedään takkeja, housuja, kenkiä, reppuja ja yleisesti ottaen kaikki, mitä nuorukaisella on mukanaan.

Tällaisia ryöstöpaikkoja on kymmeniä. Lundissa ja Lommassa tämä on ollut todellinen epidemia pitkään. Göteborgissa esimerkiksi Nord Stanin ostoskeskus on todella pahamaineinen paikka. Jos haluaa päästä merkkivaatteistaan eroon, kannattaa mennä sinne. Tukholman keskustassa on useita paikkoja, joissa tällaiset kehitysmaista tulleiden nuorukaisten jengit kyttäävät avuttomia ruotsalaisia nuorukaisia.

Alistus-/ nöyryytyspahoinpitelyissä taas on kyse ainoastaan siitä, että uusruotsalaiset haluavat nöyryyttää ruotsalaisia nuorukaisia. Solnan hautausmaakidutus viime kesältä on aivan oiva esimerkki. Tämä tapaus on siinä mielessä yksittäistapaus, että se on saanut suurta julkisuutta, mutta näitä juttuja virtaa päivittäin useita. Nuorten sosiaaliset mediat ovat täynnä filmejä, joissa kehitysmaista tulleet nuorukaiset alistavat ja pahoinpitelevät ruotsalaisia nuorukaisia. Ympärillä pörrää kymmenien nuorukaisten lauma lyömässä tahtia kännykät ojossa. Kukaan ei puutu tapahtumaan kun muutama henkilö pahoinpitelee yhtä. Kymmenet katsovat orgasmin partaalla vieressä ja filmaavat.

Mutta ei kannata vaipua epätoivoon. Tämä on sitä monikulttuurisuutta ja sitä on tilattu. Nyt se on täällä ja teillä siellä Suomessakin.

 

Subscribe
Notify of
guest
33 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
juha II
juha II
10.11.2020 14:00

Niinpä. Ja eräs jonnin joutava komissaurius on kovasti sitä mieltä, ettei tällaista ilmiötä Suomessa ole. Päinvastoin skinhedejä kyllä on aivan ”vaivaksi” asti. No, ”ennaltaehkäisyähän” se on reikäisellä kortongillakin naiminen!

On enemmän kuin lapsellista kuvitella, etteikö samanlaiset matujengien tekemät rikolliset teot realisoidu myös Suomessa. Varsinkin kun ”matupatjat makaavat lahnana eivätkä tee yhtään mitään asioiden korjaamiseksi tavalla, joka lakaisisi nämä suomalaisia uhkailevat rikollisret huitsin nevadaan. EI! Sen sijaan kun matujen aiheuttamat rikolliset teot lisääntyvät vainoten kunnon suomalaisia. Lisää myös kirjaimelliusesti munaton hallitus jo ryöstetyiksi ja raiskatuiksi tulleiden vainon määrää mellastamalla olemattomasta ”äärioikiestosta” ja lisäämällä vouhkaamista ”rasismista” liitettynä vielä nk. ”vihapuheen” syynäämisestä koko poliisivoimien vahvuudella!

Ts. sodassa kun omia linjoja lähestyy vyöryn tavoin vihollisten joukkiot. Paras tapa ”jyrkkään puolustukseen” on ampua omaan jalkaan!?!?!???

Valkoinen Mies
Valkoinen Mies
10.11.2020 14:11

Tämäkin on minun, islamofobiani ja rasismini vika. Tämä oli minun vikani jo ennenkuin tämä tapahtui. Minä olen hirviö.

kallonkutittaja
kallonkutittaja
10.11.2020 14:25
Vastaa...  Valkoinen Mies

Sana ”fobia” tarkoittaa zygologiassa kuviteltua, perusteetonta pelkoa.
Tuo paljon viljelty sana ”islamofobia” on harhaanjohtava, sillä koraanihörhöjen välttelemisen syyt on kyllä ihan todellista ja perusteltuja.

