Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) vaatii miehille juhlapäivää

Kansainvälistä miestenpäivää vietetään vuosittain 19. marraskuuta sukupuolten välisen tasa-arvon ja miesten sekä poikien oikeuksien edistämiseksi. Tapahtumaa juhlitaan yli 80 valtiossa, mukaan lukien Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, mutta ei kuitenkaan Suomessa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) vaatii miestenpäivää myös Suomeen.

– Suomi ei kuulu kansainvälistä miestenpäivää viettäviin maihin, eikä päivää ole sisällytetty Helsingin yliopiston almanakkaan tai muutoinkaan huomioitu edes eduskunnan alaisuudessa toimivan Yleisradion taholta. Kansainvälistä naistenpäivää sentään vietetään 8. maaliskuuta, mutta miehet on unohdettu, Junnila kertoo.

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO on lisännyt kansainvälisen miestenpäivän juhlapäiviinsä. Junnilan jättämässä kirjallisessa kysymyksessä mainitaan hallituksen todenneen edistävän sukupuolten tasa-arvoa kaikissa oloissa.

– Luulisi sen koskettavan myös miehiä. Jos tasa-arvopuhe on todellista, odotan hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin kansainvälisen miestenpäivän huomioimiseksi, Junnila toteaa.

 

Subscribe
Notify of
guest
16 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Turpaanveto auttaa feminismiin
Turpaanveto auttaa feminismiin
19.11.2020 12:19

Eihän nyt mitään sovinisti-seksistisikojen päivää voi viettää, mies ei ole edes ihminen.

Isänpäivä siirrettävä kesään
Isänpäivä siirrettävä kesään
19.11.2020 18:55

Minusta se totuus tässä yhteiskunnassa miesten asemasta tulee esiin viimeistään esim huoltajuus kiistoissa. Ja kun lasu puuttuu asioihin. Syy on aina miehen/isän. Vaikka olisit kuinka hyvä isä, se on helppo kyseenalaistaa. Ei muuta kuin ilmoitus poliisille, että epäilee isän olevan pedo. Se on sitten siinä. Niin helppoa se on. Äiti voi olla melkein mitä vain, niin aina menee edelle, vaikka olisi mitä lausuntoja että lapsen lasten olisi parempi isän kanssa. Se organisaatip on hyvä, mutta monet isät joutuvat kärsimään syyttä.

Virkatoosat
Virkatoosat
20.11.2020 06:02

Tietyt ihmiset hakeutuvat tiettyihin hommiin, toki lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä on terveitäkin yksilöitä, mutta harvassa ovat.

Sieltä kyllä hyökätään vaikka lapset olisivat erossa jääneet isälle, äidin ollessa välillä suljetulla hoitojaksolla, silti sitä äitiä nostetaan jalustalle mollaten isää.

Viraltahan niitä viraston hulluja yksilöitä on lähes mahdoton saada,
koettakaahan miehet keksiä muita keinoja, kyllä sellaisen kovapäisenkin sairaan yksilön saa pysäämään oikealla reseptillä.
Nehän hyökkää kimppuun lasten kautta, ehkä se toimii toiseenkin suuntaan?

Ihmisyyden Päivä
Ihmisyyden Päivä
19.11.2020 12:41

Otetaan pois Naistenpäiväkin ja vietetään sensijaan IHMISYYDEN PÄIVÄÄ johon EI kuulu nosturinnokkaan ripustaminen, elävältäpolttaminen ja muut Orientin keksinnöt vaan niitä vastaan nimenomaan taisteleminen.

Turhaantunut
Turhaantunut
19.11.2020 13:01

Suomessa vietetään M-canthin päivää kuin olisi joku jiisus, eipä moni edes tiedä mikä oli aatteeltaan tuo akka historiassa, juu, keksi naisten tasa-arvon juu.. mutta mitäs siitä pikkuseikasta että ihisi miehiäjoka solullaan ja piti aatteen itämään että meis ei ole mikään.
Ja tuota aatetta ollaan sitten suomessa noudatettu, tulokset on kaikkien nähtävissä, aina vain enemmän ja enemmän.

