Uppsalan kranaatti-isku kosto poliisille

Lauantaiaamuna räjäytettiin Uppsalassa kerrostalon rappukäytävä. Rappuun heitettiin käsikranaatti. Kohteena oli Uppsalassa rikostutkijana työskentelevä poliisi.

Poliisi otti viikonlopun aikana kiinni kaksi henkilöä, mutta heidät on päästetty vapaaksi. Kranaatti-isku on klassattu ns. erityiseksi tapahtumaksi, eli vakavuusasteikolla hyvin hyvin vakava.

Iskun operatiivisia tekijöitä ei siis ole vielä saatu kiinni, mutta Uppsalan alamaailman asiantuntija kertoo Pt-medialle mistä on kyse:

– Uppsalan poliisi on viime viikkojen aikana hiillostanut toden teolla Gottsundan uusruotsalaisia gangstereita. On tehty kymmeniä huumetakavarikkoja ja aseitakin on löytynyt reilun puoleisesti. Niin ikään useita isoja gangstereita on vangittu, joten gangsterimaaima on sekaisin kuin entisen miehen seinäkello: kukkuu vartin yli ja huutaa hoosiannaa varttia vaille.

– Nyt kentällä jäljellä olevat gangsterit ovat yrittäneet koota rivejään ja näyttää poliisille sekä yhteiskunnalle kuka on keravan kingi. Tässäpä siinä on taas kyse.

Gangsterit siis toisin sanoen yrittävät uhitella systeemille, koska heitä on kohdeltu kaltoin. Aseet ja huumeet on viety ja kingit putkassa.

Subscribe
Notify of
guest
14 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
rocky
rocky
18.11.2020 13:08

Rane on kingi.

sturm und,,
sturm und,,
18.11.2020 20:20
Vastaa...  rocky

näin on.

Sfq69eFzpn8.jpg
Minä
Minä
18.11.2020 13:10

Onko suvaitsevaisten pizza- ja pullakahvitaktiikka vihdoin hyllytetty?

Nyt näkyy käytännössä tosiasiallinen tilanne eli on aika paha. Uppsala oli ennen varsin rauhallinen ja idyllinen paikka, kun se oli vielä ruotsalainen.

Pitää koventaa otteita, ei vätystellä, eikä lepsuilla. Saattavat saada vähän tuloksiakin.

Minä
Minä
18.11.2020 13:11

Pitää nostaa hattua PT:lle. Jaksaa uutisoida ja osaa varsin hyvällä tasolla tuon kirjoittelunkin.

slurkki
slurkki
18.11.2020 13:59
Vastaa...  Minä

Suomen valtamedian pitäisi käydä haastattelemassa rikospaikkojen liepeillä hengailleita ihmisiä ja kertoa lukijoille se, mitä ”Vaitonainen Poliisi” jättää kertomatta.

GCGCC = Gottsunda Covid Granat Camel Center
GCGCC = Gottsunda Covid Granat Camel Center
18.11.2020 13:28

Kiva mesta. Puolet asukkaista on saanut koronatartunnan.

sturm und,,
sturm und,,
18.11.2020 20:25

Kuinka moni luollut? huh.huh, käsikranut sit vaan lentelee,,löven on järkyttynyt?

kanander
18.11.2020 13:59

Ruotsissakin tarvittaisiin jonkinlainen liikkuva poliisikomennuskunta, jonka vieraspaikkakuntalaisten poliisien ei tarvitsi pelätä kostoa gangstereilta.

Musta makkara
Musta makkara
18.11.2020 14:08

Ainoa keino tilanteen saamiseksi haltuun on asuttaa poliisit ja heidän perheensä varuskuntiin.

juha II
juha II
18.11.2020 14:44

Ruotsi on ilmeisestikin saavuttanut ”sen”, nitä on ollut hakemassa!

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
18.11.2020 18:38

”Kranaatti-isku on klassattu ns. erityiseksi tapahtumaksi.”

Erityinen siksi, että poliisi on tähän asti katsellut ammuskelua, autopaloja ja räjäytyksiä läpi sormien, joten alamaailmalla ei ole ollut kostettavaa. Ruotsin poliisin olisi pitänyt ottaa kovat otteet jo kymmeniä vuosia sitten. Tai pikemminkin sikäläisen maahanmuuttoviraston.

Pirtsakka
Pirtsakka
18.11.2020 20:17

Itse asiassa Löfvenin olisi pitänyt kantaa vastuunsa sen sijaan, että on höpöttänyt mitä sattuu ja pyllistänyt koko ajan omalle kansalleen ja tyynnytellyt myrskyä, joka tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Millaisena, sen Luoja yksin tietää, mutta toivottavasti ruotsalaisten ei tarvitsisi kovin kauan katua hyväsydämisyyttään.
Miksi muuten tuollaiset kuin Löfven tai esimerkiksi Merkel saavat jatkaa oman kansansa pilkkaamista kovalla palkalla, kun kuitenkin suurin osa ihmisistä haluaisi takaisin oman maansa ja ennenkaikkea oman turvallisuutensa. Tuonkaltaisille ihmisille ei voi toivoa mitään hyvää.

Daavidin poika
Daavidin poika
18.11.2020 20:57

Tätä samaa terrorisointia se on ollut meidän perhettä kohtaan IsraelIssa kautta aikain, ja vielä tuolta samalta kansan ryhmältä. Israelin varsinainen koettelemus alkoi heti kuuden päivän sodan jälkeen 1967. Pahin terroristi aalto Israelissa kulki 1970-1985 välillä.

Ruotsi on aina tuominnut erittäin vahvasti Israelin sotatoimia vastaan, esim yk:ssa. Ruotsin ”Nokkamiehenä” tuolloin oli pääministeri Olof Palme. Oletan, että jos Palme olisi jättänyt väliin poskisuudelmat, ja halaukset terroristijohtaja Yasser Arafatin kanssa niin Palme olisi saanut tienaamansa luonnollisen kuoleman.

Haluan vielä elämässäni nähdä sen kun Ruotsi kaatuu, ja romahtaa.