Suomi Finland
Suomi Finland
10.11.2020 14:56

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ee4b492f-3e2c-4165-9da8-f18dce0e36b0

”Ohisalo pääkaupunkiseudun jengiväkivallasta: Ilmiö ei ole uusi

Ohisalon mukaan riski turvautua rikollisen elämän malleihin kasvaa, jos koulu koetaan vieraaksi eikä kotoa tai muualta, vaikkapa harrastusten parista, saa aikuisten tukea.”

Nyt tuli taas hutilaukaus 😀 😀

Jos ilmiö ei ole uusi ja toimintatavat ovat nuo, mitä tuossa hutilaukauksessa sanotaan, niin miksi tämä uutinen nyt sitten täytyy julkaista???

Päinvastoin: meikäläisen päättelykyvyllä voisi tehdä sellaisen kysymyksen, että miksei nyt ole uutisissa, että ’aiemmin oireilleet nuoret ovat nyt taas aktiivisesti mukana opiskelemassa ja näyttää vahvasti siltä, että oireilu on historiaa. Poliitikot totesivat, että käytetyt keinot olivat tehokkaita.’

Poliitikot sanovat juuri tuollaista soopaa, että kansa luulee, että asialle tehdään jotain. Mitkään resurssit eivät riitä.

Ohisalo laukoo:

”– Tavoitteena on parantaa rikoksilla oirehtivien nuorten hyvinvointia ja tukea nuorten kasvua niin, että vältetään haitallista kehitystä ja puututaan välittömästi elämänhallintansa kanssa vaikeuksissa olevan toimintaan, jotta nuoren elämä saadaan nopeasti oikeille raiteille.

– Helsingissä ankkuritiimi on käsitellyt noin 1000 nuorten tapausta vuodessa. Arvioiden mukaan asiakaskunnasta noin 75% on hyötynyt palveluista siten, että he ovat luopuneet rikosten tekemisestä. Tällainen nuoret kohtaava toiminta rakentaa myös luottamusta viranomaisiin.

– Jokainen nuori tarvitsee arkeensa turvallisia kohtaamisia aikuisten kanssa. Jos koulu koetaan vieraaksi eikä kotoa tai muualta vaikkapa harrastusten parista saa aikuisten tukea, kasvaa riski turvautua rikollisen elämän malleihin.

– Suomessa ei saa syntyä näköalattomuutta, joka ajaa ihmisiä epätoivoisiin tekoihin. Keskeistä on eriarvoisuuden vähentäminen. Jotta Suomi on jatkossakin maailman turvallisin maa, on jokaisen pystyttävä luottamaan muihin ihmisiin ja viranomaisiin. Kukaan ei saa jäädä yksin, Ohisalo kirjoittaa.”

Jos 25% ei reagoi toimenpiteisiin, on meillä joka vuosi 250 uutta hilluvaa ’nuorta’ lisää tekemässä tätä paskaa.

Ja mikähän tuossa katsotaan ’hyötymiseksi’. Luopuvatko varmasti rikollisesta toiminnasta?

Tässä on vaara, että homma lähtee käsistä. Onhan se lähtenyt käsistä lähes joka maassa, paitsi Unkarissa jne…

Klarsyn
Klarsyn
10.11.2020 15:11
Vastaa...  Suomi Finland

Näin se menee, eriarvoisuuden poistaminen on ympäripyöreä poliitikon vastaus. Unelma maailman turvallisimmasta maasta elää, vaikka lastataan lentokoneita täyteen kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia miespuolisia nuoria miehiä Kreikan saarilta ja Maltalta kokemaan Pohjolan maan avokätisyyttä. Sitä saa mitä tilaa, työtä eriarvoisuuden ja vaaran poistamiseksi riittää tyttöhallitukselle. Kulttuurisesta eriarvoisuudesta nöyryyttämisineen ei ymmärretä mitään.