Sirpa-Tuula
Sirpa-Tuula
19.11.2020 13:11

Mitä helvettiä!!!!! Siis vaaditaan rasistinatsi naistenhakkaaja juoppo islamofobia – päivää !!!!!!!!????? HÄPEÄ SAASTAINEN PERSU !!!!!!!!!

juha II
juha II
19.11.2020 21:18
Vastaa...  Sirpa-Tuula

Tervetuloa messiin Sirpa-Tuula.

Minä
Minä
19.11.2020 13:16

Vihervassujen ja feministien mielestä ihmiskunnan historia on täynnä miestenpäiviä, joten ei ole suotavaa pitää miesten päivää ennen kuin on pidetty naistenpäiviä ensin noin sata miljoonaa kertaa?

Unohdetaan toki sellainen tosiasia, että esim. Suomessa naiset eivät ole olleet samalla tavalla alistettuja kuin pitkin Eurooppaa on aikojen saatossa ollut. Suomessa naisten asema on ollut paljon parempi kautta aikojen. Eurooppalainen ”sivistys” kyllä heikensi sitä jonkin aikaa.

Unohdetaan toki sekin, että islamilaisessa maailmassa ei naisilla oikeastaan ole mitään asemaa, pelkkä alistettu arvo yhteiskunnassa. Siitä mainitseminen olisi heidän mielestään rasismia, koska heidän ideologinen uhrijärjestelmä suvaitsee mitä vaan uhreiksi määritellyille.

kanander
19.11.2020 15:24

Miehen kunniasta voi olla vastuussa vain mies itse.

Sam Colt
Sam Colt
19.11.2020 16:43

Olikos tuo vaatimus jo Junnilan vaalikampanjassa?
Turhuuteen kuluu edustajan aika.

Minun hallitus
Minun hallitus
19.11.2020 18:09

Ei täällä kommunistisessa femiinivaltiossa ennenkään ole ruukattu toksisia miehiä juhlia.

juha II
juha II
19.11.2020 18:28

Kyseinen päivä EI tule toteutumaan ainakaan tämän hallituksen aikana! Naisasia Unioni on tehnyt niin ”hyvää” työtä vuosikymmeniä Suomessa, että miesten sortaminen ei ainakaan henkilökohtaisesti tee kipeää, koska sillä EI ole näin wanhaan jäärään enään mitään vaikutusta. Paitsi, että puolestani naiset ovat ihan omillaan tapahtui sitten mitä hyvänsä. Poikia tulee joskus sääli tässä mätisäkki-yhteiskunnassa, koska miehuuden ”alasajo” aloitetaan jo varhain tekemällä naisvaltaisessa yhteiskunnassa mekko-einreita ja kun tähän vielä lisätään avioerot, joissa isät ovat vieraannutettu pojistaan sirkkelinterä-äididin huostaan. Tästä kaikesta ei hyvä heilu, puhukoot aina äänessä olevien ämmäin leukaperät mitä hyvänsä!

Ruotsi on kauhuesimerkki telaketju-feministien aikaan saannosta yhteiskunnassa. Ruotsalaiset pojat ovat kuin pieniä homppeleita, koska estrokeenin läpitunkema yhteiskunta ei anna mitään mahdollisuutta tehdä pojista miehiä. Mutta se sama ”peikotar” on jo täälläkin!

Olin hyvä jätkä kunnes
Olin hyvä jätkä kunnes
19.11.2020 21:31
Vastaa...  juha II
  1. No joo. Itse olen kokenut sen, miten assosioidaan ja fabrikoidaan sen suhteen, miten olen elänyt, tehnyt jne. Minun tapauksessa otettiin esille jopa vanhempani. Täysin kunniallisia ihmisiä. Mutta siinä mielessä, että he olivat kokeneet 90 luvun laman. Lasun mielestä olin traumaattinen sekopää. Mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Mutta tätä ne tekevät. Assosiaatio ja fabrikointi.
Hiivakirnu
Hiivakirnu
19.11.2020 21:54
Vastaa...  juha II

Mies kuuluu nyrkin ja hellan väliin

Woah
Woah
20.11.2020 04:30

Sitten kun miehet suostuvat pitämään hametta niin naiset sallivat tämän. Joillekin yksilöille se kyllä jo kuuluisi.

Hyvää päivää vaan
Hyvää päivää vaan
20.11.2020 06:12

Miten olisi äärifeministeille oma nenäpäivä, nenä kipeäksi aina kun sattuu kohdalle?