Puolueeton
Puolueeton
10.11.2020 17:36
Vastaa...  Suomi Finland

Rikollisia oireita parantavia tapoja ei ole maahanmuuttajanuorille. Varsinkin toisen polven maahanmuuttaja ei sopeudu Suomeen. Hän huomaa nopeasti olevansa epämiellyttävässä asemassa suomalaiseen nuoreen verrattuna. Suomalaiset ovat havaitusti olleet Euroopan älykkäintä kansanosaa, joten kehittymätön vieras kokee toisarvoisuutta. Tällaista nuorta ei saa oikeille raiteille eikä vika ole kotouttamisessa. Se on syvemmällä perintötekijöissä ja omaksutussa kulttuurissa.
Voipa olla, että kotouttamisessa jaettu tieto ei perustu tosiasioihin. Nuorelle pitäisi yrittää opettaa rehellisesti, ettei hän ole kyvyiltää suomalaisten tasolla, mutta suomalaiset ovat ystävällistä ja auttavaista kansaa, joiden kanssa voi tulla toimeen kunhan pitää sanansa kuten suomalaiset. Sopeutumalla valitsemaansa vaatimattomaan elämäänsä, nuori voisi elää tyydyttävästi.

soppajonottaja
soppajonottaja
10.11.2020 17:59
Vastaa...  Suomi Finland

Kyse on siitä, että kehittyneiden maiden elinoloja heikennetään maailman valtioiden keskiarvon tasolle. Globalisaatio vei ensin työpaikat, sen jälkeen on vuorossa elintaso ja lopulta yhteiskuntarauha. Päättäjät ja muu eliitti siirtyvät valvontakameroiden, turvamiesten ja sähköaitojen suojiin.

Ali Kessu
Ali Kessu
11.11.2020 01:18
Vastaa...  Suomi Finland

Voi opettajaparkoja koulussa!

Juha
Juha
10.11.2020 15:31

Sitä saa mitä tilaa.. eiköhän tämä tiedetty kun vähän seuraa Ruotsin kehitystä.. pian alkaa tsadissa autoroviot, automaattiaseet laulamaan ja käsikranaatit räjähtelemään.. punavirheet hykertelevät onnesta.. ja ohisalolla on tähän ratkaisu.. lisää mamuja ja huumeita mamuille.

https://yle.fi/uutiset/3-11044373

https://www.verkkouutiset.fi/hallitus-nostaa-kiintiopakolaisten-maaraa/

Mikä pykii?
Mikä pykii?
10.11.2020 17:18
Vastaa...  Juha

Mä en uskalla sanoo tähän mitään kun tuo ohisalo (pienellä kuten pitääkin) pelottaa niin perkeleesti vankeudella. Kävelin just Helsinginkadun Sörkasta Kaarlenkadulle asti ja katselin nk. meininkiä. Olipahan taas näky. Lommoposki-subupääsuomalaiset käy viemässä viimeiset euronsa Vasikselle l. nykypäivänä nk. piritorin neekereille ja arabeille. Flemarin kulmalla seisoi joku rikastaja (intialaisen ja arabin sekotus)ja pummasi ”euoja minulta”. Sanoin, että painuu vittuun ja eikö yhtään hävetä. Katseli elukka, että ”miten tämä saatanan suomalainen uskaltaa” vastata hänelle noin. Toivoin mielessäni, että yrittäisi nyt ryöstää tai ”jotain”. Olin meinaan valmis mokoman paskakasan ”hoitoon”. Joku päivä palaa hihat, mutta ehkä se herättäisi muitakin. Itsestäni en enää välitä, mutta nk. matkaseuraa otan mukaan, koska …

T
T
10.11.2020 16:43

Sitä saa mitä äänestää. 80% ihmisistä(äänestäjistä) on halunnut tätä ja nyt sitä sitten saa. Pulinat pois siis.

xrs
xrs
10.11.2020 20:14
Vastaa...  T

Ja jos katsoo puolueiden äänestäjien sukupuolijakaumaa niin voinee karkeasti arvioida että jopa noin 80-90%% naisista ja ehkä noin 50% miehistä on halunnut ja HALUAA Suomeen tämän meiningin.

kanander
10.11.2020 16:44

Mustalärvinen roikale yritti ryöstää 16-vuotiaan sukulaispoikani pienessä kaupungissa Uudellamaalla. Sukulaispoika ratkaisi tilanteen edukseen täräyttämällä hyökkääjää lättyyn.

Minä
Minä
10.11.2020 16:47

Monikulttuurisuus ja kansainvälistyminen tarkoittaa suvakeille paratiisia. Todellisuudessa heidän tapansa pyrkiä siihen tarkoittaa kansainvälisiä ja monokulttuurisia slummeja, jonne ruotsalaisen ei kannata mennä.

rauhanluulonto
rauhanluulonto
10.11.2020 17:25
Vastaa...  Minä

Suvakeille käy lopulta itselleen huonosti kun he menevät kyläilemään entisten suojattiensa luokse.

Juha
Juha
10.11.2020 17:52
Vastaa...  Minä

Heh. Parasiitteja paratiisissa.. ateististen/satanististen punavirheiden käsitys paratiisista taitaa olla hieman toisenlainen kuin normaaleille ihmisille, joille tuo em kulttuurimarxisistinen paratiisi on yhtä helvettiä

Turhaantunut
Turhaantunut
10.11.2020 19:34
Vastaa...  Juha

Ateistin? Kuule sinä te jiisus perkele, eiköhän nuo ahmetin ylirakastajat ole kaikki ripitettyjä uskovaisia.
Minä en usko yhteenkään uskontoon ja voin lyödä vaikka vetoa että et tästä maasta montaa kalataistani läydä joka tekee islamisteille oikeasti muutakin kun näppäilee täällä jiisunäppäinsotilaana täällä fantasioitaan.
Kerropas kun vauhtiin pääsit missäs ne ateisti suojelee kielteisen päätöksen saaneita ahmeteja, aika vaikeaa silä sitä tekee te kristityt uskovaiset, vai uskallatko väittä vastaan, ammun alas kaikki väitteesi että ateistit haluaa suomen islamimointia, sillä sitä haluaa vain ja ainostaan kristityt.

Juha
Juha
10.11.2020 20:36
Vastaa...  Turhaantunut

Turha tuosta on kiihtyä.. ei tässä mitään olla jeesustelemassa.. kommunustin paratiisikäsitys vaan on jotenkin absurdi..

Karl Marx jo aikoinaan sanoi että kommunismi on ateismia, mutta jatkoi lausettaan että ateismi ei ole kommunismia. Paratiisi käsittenä on paradoksi niille jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään.. joten kommunistin paratiisi on kai sitten tällainen monikulttuurinen ihanuus..

Mitä ev. lut kirkkoon tulee niin sehän on ollut jo pitkään marxistien temmellyskenttänä..

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
10.11.2020 17:42

100 – 150 henkeä on suunnilleen komppania. Matalaenergistä sotaa tämä on. Kyllä autogrilli, räjähdykset ja ammuskelutkin tulevat lisääntymään ja siihen tuskin menee kauaa.

Ilmari
Ilmari
10.11.2020 17:55

Ja se määrä 35 000 mitä heitä tuli 2015, on Suomen rauhanaikaisen armeijan vahvuus.

sotilasmestari
sotilasmestari
11.11.2020 09:27
Vastaa...  Ilmari

Ja kaiken huippuna Suomen puolustusvoimat määrättiin käskemään varusmiehet kantamaan tuon viidennen kolonnan varusteita. Toivottavasti armeija on saanut myöhemmin riittävästi palautetta tuosta isänmaallisesta operaatiosta.

Perkele
Perkele
10.11.2020 20:12

Nää on niitä syitä, minkä takia kannan pippurikaasua taskussa.jos tilanne tulee ni aunakin on jotain puolustusta ku tää maa on pilattu ja raiskattu

Joku
Joku
10.11.2020 21:01

Kun kesä koittaa taas
aseet esillä kuljetaan
gängstöillä missä vaan
Kaikkialla paukkuu niin
Oo

Suojissa metsien, rannoilla järvien
kupeessa päiväkotien ja koulujen
Nurmilla niittyjen, uomissa jokien
suojissa pensaiden ja puun

Huumassa kokkelin
Vaatteet pystyryöstettiin
Näin koko kauneuden
Mä haluan gängstöillä niin
Oo…

Suojissa metsien, rannoilla järvien
Loisteessa auringon ja kuun
Nurmilla niittyjen, uomissa jokien
suojissa pensaiden ja puun

Gängstöillään missä vaan
Gängstöillään missä vaan

Punavihernatsimafia
Punavihernatsimafia
10.11.2020 22:09

Jotkut luulee vieläkin että näillä keharijengien rikoksilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Väännän nyt rautalangasta hitaimmillekin:

Kristillisessä kulttuurissa muiden ahdistelu, ryöstely ja pahoinpitely on pahe.
Islamilaisessa kulttuurissa vääräuskoisten ahdistelu, ryöstely ja pahoinpitely on hyve.
Hyvin suuri osa kehareiden rikollisuudesta johtuu juurikin islamista. Joko suoraan uskonnosta tai epäsuorasti islamilaisesta kulttuurista.
Voin vain kuvitella mitä näille opetetaan kotona ja moskeijoissa.

Huru-ukko
Huru-ukko
10.11.2020 22:57

On niissä porukoissa kuuleman mukaan tyttöjäkin. Ilmmeisestä ihan kotimaisia pissaliisoja hakassa jostain laitoksesta jossa heitä ei osata kaivata. Ei musutytö poien kanssa rosvoretkille lähde. Eikä ne pojat niitä huolisikaan.
Olihan tässä pari nyyhkyjutua likoista, hatkaan oli lähdetty, vedetty viinaa ja mömmöjä jos jotakin, saatu turpiin, päästy pornokuvaan tähdeksi jne.

Tästä yllättyivät ?
Tästä yllättyivät ?
11.11.2020 00:05

Tästä joku oikeasti oli yllättynyt. Tämähän Ruotsin tie on ollut tiedossa jo pitkään, kuten myös Halla-Aho oli asiasta maininnut. Että ei se oikeasti yllätys ollut. Tai no punavihreille taisi ollakin. Että miten se nyt näin kävi.

Ali Kessu
Ali Kessu
11.11.2020 01:14

Miksi nämä somalit ovat helsingissä. Kai siksi, että ne kulkevat busseilla pummilla ilmaiseksi.

Värinää
Värinää
11.11.2020 05:01

En tunne mitää myötätuntoa, saivat mitä tilasivat. Pian mukaan tulee aseet ja sivulliset saavat nikkeliä kun reviireistä aletaan tappelemaan tosissaan.Hutisalo kiirehtinyt pehmentämään ylimmän poliisijohdon kautta ettei tämä ole ongelma helsingissä ja selityksenä sitä samaa paskaa, ”syrjäytyneitä” ”näköalattomia” ym.

Omat lapsemme kärsivät poliitikojen virheistä
Omat lapsemme kärsivät poliitikojen virheistä
11.11.2020 08:33

Pyydetään Veli-Venäjältä apua jos suomalaiset eivät saa näitä koijareita maasta pois. Kansalaiskeräys matkakorvauksia varten, uskon että riittävä summa kertyy minuuteissa.

Suvaitkaamme
Suvaitkaamme
11.11.2020 11:23

Hirvittävää rasismia tuomita nämä hienot ihmiset, heidät on aiheetta työnnettty yhteiskunnan ulkopuolelle jengiytymään.

He ovat sentään selkä verihiessä rakentaneet tämän maan.

Särmääjä
Särmääjä
11.11.2020 11:32

Taponen tietää että Helsingissä ei ole katujengejä joten nämä on vain salaliittoteorioita.

EPPO
EPPO
15.11.2020 11:45

Suomen luotettava medialla on oikeat arvot kohdallaan,silloin kun uutisoidaan vierasmaalaisten tekemistä rikoksista ja murhista,niistä luotettava Media vaikenee täysin,mutta vaihtoehtoisesti erittäin kova häly nousee siitä,jos toinen koira tappaa toisen koiran jossakin päin Suomea,se on erittäin tärkeä uutisaihe suomalaisille.